http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpimies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpimies. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. syyskuuta 2021

Laulaja R Kelly tuomittiin pedofiliasta


Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuin on tuominnut laulaja R. Kellyn (oik. nimeltään Robert Sylvester Kelly) pedofiliasta, eli alaikäsiin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Syytteiden mukaan Kelly käytti 25 vuoden ajan seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä tyttöjä, joita hän poimi uhreikseen mm. konserteistaan.

Mutta R Kellyn vankeusrangaistuksen pituus selviää vasta ensi vuoden toukokuussa.

Kolmea uhria edustanut asianajaja Gloria Allred sanoi tuomion olevan varoituksena kaikille muille, jotka saattavat käyttää asemaansa hyväkseen saalistaakseen fanejaan.

Kelly taas on kiistänyt syyllisyytensä oikeudelle.


Ei mitään uutta tämän monikansallisen musiikkiteollisuuden auringon alla

Tämä tapaus ei ole kyllä mitään uutta monikansallisen musiikkiteollisuuden auringon alla. Sillä näitä lukuisia artisteja siellä mm. kiristetään juurikin sillä, että heistä on kuva sekä videomateriaalia, kun he käyttävät seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä fanejaan.


R. kelly käytti seksuaalisesti hyväksi Aaliyah nimistä artistia, kun tämä oli vasta 13 vuotias

Nyt New York Times paljasti, että R. Kelly käytti seksuaalisesti hyväkseen Aaliyah nimistä artistia, kun tämä oli vasta 13 vuotias.

Mutta tämä on tuolla alalla hyvin tyypillistä, että siellä nämä pedofiiliartisti käyttävät alaikäisiä fanejaan seksuaalisesti hyväkseen ja luovat heihin näin Tukholman syndrooman tyyppisen suhteen.

Aaliyah vihittiin myöhemmin R. kellyn kanssa, kun hän oli vasta 15 vuotias. 

Mutta nainen kuoli vuonna 2001 mystisessä lento-onnettomuudessa, hänen ollessaan vain 22 vuoden ikäinen. Tuolloin häntä kyydittänyt Cessna 402 pienkone tuli tonttiinsa heti nousun jälkeen ja kaikki koneessa olleet 9 henkilöä kuolivat sen jälkeen tapahtuneessa maahansyöksyssä.

Joten voihan olla mahdollista, että Aaliyah piti hiljentää, koska hän olisi muuten saattanut kieliä julkisuuteen näitä musiikkiteollisuuden ihmiskauppajuttuja.

Se nyt vaan on puhdas tosiasia, että nämä naispuoliset superstarat miltei toinen toisistaan lähtien ovat miltei jokainen joutuneet levittämään haaransa auki alaikäisenä. Sillä muuten heillä ei olisi ollut pääsyä tuohon show business maailmaan. Elleivät he sitä kautta myisi sieluaan paholaiselle.


Kuinka pitkä kakku R. Kellylle tulee ?

Tähän R. Kellyn tulevaan tuomion pituuteen vaikuttaa monet eri asiat. Se mm. että suostuuko hän olemaan hiljaa muista musiikkialan pedofiili kolleegoistaan. Eli näistä levypampuista, jotka ovat myös näitä alaikäisten lasten haistelijoita.


Mutta Kellyn diili on tällä hetkellä Jive Records nimisellä levy-yhtiöllä, joka on Sony Music Entertainmentin omiastama brittiläinen levy-yhtiö, jonka jakelijana taas toimii RCA Records.

Syytteiden laatu ratkaiseen sen, että tuleeko JIVE Recordsille mainehaittaa tästä sopasta ja tod. kyseisen levy-yhtiön johto yrittää nyt painostaa tätä R. Kellyn oikeudenkäyntiä venymään näiden syytteiden osalta.

Miten R. Kelly sai panna alaikäisiä fanejaan yli 25 vuotta ? 

Tämä on kanssa mielenkiintoinen asia, että miten R. Kelly sai panna alaikäisiä fanejaan viranomaisten siihen puuttumatta yli 25 vuoden ajan ? 

Hän oli siis musiikkiteollisuuden eliitin suojeluksessa ja todennäköisesti jos osat hänen alaikäiset hyväksikäytön uhrinsa turvautuivat poliisiin, niin heidät maksettiin hiljaiksiksi.

Mutta nyt taisi käydä näin, että R. Kellystä tehtiin  musiikkiteollisuuden pedofiilirinkien kilpimies.


Tähänhän mm. vaatmiljardööri Peter Nygård turvautui menestyksekkäästi aina 80-luvulta saakka. Mutta lopulta hän joutui tutkintavankeuteen.

Nygård raiskasi neljänkymmenen vuoden sisällä lukuisia naisia ja yksi hänen uhrejaan oli jopa suomalainen nainen, joka tapasi Nygårdin Hesperian yökerhossa, jonne hän pääsi vuonna 1987 väärillä papereilla 17 vuotiaana. 

Siellä Nygård pudotti hänen juomaansa jotain tippoja, joka vei naisen muistin ja lopulta hän heräsi hotellihuoneesta anestesian kaltaisesta tilasta. Sitten Nygård jätti hänelle korvaukseksi tuosta yöstä tuhannenmarkan setelin.

Nygård on nyt tämän ihmiskauppaeliitin kilpimies, jonka oikeudenkäyntiä yritetään aivan tahallisesti viivytellä, jotta syytteet ehtisivät vanhenemaan pois. 

Kilpimies on alamaailman käyttämä termi syntipukista, joka ottaa kaikki syytteet niskaansa, jolla aina suojellaan ringin roistoja. Mutta myös nämä illuminaatit käyttävät tätä samaa metodia hyväkseen, koska ovathan nämä ihmiskauppiaat suurimman mittaluokan roistoja tässä maailmassa.

Kilpimieheksi joutuu aina roistoporukan hierarkiassa alempana oleva henkilö.

Heidän tarkoituksenaan on aina suojella roistoporukassa ylempänä olevia konnia.

Jopa Nygårdin 38 vuotias poika Kai Bickle kertoi Helsingin Sanomille alkuvuodesta tehneensä kuukausia salaa työtä, jotta hänen isänsä joutuisi telkien taakse. 


Mutta kuten Nygårdin sekä Jeffrey Epsteinin tapauksessa, kun nämä herrat osallistuivat ihmiskauppaan, niin tuollaista toimintaa kun aletaan harrastamaan jo ammattimaisesti, niin siihen on jo silloin melkein hommattava jku yksitynen saari ja sitä varten myös Peter Nygård hommasi tuon yksityisen saarensa sieltä Bahamalta.

Hänen miljardinsa tulivat ihmiskaupalla, jolle tämä vaate- ja muotibisnes oli vain pelkkä peite, eli kulissi.

Lähde: IL





torstai 2. heinäkuuta 2020

Ghislaine Maxwellin pidättänyt FBI agentti sai potkut



Ghislaine Maxwellin juuri äsken pidättänyt FBI agentti Geoffrey Berman sai juuri potkut. Että mikä hieno yhteensattuma. 

Lieneekö enää vaikea arvata, että minkä käänteen tämä Ghislaine Maxwellin putkatus saa, kun hänet saatetaan vapauttaa sieltä ulos jo alle viikossa ja mikäli näin käy, niin silloin se on selkeä viesti siitä, että Maxwell on korkeasti suojeltu tapaus.

The Epstein Affair summarized in 1 article, 1 video, and 1 word ...

Kun nyt on kyse lapsilla ihmiskauppaa harjoittavista rikollisista, jossa sarjassa miljonääri Jeffrey Epstein oli mukana. 

Mutta hän toimi samalla myös Israelin tiedustelupalvelu Mossadille kiristäjänä. Joka tarkoitti sitä, että kun Epsteinin saarelle tuli näitä koårkea-arvoisia vieraita, niin Epstein järjesti heille alaikäisiä lapsiprostituoituja ja näiden lapsiseksiorjien ja Epsteinin asiakkaiden väliset touhut salakuvattiin Mossadille talteen, joita sitten Mossadin toimeksiantajat kuten varmasti Sveitsissä sijaitseva BIS-pankki kopioi nämä nauhat myös tallelokeroihinsa.

Näillä keinoilla BIS-pankki pitää sitten huolen, etteivät nämä eri EU valtioidenkaan poliittiset päämiehet päädy kansan puolelle, vaan pysyvät tiukasti tässä rikollisella tiellään.

Rising cases of child trafficking – The Sun Nigeria

Clintonien säätiö harjoittaa edelleen lapsikauppaa mm. Haitilla.

Vuonna 2010 amerikkalainen Laura Silsby pidätettiin Haitilla, kun hän yritti salakuljettaa maasta pois 33 lasta.

Myöhemmin sitten selvisi, että Silsby oli tekemisissä Clinttonien säätiön kanssa.



Mutta on tässä lapsikauppa jutussa myös yksi toinenkin pääepäilty ja hän on vaatekeisari miljardööri Peter Nygård, joka on tehnyt omaisuutensa pääosin huume- ja lapsikaupalla. Mutta rahat on mitä ilmiselvästikin pesty tuolla vaate- ja muotibisneksellä pois.

Nygårdia vastaan nostettiin vuoden alussa joukkokanne, jossa oli osallisena 46 naista. Yksi heistä oli raiskattu Nygårdin toimesta, kun nainen oli vasta 14 vuotias. Yksi asinanomainen taas oli tekohetkellä 15-vuotias. Näille usein köyhistä oloista tulleille naisille Nygård lupasi vastineeksi mm. mallin uraa. 

Child Sex Trafficking of the Elite - YouTube

Vaikka mediapooli, eli Suomen valemedia yrittää edelleen peitellä näitä juttuja ja vähätellä niitä, niin ei se sitä muuta, että minkälainen maailma tuolla toimii, kun näiden lapsiraiskareiden annetaan toimia Hollywoodissa johtavissa asemissa sekä Washington DC:ssä johtavissa asemissa.

Pedofiilirinkejä toimii myös Helsingissä ja niihin kuuluu tunnettuja poliitikkoja, liikemiehiä, yritysjohtajia, näyttelijöitä jne. 

Pedofilia on jo Vatikaanin ajan vitsaus, joka on ajettu poliittisen kuin viihdeteollisen valtarakenteiden sisään. Mutta se on olemassa myös sen vuoksi, että sillä voitaisiin myös mahdollisesti kiristää siinä mukana olevia pedofiileja.

Rescued 'Sex Slave' Reveals How She Was Sold to Up and Coming ...

Mutta näiden pedofiilirinkien suurin ongelma on siinä, että koska nämä ovat puhtaita rikollisjärjestöjä, niin jos ne uhkaavat paljastua, niin silloin he uhraavat vain yhden kilpimiehen tai naisen kerrallaan, kuten nyt olemme näissä Ghislaine Maxwellin, Jeffrey Epsteinin ja Peter Nygårdin kohdalla huomanneet.

Kun taas samalla nämä monet QAnon uskovaiset luulevat, että tämä koko Hollywoodinkin ja Washington DC:n poliittinen pedorinki paljastetaan kerralla. Mutta tätä ei tapahdu vieläkään.



Netissä spekuloitiin jo vuoden alussa, että itse Tom Hanks olisi tilannut näyttelijä Iisac Cappyn murhan, koska hän paljasti Tom Hanksin olevan pedofiili.

Cappy vielä totesi julkisesti ettei hän olisi itsetuhoinen, mutta niin vain nettiin ilmestyi itsemurhaviesti ja mies löytyi Arizonasta tieltä, jonne hänen väitettiin hypänneen sillalta ja rekka-auto ajoi hänen ruumiinsa yli.

Hollywood mogulit eivät varmasti pidä tästä näytteliä Tom Hanksin salatusta puolesta, koska miehellä on edelleen sopimus vetämässä tuotantoyhtiöiden kanssa.

Hän on kuudessa produktiossa nyt mukana, eli tarkoittaa sitä, ettei häntä ainakaan vielä olla potkittu Hollywoodista ulos. Mutta se olisi vain yksi lehtiskandaali, jossa tämä hänen salattu taustansa lyötäisiin julki, niin se tietäisi näille elokuvastudioille melkoisien miljoonien tappiot lipputuloissa ja se tuhoaisi samalla Tom Hanksin markkina-arvon, sillä nämä Hollywood tähtinäyttelijät ovat näille elokuvastudioille miljoonia dollareita tuottavia lypsylehmiä.



Sarah Ashcraft oli 13-vuotias 90-luvulla, kun hänen isänsä myi hänet Tom Hanksille lapsi prostituoiduksi.

Media ei ole suostunut ottamaan tätä aihetta käsittelyyn, koska Tom Hanks on selvästi tämän pedofiili eliitin suojeluksessa edelleen.