keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Koronan psykologiset vaikutukset suomalaisten mieliin suuria


Tämä koronan psykologisen terrorin operaatio on saanut suomalaisten mielet saastutettua pelolla.

Yleisradio uutisoi jo nyt elokuussa, kuinka Mieli ry:n kriisipuhelimeen tuli heinäkuussa ennätysmäärä yli 25 000 puhelua.


Mutta YLE:n toimittajillakaan ei ole lupaa kertoa, että tämän koronan kohdalla meidän mieliä raiskaa tässä kaiken aikaa sellainen hyvin poliittisesti vaikutusvaltainen kansainvälinen toimija kuin JOHN HOPKINS YLIOPISTO, jolla on nämä psykologisen sodankäynnin langat käsissään tässä korona hysterisoinnissa.

Siellä tehdään tälläkin hetkellä kovasti töitä sen eteen, että tämä viiden vuoden syklille aina sinne IMF:n papereihin kirjattu 30.03.2025 dead-line onnistuisi ja he onnistuisivat tuossa COVID19 psykologisen sodankäynnin globaalissa ja maailmanlaajuisessa operaatiossa, jona aikana myös tämä talousjärjestelmän nollaus tapahtuu samalla.

Tätä ruudukkoa siellä JOHN HOPKINS YLIOPISTOSSA kyylätään päivittäin kiihottuneina, jossa kuulemma kerrotaan koronaan kuolleiden tilastot.

Mutta JOHN HOPKINS YLIOPISTO ei paljasta sitä, että nämä kuolinsyyt ovat kaikki väärennettyjä ja jos joku kuolee vaikka Juankosken vanhainkodissa vanhuuden aiheuttamaan influenssaan ja pettäneeseen immuunipuolustusjärjestelmään, niin silloinkin tuonne kuolintilastoon tulee rasti ruutuun.


Suomen osalta tuo korona statistiikka näyttää varsin vähäiseltä, mutta moniko olisi uskonut, että jonkun 351 ihmisen kuoleman vuoksi täytyy kerran sulkea koko Uusimaa rajoineen päivineen armeijan toimesta sekä sulkea uimahallit ja kirjastot, sekä avata ne uudelleen ja nyt määrätä ravintoloiden vähentämään asiakasmääriä puolella jne. 

Tässä kun lähdettiin jo alusta saakka ampumaan täydellä tykkipatteristolla banaanikärpäsiä ja määräyshän tuli ulkomailta, koska JOHN HOPKINS YLIOPISTO on se taho, josta tätä sirkusta johdetaan. Mutta operaatiossa ovat tietenkin mukana psykologisen sodankäynnin ammattilaiset CIA, MI6 jne. 


Viruslaboratorio toimintaa taas tähän liittyen on toiminut Lontoon lähellä Surreyssa, Pillbright Instituutissa. jossa tämän koronaviruksen eri tyyppejä on patentoitu aikaisemmin.

Lähde: YLE