torstai 13. kesäkuuta 2024

Pankkijärjestelmämme on huijaus


Annas nyt kun kerron miten tämä meidän jo 1500-luvulla luotu pankkijärjestelmämme oikeasti toimii.

Pankkijärjestelmämmehän on perustunut pelkälle huijaukselle, kun jo 1500-luvulla nämä silloiset konnat saivat päähänsä sen suuridean, että paperilappuselle voisi määritellä ison arvon velalla. No onko se A4 paperiarkki siellä kotonasi vaikka sen miljoonan euron arvoinen ? No mietis nyt.



Mutta sitten kun kuvioon astuu se virallinen pankki, niin se voi lopulta tehdä siitäkin A4 paperiarkista vaikka 1 miljoonan arvoisen valtionvelkakirjan ja HOKKUS POKKUS syntyi nyt se miljoona euroa lainana.

Mutta mistäs ne rahat saadaan sen miljoonan euron takaisinmaksamiseksi ? No siellä on joukko työtä tekeviä palkkaorjia raatamassa mediaaniakin alemmalla palkalla omaa työuraansa ja makselemassa lyhennyksiä asuntolainastaan, autolainastaan jne. Heidän lainojen takaisinmaksujen koroista tämäkin valtion velkakirja miljoonankin euron edestä rahoitetaan.

Eli pankit vetävät työtäkäyvää palkansaajaa höhlästä, kun ei hänelle siellä pankissa missään lainaehdoissa sanottu, että hän sitoutuu samalla sillä pankkilainansa takaisinmaksulla rahoittamaan valtion velkakirjojen miljoonia.


Mutta jos olet ostanut pankkilainalla vaikka sen omakotitalon, jonka lyhennyksiä makselet takaisin työssäkäyvänä pankille, niin omakotitalo asuminen jo mahdollistaa jo vaikka omat kasvimaat, jolla taas pääset helposti omavaraiseksi.

Mutta enää sitä pankkiirisetää ei kiinnosta tulla sinne kasvimaallesi ja viedä sille Euroopan Keskuspankille (EKP) näitä takapihalla kasvavia tomaatteja vihannesveroina. Vaikka tämä nyt oli huumorilla kerrottu vertaus tästä, että pankkiireja kiinnostavat vain se talosi ja tonttisi, joka voidaan hinnoitella rahalla.

Se on sitten elintarvikejätti MONSANTO ja Bill Gates, joka on kiinnostunut enemmänkin niistä vihannes ja glyfosaattimyrkyistä, joita he haluavat määrätä sinua ruiskuttamaan pellollesi, jotta vihannestesi glyfosaattitasot olisivat jo sitä luokkaa, että niistä olisi näiden vihannesten syöjälle terveydellistä haittaa elintarvikemyrkkyjäämien merkeissä.


Mutta vielä kun palataan tähän alkuaiheeseen, eli pankkien ylivaltaan ja siihen, että täällä on edelleen voimassa tämä ihmisiin kohdistuva rahalla ja työllä orjuutus.

Silti sinne työuran perässä menevä ihminen on jo peruskoulusta lähtien aivopesty kilpailemaan toisia ihmisiä vastaan näistä työpaikoista, joita jo viimeisen vuoden aikana katosi Suomesta sen 61 000 kpl. 

Tätä voisi melkein verrata siihen, kun heittäisi sille 15 000 apinan laumalle sen 10 banaania, että ketkä saavat ne kiinni, niin siinä on se työpaikan saannin todennäköisyys tänäpäivänä ja sitten ne kaikki 15 000 apinaa pakotettaisiin kirjoittamaan vielä kirjoituskoneella, kuinka myös he haluaisivat banaanin ja joutuisivat vielä anomaan niitä banaaneja 4 kpl kuukaudessa.

Tämä on sen työkkärin aktiivimallin todellinen tarkoitus... Eli vain kiusata työttömiä ja altistaa heidät jatkuvalle pelolle siitä, että voisit lopulta joutua sinne pakkotöihin jollain paskalla nollatuntisopimuksella.

Mutta tämä kaikki on kiinni sinusta, että haluatko tukea tätä sairasta kilpailuun perustuvaa työn orjuusjärjestelmää, joka kuluttaa varsinkin loppuun herkimmät ihmiset, koska he ovat jo liian älykkäitä edes näyttelemään tuota puuduttavan työn edessä juoksevaa palkkaorjaa.

