lauantai 6. huhtikuuta 2019

Viron vaalivoittaja jäämässä oppositioon


Viron tuore vaalivoittaja Reformi-puolue on nyt jäämässä heti oppositioon.

Näin toimii CIA:n rahoilla toimivat valeoppositiot, jotka ensin valehtelevat äänestäjilleen tekevänsä ummet ja lammet.

Valemedian mukaan vaalit voittanut reformipuolue jää oppositioon sen vuoksi, koska sillä on eri mielinen näkemys mm. verotuksesta.



Suomessa Perussuomalaiset ovat edustaneet tätä puolta mm. lupaamalla rajojen sulkemista, jota sitten ei kuitenkaan olla voitu millään kerralla tehdä, jonka vuoksi Perussuomalaiset joutuivat jäämään Soinin aikana myös oppositioon.

Mutta en sitten tiedä, että mitä ne täällä Suomessa oikein vesijohtoveteen laittaa, toki unohtamatta sitä että yli 700 000 Suomen kansalaista vetää myös mielialalääkkeitä, joten muisti voi olla lyhyt ja tämä näkyy myös äänestyskäyttäytymisessä vaalien alla, kun monet äänestäjät näkevät Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Ahon kuin jonain rajat sulkevana messiaana.



Mutta ei tässä sinällään ole vaikea nähdä, että minkälainen intressi CIA:lla on mm. rahoittaa Perussuomalaisia täällä Suomessa. 

Motiivi on aivan sama kuin myös Ruotsissa CIA:n rahoittaman Ruotsidemokraattien suhteen. 

Eli halutaan ylläpitää vain yhtä kansallismielistä valtapuoluetta, jonka poliittinen valta kuitenkin viedään aina tarpeen tullen pois, jos se alkaa uhkaamaan näiden EU:n pakolaisvirtaa ohjaavien elitistien agendaa ja näinhän toimittiin jo Sipilän hallitusajoilla, jolloin itse Perussuomalaisten aiemmin laatima pakolaissääntelyohjelma jouduttiin purkamaan Sipilän hallituksen toimesta.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n rooli näiden valeoppositiopuolueiden rahoittajina on varmistaa, ettei niiden johtoon päästetä ketään niin kovapäistä, joka uskaltaisi alkaa uhmaamaan kyseisen maan hallituksia. Muutenhan heille kävisi lopulta kuin Ruotsin pääministeri Olof Palmelle, joka astui lopulta liian suurille varpaille.

Mutta taas tällaiset Halla-Ahon tyyliset taitavat puhujat ovat mitä parhaimpia sätkynukkeja näiden oppositiopuolueiden johtoon.

Sillä näille EU:ta taustavoimista ohjaaville elitisteille kaikista tärkein asia on saada pidettyä nämä EU-maiden kansallisidentiteettiään puolustavat ihmisryhmät kurissa, joten silloin heitä täytyy ohjata näiden valeopposition tahoilta.


Lähteet: MTV UUTISET