tiistai 4. elokuuta 2015

NATO kenraali saapui Suomeen vieraaksi


NATO kenraali Philip M. Breedlove saapui tiistaina Suomeen puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergin vieraaksi. Breedlove puhui tiistaina Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa kansallisoopperassa ja puheensa oli läpikotaisen russofobista kuultavaa. Hän totesi Venäjän olevan merkittävä turvallisuusuhka, josta NATO on kuulemma saanut selvän kuvan Moskovan strategisista päämääristä.

Hänen mukaansa Krimin valtaus ja Venäjän Itä-Ukrainassa käymä epävakauttamiskampanja haastaa koko Euroopan turvallisuuden.

Etelästä puolestaan Eurooppaa uhkaavat esimerkiksi Isisin kaltaiset ääri-islamilaiset liikkeet.



Otetaanhan nyt uusiksi... ISIS on siis uhka, jonka takana on Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n rahoitus ja organisaatio ? 

Totta se on, että CIA:n sekä Mossadin harjoittama valtionterrori on meille uhka. Mutta miksi siitä täytyy valtamedian valehdella, että keiden tekemää se on. Ääri-islamilaisuus on myös uhka kansalliselle identiteeteille erityisesti Euroopassa, jossa maahanmuutolla on tarkoitus eliitin tuhota kulttuurillinen identiteetti.

Samalla tämä pääosin sionisteista koostuva eliitti on keksinyt vielä hienon taikasanan, jolla tämä kaikki kulttuurin heikennysagenda ja sen ympärille käytävä julkinen keskustelu vaiennettua. Luotiin tämä kulttuurimarxistien käyttämä taikasana "rasisti", jolla kaikki maahanmuuttokriittinen keskustelu vaijennetaan vihapuhe tuomioilla. 

Jo pelkästään suomessa on satojen vuosien historia siitä, kuinka ruotsalainen eliitti halveksi koko suomalaista väestöä. Miten suomen kansalaisia alistettiin kokonaisia vuosisatoja. Vielä 1600-luvulla oli virallisesti käräjäoikeuden pöytäkirja vuodelta 1622, jossa luki että:

 "Jokainen suomalainen joka ei tahdo oppia ruotsia ja käydä kirkossa on hän jokaisen ruotsalaisen edessä henkipatto".

 - 1622 käräjäoikeuden pöytäkirja 


En selvääkin selvempää, että kuinka tämä suomenruotsalainen pieni eliitti ehti rikastua noina ruotsin suomalaisia harjoittaman kolonisaation aikoina. Sitten vielä suomenruotsalaisilla on oma 11-portainen vapaamuurariloosikerho, joka on soluttautunut aina suomen eliitin sisäpiiriin asti. 

Tämä pieni eliitti halveksuu suomen kansallista identiteettiä yli kaiken ja se tekee mitä vain, jotta se saisi tuhottua suomen kansallisen identiteetin ja se tuhotaan afrikasta suunnatun maahanmuuton voimin. Suunnitelma on aivan sama kuin mitä myös esim. Bilderberg ryhmä sekä CFR ja Rooman Klubin eliitin ajatushautomot ajavat eteenpäin. 




Ruotsin valtio säästyi taas toiselta maailmansodalta siksi, että sieltä päin oltiin pidetty jo tiiviisti Natsi-Saksaan yhteyttä ja Ruotsi oli täynnä natseja. Olihan jopa suomenkin Kekkonen natsi, josta vieläkään ei saa julkisesti puhua.

Ruotsi harjoitti sitten toisenmaailmansodan aikana asekauppaa Natsi-Saksan kanssa ja näin ollen sai pysyteltyä täysin puolueellisena koko maailmansodan ajan. Mutta nyt sen onkin sitten joutumassa Naton vallankaappauksen alle Suomen kanssa.

Missä osin sitten NATO:n psykopaatit pitävät Venäjää heille uhkana ? 

1.) Venäjä haluaa laajentaa lisää Euraasian unionia, joka on EU:n kansallista identiteettiä heikentävälle politiikalle uhaksi. 

2.) Venäjä ei päästä afrikkalaisia pakolaisia maahansa tuhoamaan venäläistä kansallista identiteettiä.

3.) Venäjällä tehtiin 2000 -luvun aikana lukuisia hallinnollisia uudistuksia, jotka heittivät kirjaimellisesti miljardeja ryöstävät juutalais-oligarkit maanpakoon mm. Lontooseen.




Venäjä palautti Krimin aluen itselleen vain sen takia, koska se halusi suojella sen venäjänkielistä väestöä. Mutta myös Sevastopolin sotilastukikohdat olivat avainasemassa, koska Ukrainaa ollaan viemässä koko ajan kohti Natoa.




Että Venäjäkö on uhka ja ei mitenkään nämä kulissien takaisesti salaisesti kokoontuva valtaeliitti. Eli ns. salainen maailmanhallitus, jolla on suuri suunnitelma saada murhattua tämän planeetan ihmisväestöstä yli 90 % vuoteen 2050 mennessä keinolla millä hyvänsä.

He tekevät kaikkensa jotta saisivat julkisen keskustelun tukahdutettua mm. maahanmuutosta. Sekä yrittävät tehdä myös kaikkensa tukahduttaakseen internetin vapaan sanan. Siihen on jo lukuisia sionistisia järjestöjä pistetty asialle yrittää haravoida kaikki mm. sionisteja kohtaan oleva kritiikki pois internetistä ja perustella sensuuri antisemitismillä. Mutta ihmekös näiden psykopaattien julkistaminen ei kestä päivänvaloa, miksi yksikään korruptoituneiden valtamedioiden lehti uskalla heistä mitään kirjoittaa. Koska sitten olisi duunit vaarassa loppua. Sanotaanhan sitä jopa, että yksikin virkaa tekevä toimittaja joka uskaltaa kirjoittaa esim. Bilderberg-klubista kriittiseen sävyyn, tulee menettämään työnsä. Minkä jälkeen tämä psykopaattien eliitti pitää huolen, ettei nämä toimittajat tule enää työllistymään missään jatkossa vakituisesti.



Sanoihan jo maailman rikkaimpiin kuuluvan pankkisuvun David Rockefeller vuonna 1991 Bilderberg konferenssissa näin:

”Olemme kiitollisia kaikille merkittäville julkaisuille, The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja monille muille, joiden johtajat ovat osallistuneet kokouksiimme ja pysyneet vaiti jo melkein 40 vuotta. Olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme joutuneet alttiiksi julkisuuden kirkkaille valoille. Mutta maailma on nyt hienostuneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Älyllinen eliitti ja maailmanpankkiirien ylikansallinen täysvaltaisuus on todellakin suositeltavampaa kuin kansallinen itsemääräämisoikeus, jota on toteutettu menneinä vuosisatoina.”

- David Rockefeller


Lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080420132409_uu.shtml