KELA:n myös tulisi lopettaa tuo jatkuva ihmisten alistaminen ja orjuuttaminen sekä kontrollointi, koska se holhoaa työttömiä ihmisiä edelleen tuolla todella vanhalle energialle perustuvalla järjestelmällä.

Mutta tämä kaikki on vain meistä jokaisesta yksittäisestä ihmisestä ja meidän asenteistamme kiinni, että tuijotammeko me edelleen vain omaa napaamme, vai olemmeko me valmiita viimein yhdistämään voimamme, jotta tämä vääryyslaitos ja ihmisten orjuuttaminen rahalla ja valtion tuilla loppuisi ja saisimme viimein sen meille jokaiselle kuuluvan vapauden olla ihmisiä, ilman mitään orjuuttavaa toimenpidettä.

Ja rahasta tämä ei todellakaan ole kiinni, koska me olisimme kaikki miljonäärejä, jos nämä ahneet miljardööriroistot kuvottaisivat vähän niitä ihmiskauppa tilejään siellä Sveitsin maalla. Mutta he kun haluavat vain itselleen sen super jetset-elintason ja vähentää muun maailman väestön siihen 500 miljoonaan.

Luokkayhteiskuntakin rakennettiin jo useita tuhansia vuosia sitten vain sen takia, koska siellä Babyloniassa tai Muinaisessa Roomassa haluttiin jaotella ihmiset työtä tekeviin orjiin sekä ylempää eliittiin ja tämä pyramidimainen hierarkia on edelleen olemassa, kuten vaikkapa huomaatte lehdistä näiden monien julkisuudenhenkilöiden 200 000 - 900 000 euron vuosituloja, niin se määräytyy usein sen mukaan, että kuinka moneen rituaaliin osallistut looseissasi ja mitä palveluksia teet muille vapaamuurariveljillesi.

Mestarimuurareita sitten toimii myös ministeristasolla ja nämä nimet kuitenkin salataan aina sieltä HYMY:n vapaamuurarilistoilta.

Mutta jos tätä kapitalistista tai edes sosialistista valveunta katsoo sillä oman korkeimman itsensä alyllä, niin huomaa että tämä rahalla rakennettu kuvitteellinen turvallisuuden tunne onkin pelkkä illuusio.

Olet siinä harhassa kuin se alaston keisari, jolla ei ollut niitä vaatteita, mutta tässä asiayhteydessä se alaston keisari olisi se rikas snobi, joka leveilisi kuinka hänellä on päällään mitä kalleimmat muotivatteet, mutta kulkisi silti edelleen alasti. Mutta sitten jos tällainen alaston snobi päätyisikin sinne Helsingin svenska klubbenille ja olisi oikein poliittisesti vaikutusvaltainen snobi, niin ei siellä kyllä yksikään finlandsvenk bätre folk ihminen uskaltaisi hänelle mitään sanoa, että oletkin alasti.

Mutta nämä ihmiset monesti luulevat olevansa jotain suomen työväenluokan ihmistä parempia ihmisiä, koska he ovat sattuneet syntymään kultalusikka suussa ja isä ja äiti on tallettanut kaikki lapsilisätkin Nokian osakkeisiin.

Mutta mitäs sitten kun se talous yhtäkkiä romahtaakin, niin lopulta nämä rahalla ja osakekursseilla oman identiteettinsä rakentaneet ihmiset joutuvat kokemaan sen elämänsä ehkä suurimman katastrofin, kun osakekurssit sukeltavat muutamassa viikossa pohjalukemiin. Että voitko sen jälkeen sitten syödä niitä osakepapereita nälkääsi, jos rahan arvokin olisi siinä vaiheessa lähellä sitä vessapaperia ? 

Siinä vaiheessa se rahan arvolle identiteettinsä perustava ihminen voisi lopulta huomata sen, että se paperilappunen oli se sitten osakekirja tai seteli, niin oli lopulta pelkkää arvotonta paperia. Mutta tämä olikin se pankkiirisetien keksimä huijaus, jonka me ostimme.

Se oli pelkkä illuusio jonkun asian omistamisesta, mutta vielä se mitä tulee tähän koko työntekijän palkkaamiseen, niin siinähän työnantaja ostaa työntekijän, eli ihmisen ja mitäs tällainen kaupankäynti onkaan muuta kuin ihmiskauppaa.