perjantai 12. helmikuuta 2016

Mustajärvi: Yhdysvallat kutsui itsensä taisteluharjoitukseen Suomeen


Puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi sai selville, että Yhdysvallat kutsui itsensä Karjalan lennoston sotaharjoitukseen, joka pidetään toukokuussa Rissalassa. Sinne USA:n ilmavoimat on tuomassa laivueellisen amerikkalaishävittäjiä.

Kyseinen USA:n armeijan ilmavoimien sotaharjoitus Suomen maaperällä on vielä aiheuttanut paheksuntaa, koska siitä ei kerrottu lainkaan etukäteen eduskunnalle. 

Jos tätä asiaa lähtee tarkastelemaan juridisesti, niin Yhdysvaltain ilmavoimilla ei pitäisi olla minkäänlaisia juridisia oikeuksia kutsua itseään Suomeen sotaharjoituksiin. 

Mutta Naton ja Suomen välinen isäntämaasopimus kun sallii sen, että USA tai Nato joukot voivat ottaa haltuun Suomen kaikki lentokentät, satamat ja tunkea koko sotakalustonsa tänne. Jos käynnissä on kriisitilanne. Nyt sellaista ei kuitenkaan ole käynnissä, joten USA:n ilmavoimien legimiteetti kutsua itsensä Rissalaan pullistelemaan ja provosoimaan Venäjälle ensin toukokuussa on melko hävytöntä toimintaa. 


Kuten  kohudosentti Johan Bäckman on todennut jo useasti, että Suomen ulkopolitiikkaa johdetaan jo nykyään miltei täysin Valkoisesta Talosta. Valta on kaapattu pois ja Suomen valtion suvereniteetti viety, mikä on ollut tarkoituskin. 

USA:n hallinnon konsultit ovat onnistuneet vielä ajamaan Suomen valtionjohdon siihen ansaan, että he ovat saaneet valtion velkaantumaan jo yli 100 miljardia euroa. Sitten kun velkamäärä kasvaa liian suureksi, niin Euroopan Keskuspankki määrittelee velallisen uudet ehdot, ja lopulta sitten nämä verenimijät alkavat pumpata täältä pohjavesiä myöten kaikki pois ja vievät tuhkatkin pesästä. Sillä tämä yksityistäminen on jo käynnissä... Fortumin myynti veroparatiisi keinottelijoille (Caruna) on vasta alkua.


Vaikka Timo Soini vastasi Mustajärvelle eduskunnan kyselytunnilla, ettei Suomi ole hakemassa Nato jäsenyyttä. Niin selvästikin edelleen kulissien takana eräät tahot ovat valmiita lavastamaan jopa tarvittaessa valtionterrori-iskun Suomessa, jotta Suomi saadaan keinolla millä hyvänsä vietyä Natoon vaikka väkisin. Näille sotarosvoille ei kelpaa mitkään selitykset ja Ruotsi on tästä syystä laitettu myös tämän saman asian kanssa ns. selkä seinää vasten. Tämän vuoksi heidät pakotettiin ja painostettiin myös allekirjoittamaan Naton kanssa tämä sama isäntämaa / kauttakulkusopimus Suomen kanssa.