perjantai 3. heinäkuuta 2020

Lipsauttiko BBC salattua tietoa Ghislaine Maxwellin tilasta ?


Britiläisen uutiskanava BBC:n väitettiin lipsauttaneen tällaisen uutisen nettisivuilleen, kunnes se otettiin sieltä pois.

Eli siinä lukee, että Ghislaine Maxwell siirrettiin tehohoitoon, koska hänen terveydentilansa heikentyi yllätten ja syyksi laitettiin koronavirus.

Jos hän nyt sinne selliinsä kuolee kuten Jeffrey Epstein ja hänet käy siellä jonkun tiedustelupalvelun mies hoitelemassa, niin sekin on varmaaan BBC:n mukaan koronavirus, että hän teki itsemurhan selliinsä, jos näin vielä käy.

Nythän tämä "koronavirus" sana on sellainen, jota globalistit voivat käyttää jokaisen jopa toisinajattelijaan kohdistetussa uudessa holokaustissa, koska nämä COVID19- koronatartunnat ovat pääosin perustuneet täysin tuulesta temmattuihin feikkidiagnooseihin.



Mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta kun BBC moka ja uutisoi jotain, mitä mitä ei olisi vielä saanut julkaista. 

Kun silloin 11.9.2001 BBC ehti kertoa toimittajansa kautta, että tämä New Yorkissa sijaitseva WTC7 torni olisi juuri sortunut, vaikka se oli vielä tuossa suorassa uutiskuvassa ehjänä taustalla.

No toimittajatkin voivat erehtyä, jos kyseessä on false-flag operaatio, koska nämä tv toimittajathan toimivat vain teleprompteria lukevina papukaijoina ja joskus heille tulee siinäkin ns. väärä ajoitus.