maanantai 10. kesäkuuta 2024

Malawin varapresidenttiä ja 9 ihmistä kuljettanut lentokone kadonnut

 


Vapaa toimittaja: Teemu Vehkala

Malawissa on kadonnut maan varapresidenttiä kuljettanut lentokone. Maan varapresidenttinä toimii Saulos Chilimaa. Hänen lisäkseen koneessa oli kyydissä 9 muuta ihmistä.

Kone nousi aamulla ilmaan noin klo 9.00 jälkeen aamulla Malawin pääkaupungista Lilongwesta ja sen oli määrä lopulta laskeutua maan pohjoisosassa sijaitsevan Mzuzun lentokentälle.

Chilimaa oli aikaisemmin joutunut mediassa kohun keskelle vuonna 2022, jolloin häntä syytettiin lahjusten ottamisesta ja hän joutui samalla myös pidätetyksi. Mutta Malawissa käydyn oikeusprosessin jälkeen Chilimaa vapautui kaikista häneen kohdistetuista syytteistä.


Jälleen kiitos hakukone Googlen, joka löysi mielenkiintoisen Facebook kirjoituksen vuodelta 2020, jossa Cartis Chimphonda niminen malawilaismies ottaa kantaa, kuinka MCP, eli Malawin kongressipuolue suunnitteli jo vuonna 2019 salajuonen Malawin varapresidentti Saulos Chiliman murhaamiseksi. 

Tiedot perustuvat kuulemma Malawin kongressipuolueen MCP:n sihteerin tietoihin, jonka mukaan 21. toukokuuta 2019 Etelä-Afrikasta pyrittiin värväämään murharyhmä, jonka tehtäväksi annettiin hiljentää Chilima, joka taas kuuluu maan demokraattiseen UTM puolueeseen.


Chimphonda kertoo, että salamurhajuonen takana on Malawilainen bisnesmies S. Phiri (kuvassa).

Motiiviksi hän kertoo olevan tämän, että koska maan poliittisessa valtakamppailussa maassa toimiva Saulos Chiliman johtama demokraattinen UTM puolue halutaan pois vallasta, joka on perustettu 21. kesäkuuta 2018.

Eli jos tämä siis pitää paikkansa, niin tämä salamurha toteutui vasta viiden vuoden päästä tuosta 2019 vuodesta, mikäli koneessa olleet matkustajat eivät enää olleet lopulta elossa.

Mutta sen voin kyllä taata, että jos jostain Iltalehdestä tai Iltasanomista te tämän tapauksen jälkipyykkiä haluatte seurata, niin näiden lehtitalojen toimittajilla ei ole lupaa käyttää omia aivoja näistä asioista kirjoitteluun, koska tietotoimisto REUTERS määrää seuraavaksi luultavimmin heidät kirjoittamaan, että se oli lento-onnettomuus ja keskustelu siitä päättyy tähän.

Niin pitäisikö sitten tällaiset blogit laittaa lukkoon, ettei totuus pääsisi julki, kuten nyt kävi tälle alkuperäiselle blogille, joka on edelleen lukittuna ? 


Ja kuinkas kävikään, kun tämän blogijutun laitoin omalle Facebook seinälle sekä muutamaan Facebook ryhmään, niin alle viidessä minuutissa Facebook poisti julkaisun, koska julkaisu kuulemma rikkoo "roskasisältöä" koskevia yhteisönormeja.

Toisinsanoen totuus on kielletty Facebookissa ja totuus rikkoo yhteisönormeja, mutta sananvapauden sensuroijana Facebookin faktantarkistajat ja koko ylläpito ei sitä vieläkään suostu julkisesti myöntämään.

Lähde: HS