torstai 23. kesäkuuta 2016

Informaatiosota MV-lehteä vastaan kiihtyy


Koko viimeiset vuodet suomen informaatiosotaa dominoinut MV-lehti on joutunut vaikeuksiin, kun eräät poliittisesti ja taloudellisesti vaikutusvaltaiset tahot saivat sen mainostajat perääntymään. 


Julkisuudessa annettiin sellainen kuva, että tämän tempun takana olisivat vain Sosiaalidemokraattiset opiskelijat Sonk ry nimisestä järjestöstä. Mutta totuus on, että tällaisilla nuorilla feministeillä ei ole poliittista ja taloudellista valtaa alkaa horjuttamaan Mv-lehden kaltaista julkaisua. 

Demarinuorten puheenjohtajaa Hanna Huumosta on käytetty vain tämän LOPPU MV-LEHDELLE kampanjan sätkynukkena ja hänestä annetaan julkisuuteen sellainen kuva, että hän olisi yksin tämän kaiken informaatiosodan takana, joka on kohdistettu yksin MV-lehteen.



MV-lehti on muuttanut kotimaista informaatiosotaa 


MV-lehti on muuttanut kotimaista informaatiosotaa, koska se antaa myös lukijoilleen mahdollisuuden toimia julkaisijana ja sisällöntuottajana. Tämänkaltaista mahdollisuutta kun perinteinen valtamedia ei anna lukijoilleen ja koska MV-lehden sisältö on koostunut enimmäkseen maahanmuuttokriittisen liikehdinnän suuntaan, niin se on tästä syystä saanut erityisesti feministit riehaantumaan.

Maahanmuuttokriittisyys on vain yksi leima, joka MV-lehteä vastaan on vedetty valtamedian osalta ja sen ainoa poliittinen agenda on ollut saada karkoitettua nämä feminismillä aivopestyt lukijat. Siksi juuri heidän keskuudessaan vältetään vieläkin MV-lehteä kuin ruttoa, koska pelätään leimaantuvan sen lukijaksi. 


MV-lehti on tehnyt suomen informaatiosodan kentällä sen minkä Verkkomedia sai myös aikaan. Saamaan ihmiset ajattelemaan tietoisella mielellään ja tämänkaltainen efekti katsotaan aina Yhdysvaltain tiedustelupalveluidenkin osalta hyvin vaaralliseksi ja poliittiseksi liikehdinnäksi, koska se saa ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan ja tämän jälkeen heitä ei voida enää hallita valtiollisella propagandalla.


Aivan kuten tuo Matrix -elokuvakin kertoi tuosta sinisestä ja punaisesta pilleristä, että jos otit punaisen pillerin, niin sait tietää totuuden ja et enää sen jälkeen pystynyt elämään tuota elämää kuin aikaisemmin.

Tämä symboloi tuota tietoisella mielellä heräämistä, joka tekee sinusta tietoisesti ajattelevan yksikön.


Juuri tämä yksilöiden tietoinen herääminen on se ydinasia, miksi MV-lehden kaltaisia julkaisuja pelätään valtaeliitti tahoissa. He ovat kauhuissaan siitä miten nopealla aikavälillä tämänkaltainen vapaa media on alkanut herättämään ihmisiä, joten sen takia he yrittävät keinolla millä hyvänsä saada kyseisen sivuston sulkeutumaan.


Nyt MV-lehden päätoimittaja
Ilja Janiskin on ilmoittanut, että mainosrahoituksen puutteessa MV-lehti muuttuu maksulliseksi ja sinne tulee 9,90 €/kk maksumuuri. 




Nyt demari ja mustamaagikko Hanna Huumonen riemuitsee Twitterissä, että tämä on jo hyvin lähellä MV-lehden loppua. 

He uskovat nyt tuhonneensa MV-lehden ja luulevat, ettei tämä informaatiosota jatkuisi enää jatkossa. Mutta kyllä se jatkuu... 


