sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Presidentti Niinistö tapaa Obaman valkoisessa talossa toukokuussa


Presidentti Sauli Niinistö on kutsuttu USA:n valkoiseen taloon 13. toukokuuta muiden pohjoismaiden edustajien kanssa.

Tämän huipputapaamisen aiheina ilmoitetaan olevan mm. Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain yhteistyö terrorismin ja ääriliikkeiden vastaisessa työssä, ydinturvallisuus, sekä Euroopan pakolaisten muuttoliike. 


Heti ensimmäisenä tämä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain välinen yhteistyö terrorismin ja ääriliikkeiden vastaisessa toiminnassa ei käy yksiin sen kanssa, että USA:n hallinto rahoittaa Syyrian kapinallisten lisäksi ISIS:siä. Se ei näin missään vaiheessa taistele terrorismia vastaan, vaikka tämä toimintaohjelma nimeltä terrorismin vastainen sota toimii tuolla nimellä. Aivan kuten sota huumeita vastaan ei ole tuottanut tulosta, koska CIA itse trokaa jatkuvasti Etelä-Amerikasta kokaiinia useita tonneja yksityisillä lentokoneillaan.

Vuosi sitten edesmenneellä Rauni-Leena Luukanen-Kildellä oli tapana sanoa, että kuinka eliitin sanoja voidaa helposti lukea. Kaikki mitä he sanovat julkisuudessa on miltei aina toisinpäin. 

USA:n hallinto julistaa käyvänsä sotaa terrorismia vastaan, mutta samalla kuitenkin rahoittaa terroristijärjestö ISIS:sin toimintaa. Vaikka myöhemmin vuonna 2010 Yhdysvallat julisti lopettavansa terrorismin vastaisen sodan termin käytön Obaman uuden hallinnon myötä.

USA:n hallinto on julistanut myös käyvänsä sotaa huumeita vastaan, mutta kuitenkin hyökkäämällä Afganistaniin CIA istutti ooppiumipellot uudelleen ja loi suunnattoman huumebisneksen voitot rikollisille pankeille. 

Huumeidenvastainen sota on ollut todellisuudessa vain monopoli huumekauppaa käyvän eliitin keinoista pystyä ylläpitämään tämä heidän oma monopolinsa. Sillä siinä tapauksessa jos kaikki huumeet laillistettaisiin, niin kovienkin huumeiden kysyntä helpottuisi ja se laskisi hinnat lopulta niin alas, että CIA:n huumekartellit eivät enää tuottaisi huumeparoneille juuri minkäänlaisia tyydyttäviä voittoja.



John McCain on ISIS terroristijärjestön väliasiamies ja on istunut palavereissa ISIS:sin komentajan Abu Bakr Al-Baghdadin kanssa.


Itävallan sotilastiedustelu sai jo viime vuonna selville sen, kuinka USA:n hallinto rahoittaa afrikkalaisten tulon EU:n alueelle. Eli näitä ihmisten laittomia salakuljetuksia organisoidaan Yhdysvaltain veronmaksajien rahoilla.


Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti omalle Facebook seinälleen viime vuonna, kuinka oli kuullut erään kolleegansa vierailleen Yhdysvaltain suurlähetystössä. Siellä hän kuuli, kuinka USA:n hallinnon suurin huolenaihe täällä olisi perussuomalaisten EU- ja maahanmuuttokriittisyys. 

Yhdysvaltain hallitus ei siis pidä siitä, että suomessa tällainen puolue kuin perussuomalaiset vastustaa EU:n talousintegraatiota ja massamaahanmuuttoa. 

Massamaahanmuuton tarkoitus kun on tuhota Suomi ja koko kansallisidentiteetti, jonka eliitti näkee uhaksi heidän ajamalle fasistiselle uuden maailmanjärjestyksen integraatiolle.  


Ihmisten tulisi jo nyt vihdoin tajuta se, että miten tämä eliitin peli oikein toimii, sillä tämä heidän luomansa petollinen systeemi pysy kasassa vain ihmisten joukkohallinnan voimin. Ilman sitä se ei toimisi ollenkaan. 

Jo tuhansia vuosia sitten silloinen korruptoitunut eliitti, joista koostuivat mm. muinaiset temppeliritarit, huomasivat kuinka uskonnot olivat mitä parhain keino pitää alamaiset kurissa. Tästä muodostui sitten uskonpuhdistusten jälkeen tie kirkon luomalle valtakaudelle. 

Kirkon instituutiot kuitenkin lopulta nähtiin uhkana tämän Saksan, Bauerissa vuonna 1776 perustetulle Illuminatin salaseuralle. 

Mutta alusta asti kaiken taustalla oli hallitsevan eliitin suunnaton ahneus ja totaalitaarinen psykopatia alistaa muita ihmisiä taloudellisella vallalla. Tätä samaa ja kyseistä tekniikka he käyttävät edelleen. 

Suomi joutuu tälläkin hetkellä ottamaan lisälainaa joka päivä n. 14 miljoonaa euroa, vain siitä hyvästä ettei Suomen Pankilla ole enää oikeutta laskea liikkeelle omaa valuuttaa. Sitten näillä Suomen valtion velkakirjoilla rikolliset sijoituspankit tekevät suuria voittoja. Näille Wall Streetin rikollisille pankeille on mitä parempi voitto, mitä alhaisempi valtion luottoluokitus on. 

Koska silloin voidaan päästä lopulta käsiksi näiden maiden, kuten tässä tapauksessa suomen luonnonvaroihin. Uusi metsähallituslakihan jo viestii siitä, että nyt nykyinen hallinto alkaa laittamaan suomen luontoa lihoiksi, koska valtio on jo velkaantunut liikaa. 

Suomen nykyinen valtionvarainministeri Alexander Stubb kirjoitti viime kuussa, että kuinka Yhdysvallat on tällä hetkellä Suomen tärkein kumppani. Jos sieltä toimivat rikolliset pankit ovat tuhoamassa Suomea, niin tässä tapauksessa Suomi on Yhdysvaltojen tärkein valtionryöstökohde.  Sillä tässä rosvopankkien käymässä valtionryöstöleikissä ei ole mistään muusta kyse, kuin kokonaisten valtioiden ryöstämisestä. 

Naton laajentumispyrkimykset Suomeen johtuvat vain ja ainoastaan siitä, että Venäjällä löytyy lukemattomat määrät luonnonvaroja aina öljyyn asti, joita nämä rikolliset sijoituspankit havittelevat itselleen. Kun ei vallankaappausyritys onnistunut vuonna 2000 ja rikollisten pankkiirien kaveria Boris Berezovskia ei saatukaan sinne nukkejohtajaksi valtaan. On nyt tämän rikollisen pankkiklaanin viimeinen oljenkorsi Suomesta organisoitu hyökkäysssota Venäjälle. Tällä keinoin he yrittävät lopulta havitella Venäjän luonnonvaroja itselleen.

Suomesta tämä rikollinen eliitti pyrkii tekemään Naton ydinohjusten huolintapisteen. Eli jos kriisitila saadaan aikaan, vaikka lavastetulla false-flag iskulla. Niin tässä tapauksessa Suomi joutuu luovuttamaan koko maansa Naton kenraalien alaisuuteen. Se käsittää niin kaikki Suomen satamat, kuin lentokentät myös Naton sekä USA:n armeijan joukkojen ja osastojen hallintaan. Tämä tulisi olemaan kuin Natsi-Saksan Operaatio Barbarossa

Jos tällainen päivä vielä nähdään, että tämän maailmanpoliisivaltion joukot rynnivät Suomeen, niin nähdäänkö nykyinen valtionvarainministeri hymyilemässä ja ottamassa selfieitä USA:n armeijan panssarikaluston vieressä?

Suomen ulkopolitiikkaa ei ole enää vuosikausiin johdettu sieltä mistä ennen, vaan presidenttikin on jo syrjäytetty täysin hänelle kuuluvasta puolustusvoimain ylipäällikön tehtävistä. Tämä on käynyt ilmi siinä, että kuinka USA:n armeija voi kutsua jo itsensä sotaharjoituksiin Suomeen ja kuinka siitä ei informoida edes Suomen eduskunnan puolustusvaliokuntaa.


Puolustusvoimien komentajalle annettiin lisää valtuuksia, kun huhtikuussa on määrä tulla voimaan uusi laki, jonka nojalla hän voi jatkossa määrätä 25 000 reserviläistä pakolliseen "sotilaallisen valmiuden kohottamiseen tarkoittavaan kertausharjoitukseen". Mitähän sotilaallista valmiutta tässä oikein nyt ollaan kohottamassa ?  Ettei vaan kyse olisi sisällissotaan liittyvästä valmiudesta. ?

Varautuuko eliitti siis sisällissotaan näitä lähi-idästä tänne solutettuja mm. Irakin armeijan ammattisotilaita vastaan, jonka tarkoituksena olisi saattaa Suomen sisäinen turvallisuus Ukrainan sisällissodan tasolle. Näillä keinoilla ainakin USA:n armeija sekä Nato saisi täyden tekosyyn tunkea koko sotakalustonsa tänne ja valmistella hyökkäystä Venäjälle. Se nyt on selvää, että näitä 25 000 suomen reserviläistä ei saa tappamaan suomalaisia siviilejä, mutta näitä lähi-idän sotarikollisia kylläkin.

Tämän maan sisäinen turvallisuustilanne ei siis näytä tällä hetkellä hyvältä, koska kenraalien sotilasvallankaappaus tapahtui jo muutama vuosi sitten. Siitä Risto Volanen varoitti jo tuolloin, koska valtiollisen eliitin entisenä sisäpiiriläisenä näki tuon suoraan sivusta. 

USA:n armeijan sekä Naton sotahullut kenraalit johtavat nyt Suomen ulkopolitiikka ja tähän mielipuoliseen ryssävihaa täynnä olevaan ulkopolitiikkaan täytyisi nyt jokaisen suomalaisen sitten valmistautua. Suomen menetetty itsenäisyys on enää pelkkä muisto, jonka palauttaminen olisi edelleen mahdollista, jos vain riittävän moni suomalainen tiedostaisi sen. Olemme huomanneet näinä viime vuosina sen, kuinka nämä todelliset maanpetturit palkitaan huippuviroilla mm. Brysselistä ja rikollisissa pankeissa.

Ruotsinkin entinen pääministeri Fredrik Reinfeldt  siirtyy amerikkalaisen investointipankin (Bank of America Merrill Lynch) palvelukseen. Se on tälle Ruotsalaiselle Kokoomuslaiselle maanpetturille palkinto siitä, että saattoi Ruotsin ulkopolitiikan Naton haltuun. Ruotsi ei meinaan mahdollisessa suursodassa enää pysty olemaan puolueeton asekauppias, kuten se oli viimeisten maailmansotien aikana. Vaan nyt sen koko ulko ja turvallisuuspolitiikka on vaarannettu ja viety Naton kenraalien kylmään syliin. Sama kohtalo on myös tulossa Suomelle.