sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Presidentti Niinistö tukee Junckerin ideaa EU:n yhteisestä armeijasta


Nyt sitten alkoi, että EU:ta aletaan militarisoimaan. Nimittäin EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti julkisesti idean EU:n yhteisestä armeijasta.

Junckerin mukaan armeija viestittäisi Venäjälle ja muille, että EU on valmis puolustamaan arvojaan. Euroopan union kun on valtaeliitin mukaan rauhan pohjalle rakennettu, ja se on keskeinen arvo. Mutta kaikki jotka vähänkään tietävät mitä sotateollisuuden kassakoneita kilistävä eliitti tarkoittaa rauhalla = sotaa.

Nyt vielä Suomen presidentti Sauli Niinistö ilmoitti julkisesti, että tukee Junckerin ideaa EU:n yhteisestä armeijasta.




EU on näiden sionististen pankkiirien rikolliselle valtaeliitille työkalu, jolla aiotaan aikaansaada väylä kohti globaalia ja fasistista maailmanhallintoa. Siihen pääsemiseksi eliitin mukaan on vain enää yksi keino ja se on jokin maailmanlaajuisen kriisin synnyttäminen, joka todennäköisesti nyt liittyy jonkin suursodan suunnitteluun.

Tilanne on äärimmäisen vaarallinen, koska kyse on laajamittaisen USA/Eurooppa/NATO vastaan Venäjä-Kiina tyylisen maailmansodan juonittelusta. 

Sotateollisuuden monopoleilla on kiire saada kassakoneet laulamaan oikein kunnolla ja sitä ei synny ilman, että saadaan itse suursota käyntiin. Mutta tässä onkin ollut vielä liikaa jarrutusta, koska Syyrian invaasio meni jo USA:n sotilashallinnolta puihin ja nyt Ukrainan aseistaminen on mennyt myös täysin puihin. Joten tästä syystä Jenkit ovat lähettämässä sinne omia miehiään sekaan.




Köyhdytetty uraani näyttelee suurta roolia USA:n armeijan lähi-idän invaasioissa. Näistä köyhdytettyjen uraaniaseiden vaikutuksista ei vain länsimediassa paljon puhuta, koska asia on tabu. Sillä aseteollisuus ei halua menettää tulojaan uraaniasebisneksessä. 







Kaikki nämä lapsimutaatiot ollaan tehty USA:n armeijan käyttämien uraaniammuksien kanssa ja ne palvelevat YK:n agenda 21:stä (human depopulation). Jonka tarkoituksena on saada hävitettyä maaplaneetan väestöstä vuoteen 2050 mennessä yli 90 %  pois. Koska pankkiiri-eliitin mielestä meitä on liikaa. Mutta lähi-idän maiden väestö on depopulaatio listalla ensimmäisenä, koska köyhien maiden ihmiset katsotaan kaikista turhimmaksi maailmanväestön osaksi.