Siihen tulee koko ajan uusia tekijöitä ja mikäli MV-lehden on tarkoitus jatkua, niin se jatkuu. 




Omasta puolestani voin sen sanoa, että näitä hommia ei rahasta tehdä. Olen omistautunut itse tälle blogille täysin ja se menee kaiken muun edelle elämässäni, koska informaatiosodassa toimiminen ei ole mitään leikkiä. Sen vuoksi tällaiset blogit eivät ole mikään harrastus.


Informaatiosodassa vaikuttaa valon ja pimeyden voimien välinen taistelu


Jos olette huomanneet sen, että tässä informaatiosodassa jota MV-lehteäkin vastaan käydään, vallitsee pimeyden ja valon voimien välinen taistelu. 


Pimeyden puolen tietoisuudessa eläville MV-lehti edustaa valheita, koska tällaiset ihmiset elävät tuossa valhe-tietoisuudessa itse ja he heijastavat totuudesta nuo omat valheensa ja syyttävät siitä sitten MV-lehden kaltaisia julkaisuja, että ne ovat täynnä valheita. 

Mutta korruptoitunut valtamedia, joka syöttää taas valheitaan näille nukkuville ja valhe-tietoisuudessa eläville. Niin valhe-tietoisuudessa eläville ihmisille taas valtamediassa syötetyt valheet ovat tosia, koska heidän mieliään manipuloidaan alitajuntaan syötettyjen uutisten kautta. 


Näin toimii tämä länsimainen propaganda, jolla ihmisten mieliä hallitaan koko ajan ja kaikista vaarallisinta tässä on se, etteivät nämä tietoisuutensa unessa olevat ihmiset huomaa sitä, kuinka heidän mieltään muokataan ulkoapäin.



Totuuden löytäminen muuttaa valhe-tietoisuuden


Mutta sitten kun tuo nukkuva tietoisuus on herätetty, niin löytyy tämä paljon kaivattu totuus. 


Totuuden silmin asiat näyttävät aivan erilaiselta kuin ennen, jolloin vielä tämä valhe-tietoisuus hallitsi mieltä.


Nyt tämä käynnissä oleva informaatiosodankäynti käydäänkin näiden nukkuvien sekä heränneiden väestöryhmien välillä. 


Läntisen median omistava eliitti on tätä negatiivisesti valaistunutta jengiä, jossa vaikuttaa hyvin paljon Wall Streetin sijoituspankkitahoja. He ovat vuosisatojen ajan halveksineet näitä nukkuvalla mielellään eläviä massoja, joiden mieleen he syöttävät tuon omistamansa median kautta näitä valheita.


Mutta taas tämä herännyt väestö, sen he näkevät heidän poliittista sekä taloudellista valtaansa uhkaaviksi tekijöiksi, joita vastaan on alettu nyt käymään tätä läntistä informaatiosotaa. 


Totuus on kuitenkin valheita voimakkaampi, koska valheet eivät kestä tuota tiedon valoa ja mitä enemmän totuutta päästään levittämään MV-lehden kaltaisissa vapaasti luettavissa sivustoissa. Niin se tulee lopulta tuhoamaan koko tämän läntisen propaganda-median.


Tietoisella mielellään heränneiden Poliittinen vainonta astuu esiin 


Koska näillä suomen virkamiesrikollisten mafialla alkaa olla jo keinot loppu, että miten päästäisiin sensuroimaan internet-verkkoa. Niin he ovatkin viime aikoina laittaneet poliisihallituksen asialle ja yrittämään uhkauskeinoilla  saada nämä mm. MV-lehdessäkin vaikuttaneet toisinajattelijat ja kansalaisaktiivit hiljaiseksi.

Yksi oli tämä puhuttavista videoistaan tunnettu
Max Roth, jota poliisi uhkaili 4 -vuoden vankilatuomiolla kansankiihotuksesta. 


Vaikka tämä kansankiihotus on pelkkä naamio sille, että kuinka eliitti yrittää vaijentaa tämän poliittisen heräämisliikkeen, koska eliitti pelkää menettävänsä kaiken hyvä veli- korruptiolla rakennetun valtansa.






Nyt tämä MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskiniin kohdistunut poliittinen vainoamiskampanja on tiettävästi maksanut suomen veronmaksajille jo yli miljoona euroa, että tällä volyymilla on selvääkin selvää, ettei näiden äärifeministien demarinuorten poliittinen valta riitä mitenkään jollain yksittäisellä ry:llä tämänkaltaiseen poliittiseen vainontaoperaatioon.


Suomessa toimii tällä hetkellä suuri joukko poliittisesti omalla tietoisella mielellään herännyt joukko, joka toimii vielä tämän lisäksi sosiaalisessa mediassa sosiaalisena verkostona. Näitä yksittäisiä ihmisiä tämä internetin sananvapauden päälle astuva eliitti pelkää nyt yli kaiken. 


Siitä on suora todiste jo tämä poliisin laiton henkilörekisteri, johon on päässyt jo yli 10 000 suomalaista henkilöä. 


Lisäksi poliisilla on liikkuvissa poliisiautoissaan tällainen VARO-rekisteri, jonne ovat päätyneet kaikki "erityisenvaaralliset" henkilöt. Turun Kupittaan psykiatrian ongelmista medialle vuotanut Juha Kurvinen kuuli päässeensä tälle listalle ja vain pelkästään julkisten mielipiteidensä vuoksi poliittisista syistä. Joten nettikirjoittelijoita pidetään myös erittäin vaarallisina henkilöinä. 


Sanan on todettu aina olevan terävämpi kuin miekka ja MV-lehden kohdalla se on todistanut sen jo monta kertaa näin. 









Nyt kun tämä informaatiosota saa yhä häikäilemättömämpiä muotoja, niin meidän totuuden puolella toimivien yksilöiden pitäisi pystyä verkostoitumaan keskenämme. Sillä tämä vahvistaa informaatiosodan vaikutusta tähän mädäntyneeseen vastapuoleen, jonka läntinen propaganda alkaa menettämään otettaan ihmisiin.

Sosiaalinen media Facebook on edelleen ylivoimaisesti voimakkain paikka, jossa tätä verkostoitumista tapahtuu ja kuvitelkaa nyt, että tämä siellä käytävä täysin avoin keskustelu nykyisestä valtion tilasta nähdään CIA:lle terroristisena liikehdintänä.


Eli ihmiset jotka ovat huolissaan tämän ryöstökapitalistisen pankkiunionin kehityksestä ovat kotimaan terroristeja. 


Terroristeja tässä leikissä ovat olleet vain tämä omassa kuplassaan elävä eliitti, joka ryöstää vanhaan malliin valtionbudjetista ja nyt juuri pidetyssä G20 kokouksessa päätti salaisesti, että kohta voidaan aloittaa näiden rikollisten pankkien elvytykset tällä yksityisten eläkerahastojen rahalla, joita suomalaisillakin eläkerahastoilla on jo yli 190 miljardia euroa sinne ulkomaille riistettynä.



Se että poliittisesti herännyt kansa suomesta on huolissaan tästä yhä köyhtyvästä suomesta ja luokkaerojen kasvusta ei ole mitään venäjän täällä harjoittamaa informaatiosotaa. Vaan se on suomalaisten huoli yhä mädännäisestä tilasta, johon tätä EU:ta ollaan viemässä.


Jos tietoisuudessaan vielä nukkuvat elävät eräänlaisessa massatietoisuuden lastentarhassa, niin heränneen mielen yliopistosta on vaikea tulla luennoimaan lastentarhaan näistä asioista. Joten tästä näemme sen, että miksi MV-lehdenkin kaltaisia julkaisuja vastustetaan niin kiihkeästi täällä suomessa.


Mutta vastakkainasettelua tulisi välttää ja eliittihän ei ole mitään muuta harjoittanut kuin saanut kasvatettuja näitä luokkaeroja. 


Eliitti loi prekaareista heidän poliittisen vihollisen


Eliitti on kasvattanut aina luokkaeroja ja saanut näiden viimeisen 40-vuoden aikana kasvatettua tämän prekaareiksi koostuvan lauman, joista tuli heille lopulta poliittisia vihollisia, koska prekaarien pätkätyöläiset oppivat ajattelemaan itse.

Äsken käydyssä salaisessa Bilderberg-kokouksessa puhuttiin tästä poliittisesti heränneiden prekaarien poliittisesta liikehdinnästä ja siellä oltiin todella peloissaan siitä, että miten näiden prekaarien tietoinen aktivismi on onnistunut jo nyt horjuttamaan useita eliitin poliittisia juonia, kuten Hollannin äänestyksen Ukrainan assosiaatiosopimuksesta.


Bloggareista on tullut eliitille suurin poliittinen uhka ja tämän vuoksi Naton salaiset iskujoukot, joilla on jokaisessa maassa oma salainen toiminimi ovat viime vuosina aktivoituneet ja he ovat jopa yrittäneet salaisilla peiteoperaatioilla (cover operations) käydä hiljentämässä näitä EU-maissa vaikuttavia bloggareita saksan armeijan kautta. 


Nato loi jo operaatio Gladion 60-luvulla, koska eliitti pelkäsi Euroopassa vasemmiston nousua. Tässä suhteessa nuo Ranskassa 2015 nähdyt valtionterrori-iskut saattoivat olla Naton salaisten iskujoukkojen käden jälkeä.


Tästä läntisestä informaatiosodasta on tullut Lissabonin sopimuksen alla todella likaista, koska monien Balttian maiden kybertiedustelu katsoo oikeutetuksi, että heillä on oikeus tappaa kybersodan nimissä EU-maissa toimivia nettikirjoittelijoita.



Naton salaiset joukot toimivat tämän maailman salaisen eliitin toimeksiannoista ja tässä suhteessa Nato ei ole mikään puolustusliitto, vaan se on täysin satanistinen organisaatio, joka palvelee vain pimeitä voimia.


Eliitille aina ne ihmiset, jotka ovat heränneet tietoisella mielellään, on luokiteltu yhteiskunnalle vaarallisiksi toisinajattelijoiksi, jotka voivat tartuttaa tuon aktiivisen älyn muihin. Joten tästä syystä Lissabonin sopimuksen alla Europolin gestapo alkoi salaisesti vakoilemaan EU-maiden toisinajattelijoita ja värväämään näitä Naton likaisia osastoja heidän peräänsä.




Sotilasliitto Naton taustalla vaikuttavat hyvin natsi-saksasta juureutuneet fasistiset tahot. 

Tämä sotilasjärjestö pelkää kaikkea sellaista kansalaisliikehdintää, jossa eliitin valta-asema uhkaa lähteä pois. 


60-luvulla se pelkäsi vasemmiston nousua ja 1969 se alkoi sitten näiden salaisten joukkojensa toimesta räjäyttelemään pommejaan Italiassa, Brysselissä ja Saksassa.


Operaatio Gladio oli lopulta se, joka paljastui vasta 80-luvulla. Mutta näiden valtionterrori-iskujen todisteet hävitettiin järjestelmällisesti eikä pommi-iskujen alkuperäisiä tekijöitä koskaan tuomittu linnaan.  


Vankilaan pääsivät vain muutama kourallinen kenraaleja, jotka suojelivat tätä Naton salaista iskuryhmää.



Naton alaisuudessa on viime vuosina toiminut edelleen Europolin ohjeistama yksikkö, joka on Lissabonin sopimuksen avulla yrittänyt hiljentää suuren joukon EU-maissa vaikuttavia nettikirjoittelijoita. 


Yksi cover-operation, jota he joskus yrittävät on se, että nettikirjoittelija joka yritetään tappaa, yritetään saada pommi-iskulla hoideltua, jolloin tämä saadaan vain näyttämään yksittäiseltä terrori-iskulta. 



Naton maanalainen armeija on CIA:sta asti värvätty ja kaikki ne upseerit jotka tähän salaiseen peiteoperaatioita tekeviin osastoihin on värvätty, eivät edes tiedä, että kuka toimii niiden ylempänä tahona.


On todella rikollista toimintaa se, että suomen sisäministeriö on jo luokitellut suomalaiset toisinajattelijat kybersodankäynnin vihollisiksi, vaikka tässä ei netissä vaikuttavat toisinajattelijat edusta kuin vain tietoisuuden vihollisia heille. 


Tietoisuus on se keino, jolla massoja on pitkin vuosia hallittu valtiollisen propagandan keinoin. 


Mutta sitten jos tietoisuus muuttuu yksilötietoisuudeksi, niin tätä ei voida enää hallita valtiollisella propagandalla. Joten on alettava sitten käymään valtiollista informaatiosotaa, johon nämä poliittiset MV-lehteä syyttävät poliittiset vainontakampanjat perustuvat.


Mutta median omistava eliitti ei ole miettinyt sitä, että yksittäisten kansalaisten poliittinen vainonta sekä nettivainonta on rikos nykyisen suomen lainsäädännön mukaan. 





Hanna Huumonen syyllistyi jopa lahjuksen tyrkyttämiseen muutama kuukausi sitten, kun hän yritti lahjoa rahalla MV-lehden päätoimittajaa vaikenemaan verkossa.


Vaikka suomen poliisien joukossa vaikuttaa virkamiesrikollisten hyvä veli-kerhot ja he eivät suostu tutkimaan toisinajattelijoiden tekemiä tutkintapyyntöjä. Niin julkisuus on kuitenkin se keino, jolla heidät saadaan kiinni itse teosta, kuten tämä Huumosen lahjontayritys osoittaa.


Verkossa leviävä totuus edustaa Huumosen kaltaisille nukkuville ihmisille tietoisuuden vihollista, miksi he näkevät kaiken totuuteen liittyvät asiat valheina. Koska he elävät valheellisessa tietoisuudessa, joka ei ole totuus.


Totuuden ja valheen välinen ero on huima, koska vain totuus erottaa valheen, mutta valhe ei erota totuutta, koska valhe-tietoisuus toimii vielä ei tietoisella mielellä. 


Mutta koko homman ratkaiseva tekijä on se, että siinä vaiheessa kun tietoinen mieli löytää oman totuuden, niin se herättää tietoisen mielen ja tällä salaisella itseoivalluksella ihmiset nyt heräävät tuohon yksilötietoisuuteen, joka vie korruptoituneelta eliitiltä vallan pois. 

Median valheita myyvä eliitti ei kestä sitä tilannetta, kun heiltä lähtee valta käsistä. Tuo valheeseen ja täydelliseen itsepetokseen, ylpeyteen ja ylimielisyyteen perustuva illuusio alkaa murenemaan. 


Tuossa hetkessä on vielä tilaisuus kasvaa ihmisenä ulos tuosta eliitin ylemmyydentunteen harhasta ja alkaa elämään valon ja tietoisuuden puolella, jossa ei ole enää mitään muita vihollisia kuin vain nukkuva tietoisuus, johon vain sinä itse voit sortua, jollet kykene ajattelemaan tietoisesti itse. Joten jos et ole vielä herättänyt tietoista mieltäsi, niin tee se nyt, koska milloinkaan ei ole liian myöhäistä.




Lähteet:  http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062321785868_uu.shtml

https://demokraatti.fi/mita-sananvapautta-se-on-jos-ei-uskalla-sanoa-etta-minusta-mv-lehti-on-huono-asia-ilman-etta-uhataan-joukkoraiskata/