lauantai 6. elokuuta 2016

Jälleen yksi Hillary Clintonin poliittinen vastustaja löytyi kuolleena


Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokas Hillary Clinton painii tällä hetkellä jo siinä sarjassa, että lähes kaikki hänen potentiaaliset poliittiset uhkaajat löytyvät kuolleena. 


Vajaa pari kuukautta sitten yksi ent. YK:n presidentti John William Ashe löytyi kuolleena, vain muutamia päiviä ennen kun hänen täytyi todistaa Hillary Clintonia vastaan oikeudessa. Kuolinsyyksi väitettiin, että puntit olivat pudonneet miehen niskan päälle ja murtaneet häneltä niskan.

Nyt uusin Hillaryn poliittinen uhkaaja, joka löytyi murhattuna oli American Free Pressin toimittaja Victor Thorn (53). Hänen ruumiinsa löytyi hänen kotinsa läheltä vuorilta ja kuolinsyy oli ampumavammat. Hänen läheistensä mukaan mies teki itsemurhan.

American Free Pressin lisäksi Thorn työskenteli useiden amerikkalaisten vaihtoehtomedioille työskennelleiden toimittajien kuten Michael Collins Piper, Adam Gorightly, John Kaminski, Joan D'Arc, Mark Glenn kanssa.



Vuonna 2012 Andrew Breitbart uhosi julkisesti yhdysvaltalaisessa poliittisessa tilaisuudessa, että hänellä olisi jotain sellaista vanhaa videomateriaalia hallussaan, joka voisi tuhota presidentti Barack Obaman poliittisen uran. Eipä mennyt enää kuin vain pari vuorokautta, niin Breitbart löytyi kotoaan kuolleena ja ruumiista löytyi jäämiä myrkytyksestä, vaikka ne salattiin virallisesta kuolinsyyraportista.

Mutta tämäpä ei vielä CIA:lle riittänyt, vaan piti vielä salamurhata myrkyttämällä arsenikilla tämän kuolinsyyraportin laatinut tekijä Michael Cormier, jottei totuus vain tulisi julki siitä, että Breitbartin kuolema oli myrkytys, jonka CIA toteutti tiettyjen hyvin korkeiden poliittisten tahojen toimeksiannosta.

Breitbartin kuolinsyyraportin laatinut Cormier myrkytettiin vielä juuri samana päivänä, jolloin viralline ja tekaistu versio Breitbartin kuolinsyyraportista julkistettiin.

Thor oli juuri äskettäin esiintynyt internet-radio Red Ice Creationsin nettiradio-ohjelmassa.


Mihin poliittisilla salamurhilla oikein pyritään ? 

Poliittisia salamurhia on ollut hyvin pitkään ja miltei aina niiden toteuttajina ovat olleet läntiset tiedustelupalvelut. Jopa presidentti Mauno Koiviston poliittisia vastustajia murhattiin KGB:n toimesta, jonne silloinen valtioneuvosto antoi toimeksiantoja. Peli ei ole muuttunut siitä juuri minnekään tänään, vaikka KGB on muuttunut FSB:ksi ja suomen korruptoitunut valtiovalta ja monet valtapuolueet toimivat enemmän CIA:n kanssa salaisessa yhteistyössä. 

Nykypäivänä poliittiset vastustajat ovat ryhmittyneet internettiin ja edustavat tällaisia blogeja tai hyvin tunnetuja nettisivuja kuten MV-lehti jne. 

Vaihtoehtomediasta on tullut poliittiselle eliitille hyvin suuri poliittinen uhka, jonka he ovat itsekin tunnustaneet.



USA:n presidenttiehdokas Hillary Clinton on jopa itse myös myöntänyt, kuinka USA on parhaillaan informaatiosodassa, jonka ovat häviämässä.

Mutta tämä informaatiosota muuttuu siinä kohtaa hyvin likaiseksi, kun tavallisia eri maiden nettikirjoittelijoita aletaan jahtaamaan ja tappamaan mm. CIA:n toimesta. Mutta sehän on jo osa EU:nkin virallista ja salaista kybersodan strategiaa, jossa väärinajattelijoiden murhaaminen on sallittua tietyssä rajoissa, jossa ei jää jälkiä, koska myrkytys on sen vuoksi nerokas keino yrittää tappaa toisinajattelijoita, koska kuolinsyyraportit voidaan tekaista. 

Mutta tässä vaan on vielä sellainenkin juttu, että kaikki he, jotka ovat kosmisen valotyöntekijöiden osastoa, niin heitä myös suojellaan näiden myrkytystenkin varalta, jolloin ne eivät onnistu. Heihin ei tehoa edes arsenikki ja tämä johtuu vain siitä, että jokainen yksittäinen kosminen tehtävä on omalla tavallaan hyvin vaarallinen, joten siihen sen vuoksi sisältyy aina tausta ja turvallisuustekijät, joka ovat nuo toisaalta tulevat ja annettavat turvallisuustoimet.  

Mutta suojausta annetaan vain heille, jotka tietävät että se kuuluu ns. valotyöntekijöiden sopimukseen. Tästä johtuen nämä monet valotyöntekijät eivät ole välttämättä olleet tietoisia tästä jokaiselle valotyöntekijälle kuuluvasta sopimuksesta, joka kattaa kaikki turvatoimet. Joten tämän vuoksi heidän keskuudessaan myös hävikki on valtava.

Valon puolen kanssa tehty sopimus on hyvin yksinkertainen ja sen voi jokainen meistä tehdä vain tietoisella mielellään, jolloin se on myös sitova.

Meitä valotyöntekijöitä ovat kaikki me, jotka emme ole tulleet tälle planeetalle täältä, vaan paljon kauempaa. Joten myös tästä syystä meillä jokaisella n. 11 % nykyisestä planeetan väestöstä koemme koko ajan tätä jatkuvaa muista erillisyyden tunnetta. 

Se ei suinkaan tarkoita sitä, että meissä olisi jotain vikaa, vaan me olemme vain tulleet tänne hyvin paljon kauempaa, jossa kaikki henkinen kehitys on ollut jo lähes valovuosia pidemmällä tämän maan ihmisistä. Niin tästä syystä tällaiselle elämänkokeiluplaneetalle tuleminen voi olla hyvin vaikea kokemus meille monille.

Lähde: https://redice.tv/news/prominent-afp-clinton-researcher-found-dead 

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/05/los-angelesilainen-kuolinsyytutkija.html