keskiviikko 4. elokuuta 2021

Koronarokotevaurioista satelee nyt haittailmoituksia ennätystahtia - THL on hiljaa

Koronarokotevaurioista satelee nyt rokotevaurioilmoituksia ennätystahtiin, mutta koska kyseessä on väestönharvennusta biologisten aseiden (koronarokotteet) kanssa. Niin tästä syystä tähän ei puututa ja siksi THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) on edelleen hiljaa sekä rokotushaittailmoituksia keräävä Fimea on myös hiljaa.

Kansanmurha on edelleen käynnissä ja terveysvirkamiehet tuijottavat seinään ja viheltelevät, aivan kuin tässä ei mitään olisi meneillään.

Netissä Facebookissa ja Twitterissä näistä rokotekuolemista on kuolleiden omaiset kirjoittaneet ahkerasti viimeisen vuoden aikana. Sekä osa on näistä jo tehnyt myös Youtubeen videoita.


Mutta koska tämä kansanmurha tehdään nyt kaikessa hiljaisuudessa, niin silloin tähän poliittiseen salaliittoon osallistuvat kaikki mukana olevat virkamiehet, tuomarit, lakimiehet, lääkärit jne.

Kyllä THL:n johto tietää, että näillä piikeillä on todellisuudessa tarkoitus vähentää Suomen väkilukua, eikä suojata näitä ihmisiä joltain koronalta.

Se salattu totuus kun on, että mitään koronaa ei ole ollut missään. Eikä sellaista virusta, kuin koronavirus ole edes ehditty eristämään, jonka vuosi sitten kesällä ihan USA:n CDC joutui julkisesti myöntämään.

Koekaniineina vaan toimivat näille vaarallisille geenipohjaisille rokotteille toimivat ihmiset tässä ihmiskokeessa, johon valtiot on painostettu.


Nämä monet terveysalan virkamiehet ympäri maailmaa ovat jo mm. viimeisen vuoden aikana herättäneet oman sisäisen terveysfasistisen natsinsa, kuten teki tämä saksalainen professori Wolfram Henn, joka sanoi vuosi sitten, että kuinka korona rokotteesta kieltäviltä ihmisiltä tulisi kieltää kaikki terveysalan palvelut pois.

Mutta jos leikitäänkin, että tässä valtiot eivät pelaisikaan rokotteilla, vaan tarjoaisivat niskalaukausta ja niskalaukauspassia kansalaisilleen, niin monenko kansalaisen luulisi enää sen jälkeen käyvän siellä ammuttavana. Jos kerrottaisiin, että sen jälkeen voisi palata siihen vanhaan normaaliin, jos vain kunto kestää.

Sitten hallinnot vielä tarjoaisivat niskalaukaus passia kansalaisilleen, ikään kuin paluuna normaaliin.

Ei varmaan monikaan kävisi siellä ammuttavana, ja kokeilemassa että selviääkö sellaisesta enää takaisin yhteiskuntaan.

Mutta taas tämä rokotteella tappaminen on paljon helpompi homma, koska siihen terveysviranomaiset sekä lääkejätit keksivät tällaisen salajuonen ja vedätyksen, kuin korona.


Stalinin vainoissa Venäjällä mm. tapettiin miljoonia venäläisiä, joista haluttiin silloin päästä eroon.

Nyt tämä käynnissä oleva rokotuskansanmurha ei juurikaan eroa tästä Stalinin vainoista, paitsi tämä rokotteilla tehtävä kansanmurha tehdään nyt EU maissa ja maailmanlaajuisesti samalla operaatiolla.

Nämä kaikki lääkejättifirmat ovat jo suunnitelleet sen, että kuinka valtiot laitetaan vainoamaan rokottamattomia kansalaisiaan tulevina vuosina ja heiltä evättäisiin pääsy yhteiskuntaan julistamalla heidät mm. yhteiskunnalle vaarallisiksi ihmisiksi.


Tätä samaa strategiaahan käytettiin ihan jo silloin Espanjan taudin aikana 1919-1920, jolloin myös rokotteilla tapettiin näitä ihmisiä ympäri Eurooppaa.

Ihan tällä samalla historiaa väärentämällä nämä historian kirjoittajat tulevat tulevaisuudessa väärentämään tämän käynnissä olevan kansanmurhan sellaiseksi, että nämä kaikki koronarokotteilla murhatut ihmiset väitetään, että he kaikki kuolivat koronaan, joka jylläsi maailmalla tänä aikana. Vaikka tämä on täysin puutaheinää ja täysi emävale.


Myös tämän 20-luvun Espanjan taudin aikana ihmiset pakotettiin lähes väkisin pitämään tuollaisia huvittavan näköisiä naamiaisasuja muistuttavia kuonokoppia naamalla, ettei vaan sairastuisi espanjan tautiin.


Ja senkin ajan terveysviranomaiset kiduttivat lapsia myös maskittamalla heitä. Kuten myös nytkin tehdään.

Minusta nämä lasten maskittajat tulisi viedä oikeuteen ja vankilaan.


Lasten koronarokottaminen on tarkoitus aloittaa Suomessa ensi viikolla 

Tämä on todella vakava asia, että Suomessa lasten, eli alaikäisten alle 16-vuotiaiden lasten koronarokottamisen on määrä alkaa ensi viikolla.

Eli nämä alkavat sitten tappamaan rokotteilla jo lapsia Suomessa ja lääkejätit käärivät siitäkin vielä rahat pois.

Tämä kansanmurha voidaan vielä lopettaa, jos vaadimme sen lopettamista ja siihen nyt tarvitsemme yhteistyötä. 

Joten nyt tämä toisilta äärilaidoilta huutelu ja ilkkuminen on loputtava, oli sitten koronarokotusmyönteinen tai ei. 

Kyse on nyt tämän maan tulevaisuudesta ja siitä, että sallimmeko tämän kansanmurhan vielä jatkuvan, vai emme.

Sillä nämä koronarokotuksilla tappajat kyllä vielä laitetaan vastuuseen ja he tulevat saamaan samalla mitalla takaisin. 

Siitä viimeistään karman laki antaa heille aivan kaiken takaisin ja vielä moninkertaisena. 


Pääministeri Sanna Marinin kuuluisi nähdä nyt tässä vastuunsa ja erota.

Sillä Suomen eteneminen rokottamattomia ihmisiä syrjiväksi Apartheid valtioksi olisi jo melkoinen mainehaitta Suomelle. Mutta tämä mainehaitta tulisi myös monelle muullekin valtiolle täällä rokotevauriomyönteisessä euroopassa.