perjantai 7. lokakuuta 2016

Ajatusrikollinen Ilja Janitskin vangittiin poissaolevana Helsingin käräjäoikeudessa



Eilinen päivä 6.10.2016 jäi suomen historiaan ja tahrasi tämän maan ihmisoikeusmaineen, kun Helsingin käräjäoikeudessa järjestettiin salainen pakkokeinoistunto, missä julistettiin MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin vangittavaksi poissaolevana.

Hänestä nyt siis annettiin ns. kansainvälinen pidätysmääräys, eli vangittava tavattaessa. 

Mutta lisäksi syyttäjä kertoi, että tässä samassa ajatusrikos-oikeudenkäynnissä tulisi vielä olemaan muitakin syytettyjä, joita ei olla vielä tavoitettu.


Tapauksen syyttäjä Heikki Wendorf (kuvassa) on vaan tapauksessa hieman jäävännyt itsensä, koska hän töpeksi ulkomailla muutama vuosi sittenKosovon hallinnon sisäisiä asioita. Tuolloin hän toimi Kosovossa riippumattoman työryhmän johdossa, joka käsitteli oikeuskäytännön lahjuksia. 

Wendorf oli sitten ryhtynyt toimeen ja lähetti Kosovon presidentille sähköpostin, jossa esitti Kosovon pääsyyttäjä Aleksander Lumezista perättömiä väitteitä mm. lahjuksista.

Tuolloinen entinen pääsyyttäjä närkästyi siitä, että kuinka Wendorf ei luovuttanut tietoja hänelle, vaan luovutti ne suoraan maan presidentille Atifete Jahjagalle.

Tapaus johti aina siihen, että lopulta Wendorf joutui tekemään julkisen anteeksipyynnön siitä, että oli levittänyt perättömiä tietoja Kosovon hallinnolle, jotka olivat pelkän huhun varassa.

Wendorfin työt päättyivät tuon skandaalin jälkeen sekä USA:n palveluksessa, että EULEX:n palveluksessa.



Julkisen lindedln profiilin mukaan Wendorf palasi tuon tapauksen jälkeen takaisin EUPOL:n EU:n poliisitehtäviin mm. kriisinhallintaoperaatioihin.


Ilja Janitskinin vainontaoperaatiota johdetaan ulkomailta

Ei ole yhtään epäselvää se, että tätä Ilja Janitskiniin sekä MV-lehden toimintaan kohdistunutta poliittista vainonta-operaatiota johdetaan ulkomailta.

Taustalla vaikuttaa hyvin näkyvästi rivien välistä USA:n tiedustelupalvelu CIA, jonka tekemän turvaluokituksen mukaan MV-lehti on suomelle kansainvälinen turvallisuusuhka tekijä, josta pitää päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Tämän jopa New York Times -lehti tunnusti viime keväänä kirjoittamassaan lehtijutussa MV-lehdestä, kuinka tämä nettijulkaisu horjuttaa suomen Nato-politiikkaa.






Mutta eilinen Helsingin käräjäoikeuden ajatusrikollisen kansainvälinen etsintäkuulutus tahrasi jo suomen ihmisoikeusmaineen kansainvälisesti ja nyt olemme jo kuin Pohjois-Korea. 

Kokoomus on jo tällä hetkellä eduskunnassa lyömässä läpi uutta lakimuutosta hallituksen toimesta, jolla aiotaan vielä kieltää mm. julkiset kokoontumiset. Eli hallitusta kritisoivat mielenosoitukset olisi tarkoitus kieltää tällä "ääriliikkeisiin" vetoavalla lakimuutoksella.






Tämä kyseinen Janitskinin tapaus kun antaa jo Suomesta maailmalla täysin Pohjois-Koreamaisen kuvan tämän maan ihmisoikeuksista ja esim. Amnesty International nimistä ihmisoikeusjärjestöä ei kiinnosta tällaiset tapaukset lainkaan.


Suomen hallinto munaa nyt vaan tässä koko suomen ihmisoikeusmaineen totaalisti, kun tämä Janitskinin tapaus nousee vielä kansainvälisten uutisoimistojen kautta kansainväliseksi kohuksi asti. Koska Janitskinin tukiryhmällä on yhteyksiä aina Wikileaksiin asti. 




