sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Uutistoimistojen CIA-yhteydet paljastanut toimittaja Udo Ulfkotte on kuollut

Vajaa kolme vuotta sitten vuonna 2014 Saksalainen toimittaja dr. Udo Ulfkotte (kuvassa) paljasti toimittajana työskentelevänsä myös CIA:lle, ja levittävän tätä kautta propaganda juttuja mediaan.

Nyt tämän paljastuksen tehnyt toimittaja Ulfkotte menehetyi sydänkohtaukseen vain 56 vuotiaana. 

Mutta sitä ei kerrota että oliko miehelle onnistuttu antamaan salaa länsimaisten tiedustelupalvelujen suosikkia (pulssin korkealle nostavaa lääkettä) ennen tuota.



Ulfkotte kirjoitti vielä vuosi sitten paljastuskirjan, jossa hän paljasti mm. lääketeollisuuden BIG PHARMA:n saavan n. 13 miljardin dollarin voitot Eurooppaan tulleiden pakolaisten C-hepatiitista aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi tuossa kirjassa kerrottiin useiden poliittisten tahojen pakolaisbisneksestä.

Tämä kyseinen kirja sai kuitenkin jo vuosi sitten Saksassa sen suuren skandaalin aikaan, että Ulfkotte alkoi saamaan sen johdosta monia tappouhkauksia ja hän joutui lähtemään pakoon maan alle. Että mikäli tätä mahdollista murhan toimeksiantajaa mietitään, niin tällä lääketeollisuuden suuryhtiöiden BIG PHARMA:lla lienee sittenkin sormensa pelissä. 

Likaisen työn tekijä on todennäköisesti ollut Saksan tiedustelupalvelu BND:lle työskentelevät salamurhaajat, joita nämä länsimaiset tiedustelupalvelut käyttävät leikaisten keikkojen alihankkijoina (eng. contractors).

Hiljennysoperaatio hoidettiin tod. vasta nyt parin vuoden viiveellä aivan tarkoituksella, jolloin tämä suurempi yleisö olisi jo ehtinyt unohtaa koko dr. Ulfkotten.

Lähteet:  http://yournewswire.com/german-newspaper-editor-exposed-cia-dead/

http://eponymousflower.blogspot.fi/2017/01/udo-ulfkotte-is-dead.html

https://en.wikipedia.org/wiki/Udo_Ulfkotte

http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/10/big-pharma-odottaa-jattivoittoja.html