keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Googlelle työskennellyt insinööri lensi 14 kerroksen ikkunasta kadulle ja kuoli


Dailymail lehti väittää, että Googlelle työskennellyt 31 vuotias insinööri hyppäsi neljännestätoista kerroksesta alas kuolemaansa viime viikon torstaina n. klo 11.30 illalla.

Siellä sijaitsee Google yhtiön New Yorkin päärakennus. 

Mies löytyi kadulta tajuttomana ja hänet kuljetettiin kiireellisesti Bellevuen sairaalaan, jossa hänet myöhemmin julistettiin kuolleeksi.

New York Postin mukaan mies ei jättänyt jälkeensä mitään itsemurhaviestejä.



Googlella tapahtunut kuolemantapauksia jo aikaisemminkin

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Googlella tapahtui outoja kuolemantapauksia, kun viimeksi viime helmikuun 16. päivä Googlelle työskennellyt työntekijä Jacob Pratt (33) löydettiin kuolleena asunnoltaan.

New Yorkin poliisilaitoksen (NYPD) mukaan hän oli hirttänyt itsensä asuntoonsa.

Prattin Linkedin profiilista selviää, että hän oli työskennellyt Googlella jo puolitoista vuotta ja aloitti siellä työnsä 2019 vuoden toukokuussa agency manager tittelillä.



Lähde: Dailymail