tiistai 5. toukokuuta 2020

Risto E.J. Penttilä: Koko maailma on Tukholman syndroomassa




Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä kertoo koko maailman potevan Tukholman syndroomaa. Lisäksi hän toteaa Ruotsin olevan ainoa maa maailmassa, joka ei ole sen pauloissa.

Tukholman syndroomalla tarkoitetaan Tukholmassa vuonna 1973 tapahtuneen pankkiryöstön yhteydessä tapahtunutta asiaa, joka johti lopulta siihen, että panttivankkidraamassa panttivangit mm. halasivat panttivankidraaman lopuksi pankkiryöstäjiä, vaikka ryöstäjät tuomittiin vankilaan.

Penttilä jatkaa vielä kuinka tämä virus olisi kaappaajan roolissa ja sen myötäileminen olisi järkevämpää kuin vapautuminen.

Penttilä kutsuu vielä tuossa MTV3 Uutisten kolumnissaan nyt aikuisten ihmisten olevan tänään kaikkien alaikäisiä ja toteaa, että nyt kuulemma me kaikki haluamme, että poliisi tai jokin korkeampi viranomainen jne. tekee kaikki päätökset.

Paluu työelämään tulee Penttilän mukaan tapahtumaan porrastetusti askel askeleelta, että palaamme työpaikoillemme ensin muutama kerta viikossa, sitten joka toinen päivä ja kuulemma toinen askel on, että otamme uudet säännöt käyttöön, jotka takaavat turvallisen työn teon.

Huomaatte varmaan miten Penttilä käyttää tuossa kolumnissaan sellaista kieltä kuinka hän olisi jokin Suomen kansalaisia ylempi globalisti, joka vain sanelee miten nämä asiat tulevat menemään ja miten niihin tulisi asennoitua.

Nyt kun kuitenkin kyse on tästä euroopan talouden tuhoavasta feikkipandemiasta, jona aikana ihmiset ollaan peloteltu koteihinsa. Niin tämä on se tuhoava Tukholman syndrooma, joka on syntynyt siitä, kun ihmiset ovat luulleet olevansa turvassa kodeissaan. 

Mutta kun se asia on niin, että tänä aikana kun ihmiset peloteltiin koteihinsa, niin hallitukset ottivat käyttöön jo Uuden maailmanjärjestyksen toimintavaiheen fasistiset ja totalitaristiset toimet kuten vapaan liikkuvuuden rajoitukset, liikkumavapauden rajoitukset turvaväleineen jne. 

Näillä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä minkään COVID19 viruksen kanssa, vaan kyse on uuden fasistisen maailmanjärjestyksen toimista, jotka laitettiin nyt toimeen "koronasäädösten" verukkeilla.

Kuten Ruotsin sisäministeri jo tuossa viikkoja sitten totesi, etteivät he suostu tähän maailmanlaajuiseen ihmiskokeeseen, niin sen sijaan Suomen valtio rupesi, koska tämän maan kansalaisia on nähtävästi aina helppo käskeä kuin jotain lampaita laitumelle.

Nyt he suunnittelevat ja miettivät, että olisikohan Suomessa hyvä laittaa kaikille Suomalaisille maskipakko. Mutta tähän jo eräs proffa älysi sanoa, että älytön idea.

Näinä aikoina tämän koronaksi nimetyn psykologisen terrorin ote näyttäisi tuovan esiin tämän koko ihmiskunnan idioottimaisuuden hyvin selvästi, koska joukossa tunnetusti se tyhmyys tiivistyys ja vielä kun kyse on joukkohysteriasta, niin nämä WC papereita maailmanlopun tunnelmissa koteihinsa kantaneet ihmiset ovat jopa viimeaikoina yrittäneet käydä myymässä niitä jo hamstrattuja vessapapereita kauppoihin takaisin, saamatta enää rahojaan takaisin.

Ihminen kun on eläin vielä niin kauan, kuinka kauan se on eläintasolla kiinni... Eli syö eläimiä jne.