http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kommunistisen työvänpuolueen ehdokkaan ääni katosi, ei edes hyölättyjen joukossa


Nyt sitten vaalihuijauksen toteuttajat astuivat tod. jo vihdoin siihen omaan paskaansa ja toivat ilmi sen, miten tätä maan sisäistä vilppiä oikein harjoitetaan.

Siikaisista kotoisin oleva Osmo Häkkilä oli Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaana ja hän äänesti itseään. Vaalitulos oli miehelle todellinen yllätys, sillä virallisen vaalilaskennan mukaan hän ei saanut Siikaisista yhtään ääntä.

Mies otti yhteyttä vaalilautakuntaan, mutta ei saanut selitystä äänensä katoamiselle.

- En osaa edes arvata mitä äänelle on tapahtunut, kertoo Satakunnan vaalipiirilautakunnan sihteeri Anne Raitoharju Ylelle.

Häkkilä aikoo jatkaa asian selvittämistä. Hän ei sulje pois mahdollisuutta, että kuori olisi hävitetty tahallaan.

Tässäpä se asian ydin onkin... Sillä kun kyse on näistä ns. valtaapitäviä suuria puolueita uhkaavat pienpuolueet. Niin kuinkas muutenkaan vaalivilppi voitaisiin suorittaa näkymättömästi, kuin heittämällä pienpuolueiden riittävät äänet roskiin.

Itsenäisyyspuolueen eräs nimeltämainitsematon ehdokas totesi äskettäin Facebookissa, että juuri kyseiseltä pienpuolueelta (Ipu) on ääniä hukassa aivan v*tusti.



Miksi siiten juuri Itsenäisyyspuolue (Ipu) on profiloitunut suomen korruptoituneiden vallanpitäjien suurimmaksi uhaksi näissä juuri menneissä vaaleissa ? 

1.) Itsenäisyyspuolueella oli eniten ehdokkaita

2.) He ovat EU:ta vastaan

3.) He haluavat palauttaa suomen markan takaisin

4.) Heillä ei ole puoluekuria

5.) He haluavat palauttaa rahanluontioikeuden takaisin suomen pankille. Jolloin rahanluontioikeus vietäisiin pois näiltä yksityisiltä sijoituspankeilta.



Uskoisin että jo hyvin suuri osa suomalaista alkaa olla jo kypsiä tälle EU:n kusetukselle. En todellakaan voisi uskoa että täällä on vieläkin enemmistö niin pölkkypäitä, että uskoo näihin EU parlamentin syöttämiin valheisiin. Kuten siihen, että Kreikkalaiset ovat syysilliä heidän velkaantumiseen.

Kreikka velkaantui sen takia, koska heille tarjottiin yksityisiltä pankeilta tolkuttomasti miljardilainoja. Vaikka IMF ja EKP tiesi tasan tarkkaan, etteivät he pysty niitä lainoja maksamaan takaisin. 

Sitten saatiin syyllistettyä Kreikan kansa ja vieritettyä muut maat etunenässä Saksa syyttämään tätä syntipukkia, kun saksalaiset työmiehet joutuvat painamaan pitkää päivää Kreikan takuiden vuoksi. No minne sitten menivät Kreikan lainat... Jäivät lainoittajalle. Eivät siis menneetkään Kreikkaan.

IMF ja EKP sekä Yhdysvaltain keskuspankki ovat rikollisia rahanpesu pankkeja, joissa pestään kokoajan rahaa mm. huumeteollisuuteen (mm. ooppium/kokaiinibisnes). 

Käytännössä myös näillä suomen valtion maksamilla valtionlainan koroilla pestään huumerahaa ja rahoitetaan näitä isojen poikien sikariporrasta ylemmän portaan hämärähommia.



Mikä sitten tekee näistä isoista yksityisomisteisista pankeista rikollisia. No se, että niitä ei olla koskaan valittu valtaan millään vaaleilla. Eikä niiden päätäntävallasta päätä yksikään valtio, koska ne toimivat kaikkien lakien yläpuolella.

Näitä rikollisia pankkeja pyörittää pääsääntöisesti n. 13 maailman rikkainta pankkisukua, joista kaikista vauraampia ovat edelleen Rothschildit sekä Rockefellerit

Ei tarvitse siis ihmetellä että miksi Suomessa ei enää demokratia toteudu vaaleissa, kun nämä rikolliset pankit määräävät vallan pelisäännöt myös täällä Suomessa.

Jos kerta vielä 2006 USA:n suurlähetystö kävi salaista kirjeenvaihtoa Kokoomuksen kanssa. Tuolloin USA:n lähetystö lupasi nostaa Kokoomuksen suomessa valtaan, jos he veisivät Suomen Natoon. 

No kuinkas kävikään sitten, kun kokoomus voitti tulevat vaalit. Vilpillä tietenkin, kun Yhdysvallat nosti Kokoomusen valtaan Suomessa. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on manipuloinut suomen poliittista järjestelmää jo 60-luvulta asti. Jo vuonna 1962 CIA vaati, että suomen vaalit tuli voittaa demareiden ja näin myös tapahtui.

Suomen sosiaalidemokraattinen puolue alkoi saamaan CIA:lta rahoitusta jo vuonna 1949. 



Miksi sitten suomen poliittinen järjestelmä sekä nämä korruptoituneet valtapuolueet ovat olleet riippuvaisia Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun rahoituksesta ? 

No tietenkin sen takia että tätä suomen läpimätää poliittista järjestelmää päästäisiin ohjaamaan rapakon takaa.

Jos yksikään poliitikko suomessa saa tai on saanut mm. CIA:lta rahaa. Niin hän on silloin ulkomaille työskentelevä vakooja ja suomen lain mukaan tällainen toiminta on vähintäänkin maanpetos.



Jos kuitenkin olet huolissasi Suomen tulevaisuudesta, niin on olemassa muitakin keinoja kuin tehoton äänioikeus vaikuttaa näihin yhteiskunnallisiin asioihin. Se on bloggaaminen.

Se on eräänlaista sanavapaudensa käyttämistä.


Euroopan unionin perusoikeuskirja määrittelee sananvapauden:
»Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus
1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.
2. Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.»
(Euroopan unionin perusoikeuskirja, 11. artikla[4])


Lähde: http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015042519581903_eb.shtml

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201102120070939_uu.shtml 

http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/1827469/sdp-hakeutui-cian-rahahanalle-jo-1949 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus