lauantai 29. kesäkuuta 2024

Poliisi ei enää kohtele Elokapina aktivisteja Ganhilaisin ottein


Suursijoittaja George Sorosin NGO-järjestöjen CIA-rahalla rahoitettu Elokapina aktivistiliike ei enää nauti Suomen poliisin toimesta näitä ennen tuttuja Gandhilaisia otteita, vaan nyt eilen Helsingin länsiväylän tukkineet Elokapina aktivistit kannettiin ajoradalta pois no perinteisin niskaperseottein.


Saa nähdä, että onko tämä myös poliisin seuraava vaihe, koska nämä Elokapina aktivistien mielenosoitukset sisältävät aina vuosia etukäteen suunnitellun strategian, joka suunnitellaan tämän yhden ja pienemmän piirin toimesta, johon kuuluu mm. tämä eräs Elokapina järjestöön solutettu CIA:n yhteyshenkilö, joka toimii järjestössä taustavaikuttajana.

Tällä tavalla CIA kontrolloi tätä aktivistien kontrolloitua oppositiota, mutta näille Elokapina aktivisteille ei olla sitäkään kerrottu, että koko Elokapina järjestö on CIA:n ja Sorosin säätiöiden luoma, joten silloin ei ole enää kyse mistään oikeasta aktivistisesta toiminnasta, vaan se on kuin aktivisteille ennalta annettu leikkikenttä, jossa saa toimia vain tiettyjen heille ennaltamäärättyjen pelisääntöjen mukaan.

Mutta tämä on hyvin tuttua hommaa CIA:lle, koska he haluavat hallita kumpiakin yhteiskunnan puolia.

Näin myös kun nämä aktivistiryhmittymät on tarkasti pidetty CIA:n kontrollissa, niin näin he myös voivat hallita sitä, ettei näiden minkään maan ihmiset ala oikeasti yli puoluerajojen verkostoitumaan keskenään korruptoituneen ja ihmisiä alistavan valtiovallan kukistamiseksi.

Todellisuudessa nämä puolueetkin ovat myös Suomessa pelkkiä rikollisjärjestöjä, joilla on CIA rahoitus takanaan, kuten demarit alkoivat saada CIA:lta rahoitusta jo vuodesta 1949 lähtien. Joten demokraattinen päätöksen teko mädättyy viimeistään siinä vaiheessa, kun nämä puolueet alkavat ottaa tuota rikollista rahaa vastaan Yhdysvalloista.

Useita vuosikymmeniä sitten tulivat vientitavarana Suomeen nämä Yhdysvalloista tänne roudatut CIA:n dollarit, jonka jälkeen sitten markat kerättiin suomalaisilta kuluttajilta, jotka olivat sitten sen jälkeen vielä valmiita maksamaan kahvin, tai tupakan laadusta, appelsiineista ja muista tuotteista liikahintoja.


Aivan tätä samaa touhua Suomessa tapahtuu edelleen, kun nämä puolueiden rikolliskoplat hakevat jatkuvasti dollareita miljardikaupalla USA:n keskuspankista, jonka seurauksena sitten Suomen kaikkien tuotteiden ja ruoan hinnat nousevat joka vuosi yhä ylemmäs ja valtionvelka sen kuin kasvaa, mutta suurin ongelma on se, etteivät nämä roistot niitä velkoja halua maksaa, vaan ne maksatetaan taas näillä Suomen köyhillä veronmaksajilla.


Tämä ruotsalaisen miljonaariperheen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on vain koulutettu näyttelijä, jonka on määrä nyt johtaa tätä ilmastoaktivistien puolisokeaa joukkoa kohti uutta maailmanjärjestystä, jossa sitten lopussa näistä itse ajettavista henkilöautoista luovuttaisiin joskus 2035-2050 vuosien aikana ja tilalle tulisi täysin itseohjautuvat autot, joissa ei ole kuskina kuin vain keinoälybotti.

Tämän taustalla on se kun nämä maailmaa salaisesti hallitsevat elitistit haluavat viedä meiltä ihmisiltä vapauden liikkua ja sitten tämä liikkumisvapaus haluttaisiin ulkoistaa siihen jo Kiinasta nyt tunnettuun pisteytysjärjestelmään.

Mutta meillä on myös mahdollisuus tiedostaa näiden globalistien tyranniset aikeet ja tehdä jotain sen estämiseksi ja siihen auttavat jokaisen oma asennemaailma tätä koko neljännen teollisuuden vallankumousta vastaan, koska me emme ole edelleenkään mitään ihmisorjia, vaikka tämä teollisuuden neljäs vallankumous vapauttaisi tehdastyöntekijätkin sieltä palkkaorjuudesta pois.

Kaiken tämän takana on ihmisen vapautus orjuudesta ja sen avain on jokaisen ihmisen yksilöllisessä mielessä, koska tämä länsimaalainen kulutuskapitalismi on aivopessyt ihmiset juoksemaan jatkuvasti oravanpyörässä ja kiinnittämään huomionsa itsensä ulkopuolelle, jonka ohjelmointi aloitetaan jo lapsena, kun lapselle ojennetaan niitä pehmoleluja ja nykyään se älypuhelin tungetaan jopa 2 vuotiaan naamalle, johon tämä pieni lapsi sitten muodostaa riippuvuuden näihin älylaitteisiin.