Joten voi olla presidentti Sauli Niinistöllä vielä joku päivä tuliset oltavat, kun joutuu selittelemään tämän suomalaisen ajatusrikollisen kohtelusta kansainvälisen lehdistön edessä ja näinhän tulee käymään jos Ilja esim. joutuu hakemaan ulkomailta turvapaikkaa poliittisen vainon takia. Silloin tästä tulee kahden välisen valtion kiista yhden ajatusrikollisen kaltoinkohtelusta.


Mutta se että näemmekö me tässä Ilja Janitskinin vainonta-operaatiossa vielä Jari Aarnion tai Anneli Auerin kaltaiset näytösoikeudenkäynnit, se jää nähtäväksi. 


Se on kuitenkin tullut selväksi, että kuinka nykyinen suomen korruptoitunut hallinto yrittää nyt kaikin keinoin saada laitettua suomen hallinnon valtaa uhkaavat nettikirjoittelijat vangittavaksi ajatusrikoksista. 


Iljasta nyt ei kuitenkaan saa tekemälläkään kansainvälistä marttyyriä, koska se mies on tuohon tehtäväänsä valmistautunut jo useita vuosia sitten ja hän tiesi kyllä mihin hän ryhtyi ja lähti.


Suomen mädätetty ja korruptoitunut media on yrittänyt tehdä kaiken, jotta se saisi näytettyä tästä Janitskinin miehestä mahdollisimman rikollisen julkisuuskuvan. Aivan kuten se teki myös tämän ent. Helsingin huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion tapauksessa.


Kun tässä Aarnion oikeusmurhassakaan ei loppupeleissä ollut kyse kuin vain puhtaasta perisuomalaisesta kateudesta, jota Helsingin keskusrikospoliisin (KRP) johto koki Helsingin huumerikospoliisin johtoa kohtaan. Koska taustalla pyöri Aarnion Trevoc Oy nimisen firman seurantalaite bisnekset, jonka asiakkaita olivat aina ulkomaan tiedustelupalvelut. 


Mutta heti siinä vaiheessa kun tuossa Aarnion oikeudenkäynnissä alettiin puhumaan tämän Trevoc Oy:n toiminnasta, niin tuossa vaiheessa ulkomaan tiedustelupalvelut ärähtivät ja vaativat, että keskustelu Trevo oy:stä täytyi loppua ja sen jälkeen yksikään sanomalehti ei enää suomessa puhunut koko tuon firman toiminnasta sanaakaan.


Mutta Ilja Janitskinista ollaan nyt tekemässä julkisesti varoittavaa esimerkkiä siitä, ettei nettiin saisi enää jatkossa yksikään suomalainen ilmaista mielipiteitään mm. tämän maan mädäntyneestä hallinnosta jne.


Kaiken taustalla kuitenkin on Nato-vastaisuus, mikä on myös tämän MV-lehden päätoimittajaankin kohdistuneen ihmisvainonnan pääasiallinen syy. Mutta vielä tämä, että miksi syyttäjä sekä tuomari vaatii tässä MV-lehden ja Iljan oikeusmurha/näytösoikeudenkäynnissä salaisia istuntoja. Niin se kertoo jo suoraan sen, että tällaisen ajatusrikos-oikeudenkäynnin käyminen ei kestä julkista päivänvaloa.


Mitä todennäköisimmin tämä Janitskinin ajatusrikosjahdin taustalla oleva taho suunnittelee syytetyn siirtämistä vielä Turun vankimielisairaalaan, jossa hänelle voidaan aloittaa tahdonvastainen psykiatrinen pakkohoito. Koska tavalliset vankilaolosuhteet eivät olisi heidän mukaan tällaiselle suomalaiselle poliittiselle mielipidevangille vielä riittävät ns. kurinpidollisesta näkökulmasta. 


Turun vankimielisairaalassa kun tällaiseen Mengelemäiseen lääketieteelliseen ihmiskidutukseen ollaan erikoistuttu paljon enemmän. 


