perjantai 3. toukokuuta 2024

Tiesitkö, että Suomen valtio tilasi juuri 11,5 miljoonalla dollarilla pernaruttorokotteita jenkeistä


Suomen valtio on juuri tehnyt kilpailutuksen tilata tänne ison määrän pernaruttorokotteita ja tarjouskilpailun voitti jenkkiläinen Emergent Biosolutions nimisen lääkeyhtiön valmistama CYFENDUS niminen rokote, joka sai hätämyyntiluvan jo vuonna 2023.


Onko pernarutto tuleva plandemia ? 

Tässä voisi jo pistää alustavia vetoja alle, että onko pernarutto epidemia se seuraava plandemia, koska jos Suomen valtio sijoitti jo siihen tämän reilut 10,7 miljoonaa euroa (11,5 USD) ? 


Sen verran tästä myrkkypiikistä selviää netin kautta, että tämä cyfendus rokote siis tuottaa jotain antigeenejä, joiden väitetään sitten suojaavan pernarutolta.

Myös jotain tästä kyseisestä myrkkypiikistä kertoo sekin, että nyt USA:n puolustusministeriö on tilannut BioThax nimistä pernarutto rokotetta 235,8 miljoonalla dollarilla tältä samalta lääkeyhtiöltä.


Vuosi sitten Saksalainen lääkäri Heiko Schöning paljasti, että tämä pernarutto vedätys tehtiin jo noin 20 vuotta aikaisemmin, jota hän oli itse silloin todistamassa, kun vuonna 2001 pernaruttoa käytettiin bioaseena, jonka nämä rikolliset olivat silloin suunnitelleet.


Tätä pernarutto vedätystä on suunniteltu viime vuodet mm. WHO:n kabineteissa

Aivan kuten myös tämä aikaisempi koronavirusvedätys, niin se valmisteltiin todella huolellisesti ja siitä oli laadittu jo ensimmäinen suunnitelma karanteeneineen Rockefeller säätiön toimesta vuonna 2010, kun Rockefeller säätiö laati suunnitelman nimeltä Lock Step, joka oli osa vuoden 2010 vuosiraporttia (The Rockefeller Foundation. Annual Report 2010).


WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom valmistautuu jo tässä kuussa salaisesti pidettävään WHO:n kokoukseen, jossa on tarkoitus äänestää WHO:n pandemiasopimuksesta.

Nyt voi jo alkaa päätellä, että pernarutto on kohta luultavasti kaikkien huulilla, kun Tedros Adhanom ja Bill Gates alkavat sillä pelottelemaan jossain vaiheessa mediasa, jonka jälkeen meitä todennäköisesti jälleen aletaan paimentaa uusille myrkkypiikeille suojautumaan tällä kertaa jotain kuvitteellistä pernaruttotautia vastaan.

Mutta kuten nähtiin tämän valepandemia koronan, niin vaikka jotkut rokottamattomat sitä koronaa yrittivät saada itseensä, niin sitä ei tullut mistään. Mutta taas luulosairaat jotka saivat sen perusflunssan luulivat taas sairastaneensa koronan ja sitten oli vielä nämä hölmöt, jotka uskoivat niihin korona kotitesteihin, vaikka noina koronahulluus vuosina jopa erään Afrikan maan presidentti haukkui maansa koronaviruslaboratoriota vastaan kyseenalaistamalla heidän uskottavuuden koronatartuntojen havaitsemisessa.







Tilanne on kuitenkin vakava, koska tässä on edelleen kyse maailman liikaväestön harvennuksesta rokottein

Tämä kokonaistilanne on silti edelleen vakava, koska tässä ei mikään virustauti tai bakteeriepidemia meitä uhkaa, vaan ainoa oikea uhka tässä ovat olleet nämä meille kansalaisille tyrkytetyt myrkkypiikit, joilla nyt on viimeiset koronahulluusvuodet harvennettu maailman liikaväestöä pois ja edelleen työikäisiä ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä viikottain, joista lukuisat vielä huippu-urheilijoita.

Nämä kyseistä maailmanlaajuista kansanmurhaa ajavat tahot ovat laskelmoineet, että maailmassa tulisi olla vain 500 miljoonaa ihmistä ja kaikki loppuosa on hävitettävä pois. Eli noin 7,1 miljardia ihmistä on siis harvennuslistalla ja näitä he nimittävät mm. hyödyttömiksi suursyömäreiksi. 

Ihan jo tämäkin kertoo kaiken olennaisen, ettei näiden myrkkypiikkien valmistajat välitä näistä huippu-urheilijoiden kuolemista, minkä vuoksi he eivät saaneet mitään vaaratonta suolaliuosta, vaan heille annettiin ihan sitä samaa myrkkyliuosta, jota myös näissä muissakin maailman liikaväestön harvennukseen tarkoitetuissa koronarokote ampulleissa on sisällä.

Se myrkkypiikki tiivistetysti toimii niin, että koronarokotteessa oleva grafeenioksidi tukkii ensin verisuonet, jonka seurauksena tällaisen rokotteen saaneen huippu-urheilijan verenkierto oireet alkavat aika pian rokotteen saamisen jälkeen.

Grafeeni taas tukkii verisuonien lisäksi mitokondriot, jolloin perusterveys romahtaa ja näin ollen mm. syövät ja erilaiset tappavat taudit lisääntyvät räjähdysmäisesti. Tämän myös näkee THL:n virallisesta tauti ICD-10-diagnoosit tilastosta

Suomen väestöstä tämän myrkkypiikin on saanut jo n. 84 % koko väestöstä. Eli ei väestönkasvun kannalta hyvältä enää näytä. Mutta kuten tiedätte, niin sen tilalle tänne sitten halutaan Afrikan ja lähi-idän porukka täyttämään se ylijäämä väestö ja tämä humanitaarinen maahanmuutto toteutuu YK AGENDA 21 ja 2030 suunnitelman kautta, jonka tarkoituksena on tuhota kaikki vahvan kansallisidentiteetin maat, joiden vahva kansallisidentiteetti nähdään uhkana uuden maailmanjärjestyksen agendaa vastaan ja maahanmuutto on se, jolla se aiotaan tuhota pois.


Lähde: https://injektiopiikki.com/2024/05/03/suomeen-on-ostettu-11-575-774-usd-arvosta-pernaruttorokotetta/