Greta kun vielä muutama vuosi piti sen kuuluisan puheensa, joka oli hänelle käsikirjoitettu etukäteen, jossa hän syytti ilmastonmuutoksen aiheuttajia siitä, että he olivat tuhonneet häneltä hänen nuoruutensa.

No tuossa kuvassa on näitä miltei kymmenentuhannen euron tuoleja, joita löytyy Gretan miljonääriperheen kodista. Siinä on se aloituspakkaus hänen lapsuuden unelmien tuhoamisesta ja varastamisesta. 

Netissä väitetään, että Gretan tämänhetkinen omaisuus on noin 18 miljoonaa dollaria ja hänen perheellään on kuulemma noin kymmenen miljoonan euron omaisuus. Greta on siis miltei maailman rikkaimpia ilmastoaktivisteja pelkästään.

Sitten tämä kun Greta vaikuttaa juuri näissä aktivistipiireissä, joissa vaaditaan ne lentotuet pois. Mutta taas tämä lentokoneiden saastuttaminen ei koske häntä itseään, kun hän lentää vuosittain noin yli 90 kertaa pitkin maailmaa eri ilmastoseminaareissa, jolloin nämä  Gretaa lennättävät liikekentokoneet kuluttavat sen noin jopa 450 000 litraa lentopetrolia.


Joten kun tämä talousjärjestelmä on pelkkä ovelien pankkiirien jo miltei tuhansia vuosia vanha pyramidihuijaus, niin lopulta tämän länsimaalaisen pankkijärjestelmän on aika romahtaa, koska sen loppu on tulossa.

Ja sitten kun tämä loppu tapahtuu, niin sen jälkeen näiden rahalla ihmisten orjuuttajien päivät alkavat olla luetut, koska eivät nämä pankkimaailman globalistiset palkkaorjuuttajat pääse enää minnekään pakoon, kun tämä koko huijaus selviää maailman ihmisille, miten heitä vedettiin kaikki vuodet höhlästä.

Mutta tämä koko maailman talousjärjestelmän jatkuva kontrollointi sekä ihmisten orjuuttaminen palkkatyöllä sekä sosiaaliturvalla tai pakkotyöllä on näille keskuspankkien omistavalle eliitille kuin shakkipeli, jota he kuitenkin koko tuon ajan pelaavat meillä maailman ihmisillä. Mutta he pelaavat sitä myös lukuisia valtioita vastaan, jotka haluavat tuhota talouden keinoin velkaannuttamalla ne.

Raha ei niinkään heitä motivoi tai kiinnosta, vaan heitä kiinnostavat mm. Venäjälläkin vain ja ainoastaan uraaniesiintymät ja muidenkin valtioiden kohdalla aina luonnonvarat menevät kaiken edelle ja näistä pyritään saamaan aikaiseksi halpoja diilejä, mutta jos sopimukset eivät etene haluttuun lopputulokseen, niin seuraava vaihe on sitten lähettää CIA:n shakaalit (palkkatappajat) näiden kyseisten maiden sopimuksesta kieltäytyjien perään, jonka seurauksena sitten ollaan nähty mm. Puolankin valtionjohdon traaginen lentokoneen putoaminen, kun se pudotettiin pommilla alas 2010 keväällä ja Wagner joukot kävivät hiljentämässä loput eloonjääneet.


Tämäkin Smolenskin lentoturma ja Puolan vuoden 2010 valtionjohdon salamurhat oltaisiin vältetty, jos Puola ei olisi halunnut lähteä poraamaan sitä öljyesiintymää, jonka löysi itämereltä vuonna 2006, jonka arvioitiin olevan noin 110 miljoonan barellin suuruinen.

Norjan päivätuotanto on taas vieläkin noin kolme miljoonaa barellia, kun se poraa öljyä Pohjanmerellä.


Öljyesiintymät ovat myös sellainen asia, josta nämä Illuminaatit ovat valmiita aina käymään sotaa ja USA:n armeija toimii heidän palkka-armeijanaan näissä öljystä kiistelyissä mm. lähi-idänkin maiden osalta.


Näillä öljynporausta harjoittavilla öljymiljardööreillä on siis näin suuri imperiumi käsissään, mutta se mitä he eivät vielä halua kertoa tänne julkisuuteen on se, kuinka tässä seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana koko energiateollisuus tulee uudistumaan ja lopulta siirrytään pois fossiilisista polttoaineista, koska myös fuusioreaktori teknologia on tulossa sinne tilalle.


Tällä hetkellä mm. tämä kansainvälinen fuusiovoiman koelaitos Iter on kuulemma aikataulustaan myöhässä jo noin 10 vuotta, jonka on määrä tuottaa plasmaa jo vuonna 2035.   

Että fossiilipolttoaine teollisuus voi samalla yrittää pitkittää tätä fuusioreaktorien esiintuloa, koska eivät nämä öljymiljardöörit halua vieläkään köyhtyä öljy-yhtiöidensä osakkeissaan.