Suomen hallinnon sisäinen korruptio on vielä kaiken tämän takana syyllistynyt mitä röyhkeimpiin petoksiin, että jos nämä kaikki mm. Päivi Nergin taustat tuotaisiin kaikkine dokumentteineen julki, niin tällä olisi jo syntynyt julkinen kapina. 


Mutta juuri tätä varten suomen korruptoituneella hallinnolla on olemassa tämä heidän virkamiesrikollisten poliisihallitus, jolla on oma yksityisarmeijakin käytössä tarvittaessa ja tätä kyseistä Karhu-ryhmää saatetaan vielä lähivuosina nähdä ulkomaan komennuksilla, kun EU-maiden siviiliväestöä pitää lähteä tappamaan ulkomaille asti. 


Sitä kun ei näiden ulkomaan hallintojen omat erikoisjoukot välttämättä suostu tekemään, mutta nämä suomen legioonan käyneet murhamiehet kyllä tottelevat käskyjä.  


Suomen sananvapaus kohtasi eilen Helsingin käräjäoikeudessa pyövelin, joka pisti suomen kaikilta poliittisesti toimivilta nettikirjoittelijoilta ns. päät poikki. 


Se teki tästä maasta jo Pohjois-Korean ja sinetöi tuon, mikä on tämän korruptoidun hallinnon tavoite yrittää hiljentää kaikki suomen nettikirjoittelijat. 


He ovat jo aiemmin tilanneet poliittisia murhia mm. saksan tiedustelupalvelun laskuun, mutta Janitskinin tapauksessa tämä mies on jo liian julkinen henkilö. Joten hänen kohdallaan hänestä nyt vain yritetään tehdä ns. varoittava esimerkki ja kansallinen ajatusrikollinen sekä mielipidevanki.


Kaikki Janitskiniin sekä MV-lehteen kohdistuneet rikosepäilyt ovat pelkkiä tekaistuja rikosepäilyjä, koska kaiken takana on vain tämän munattoman ja valta-asemaansa pelkäävän virkamiesrikollis-eliitin raivo saada tämä nettisivusto suljetuksi keinolla millä hyvänsä. 


He onnistuivat jo aiemmin pari vuotta sitten sulkemaan jo tämän Verkkomedia.org nimisen sivuston. Tämän sivuston pitäjä Janus Putkonen kun joutui lopulta lähtemään maanpakoon Donestkin kansantasavaltaan.  Nyt Putkonenhan on tarjonnut Janitskinille poliittista turvapaikkaa Donestkista. Mutta Ilja ei ole toistaiseksi ottanut tuota tarjousta vielä vastaan.


Vielä tällaisissa vastaavissa näytösoikeudenkäynneissä itse syytetyn oikeusturva on hyvin kapea, jos vielä syyttäjä ja asianajaja toimivat kulisseissa yhteistyöttä. 


Tämä kun on ihan yleinen ongelma siinä, että poliisijohto toimii syyttäjälaitoksen kanssa yhteen, jolloin he tavallaan jääväävät toisensa. Mutta on niitä kuitenkin myös sellaisiakin asianajajia, jotka uskaltavat uhmata tätä suomalaisten virkamiesrikollisten HYVÄ VELI- korruptioarmeijaa. 

Tällaiset lakimiehet eivät paljon kumartele näille epärehellisesti toimiville vapaamuurareille, jotka toimivat aina tämän HYVÄ VELI- rikolliskerhon etujen mukaisesti.


Janitskinin tapaus kuitenkin tulee mitä todennäköisimmin nousemaan vielä kansainvälisesti esille, koska on myös näitä toimittajia, jotka eivät alennu vapaamuurari-rikollisten tahtoon.


Iljasta ollaan nyt tekemässä suomen Assangea ja kaikki tämä mädätetyn median hänestä julkaisseet uutiset vain lisäävät MV-lehden lukijoita hyvin suurella volyymilla.





Lähteet:  http://mvlehti.net/2016/10/07/video-poliittinen-ajojahti-ilja-janitskinia-vastaan/

http://mvlehti.net/2016/09/29/ilja-janitskinin-syytetta-vauhdikkaasti-ajava-heikki-wendorf-topeksi-kosovossa/ 

http://mvlehti.net/2016/05/30/new-york-times-mv-lehti-horjuttaa-jenkkien-nato-politiikkaa/