torstai 18. joulukuuta 2014

Kokoomuskonkarit: Natoon voidaa mennä ilman kansanäänestystä


Kokoomuksen pitkäaikaiset kansanedustajat Ilkka Kanerva, Ben Zyskowitcz, Pertti Salolainen ja Kimmo Sasi olisivat valmiita viemään Suomen Naton jäseneksi ilman kansanäänestystä. 

Salolainen muistutti, että Suomi ei ole koskaan pärjännyt yksin. Salolaisen mukaan jo itsenäistymiseen tarvittiin ulkopuolista tukea ja samoin muiden apua saatiin myös talvi- ja jatkosodassa.

– Emme nytkään pärjäisi suursodassa yksin, Salolainen sanoi.


Mihinköhän suursotaan nämä kokoomuspellet ovat nyt Suomea viemässä? 


Se on totta, että kolmanteen maailmansotaan voidaan mennä ilman kansanäänestystä. Mutta on kumma, että kuinka kokoomuskonkarit eivät vieläkään uskalla puhua suunniteltavasta kolmannesta maailmansodasta, johon Suomen maanpetturihallitus on lupautunut tulemaan mukaan, kun täältä löytyy paljon reserviläisiä tykinruuaksi. 

Naton kanssa syyskuussa allekirjoitettu isäntämaasopimus sallii jo nyt Naton täyden komennon Suomessa kriisitilanteen johdosta. Tällainen kriisitilanne voi olla mikä tahansa Suomen ja Venäjän rajalla lavastettu Mainilan laukaukset osa II. 




Ilkka Kanervan mielestä Nato-kansanäänestyksen järjestämiseen ei pitäisikään ehdottomasti sitoutua. Hän jättäisi Nato-asiassa päätösvastuun presidentin, hallituksen ja eduskunnan käsiin. Kansa kun voisi äänestää väärin.




Suomen valtamedia kuitenkin jatkaa edelleen ryssävihan lietsontaa, koska se kuuluu tähän Suomen turvallisuuspoliittiseen agendaan. Jos ei kansaa saada aivopestyä venäjävihalla, niin Suomea on silloin vaikea saada uutta talvisotaa.  



Suunnitelmat kolmannesta maailmansodasta ollaan käyty pääosin vapaamuurariloosien sisällä, jossa nämä Luciferille valansa vannoneet vapaamuurariveljet suunnittelevat, että mitenkä tuo suursota tulisi käynnistymään mistä päin maailmaa.

Mennyt vuosi kuitenkin osoitti, että keinotekoisesti synnytetty Ukrainan kriisi ja Krimin tapahtumat eivät saaneet tarpeeksi nostetta suuremman sotilaallisen konfliktin syntymiseen, joten tämä rikollinen herrakerho joutuu nyt jälleen suunnittelemaan lisää juoniaan, että miten tämä pieni Suomi saataisiin Naton jäseneksi ja jälleen sotaan Venäjän kanssa, jotta Nato saataisiin hyökkäämään sen johdosta Venäjälle.

Suurissa sodissa ensimmäinen tappio on totuus, josta sionistien hallinnoimat mediakorporaatiot pitävät huolen. Sen vuoksi Ukrainan kriisistä uutisoitiin valtamediassa vain pelkkiä valheita, mutta totuutta. 

Vapaamuurarit suunnittelivat myös ensimmäisen ja toisen maailmansodan kulun. Natsi-Saksan valtaannousu oli myös kansainvälisesti vaikutusvaltaisten vapaamuurarien aikaansaannosta. Nämä eliittiluokan rikolliset ovat kirjoittaneet siis maailmanhistorian ja kaikki mitä koulun historian kirjoista löytyy on virheellistä tietoa, koska totuutta ei sieltä löydä. 

On todella hävytöntä miten nyt Suomen johtavat vapaamuurari tahot ovat ajamassa Suomen kansaa kohti kolmatta maailmansotaa ja tyrkyttävät Suomelle Nato jäsenyyttä kansan selän takana. 

Kaiken tämän takana miksi Nato ja USA:n armeija haluaa hyökätä Venäjälle johtuu siitä, että kuinka Venäjän luonnonvarat halutaan ryöstää monikansallisten yhtiöiden haltuun. Tilanne oli sama myös II-maailmansodan aikoina, mutta aina jos kunkin valtion johto pistää näille Yhdysvaltain lähettämille monikansallisten yhtiöiden neuvottelijoille kampoihin, niin CIA lähettää palkkatappajat perään ja Vladimir Putinia ei olla vieläkään onnistuttu salamurhaamaan, vaikka yrityksiä on ollut jo monta.


Yhdysvaltain maailmanpoliisitoiminta toimii lähes yksinomaan vain näiden n. 147 monikansallisen yhtiön taustalla. Sinne kuuluu joukkoon huumerahanpesupankit Goldman Sachs jne. 

Näitä parasiitteja ei kiinnosta mikään muu, kuin valtioiden ryöstö ja jos jonkun valtion johto ei suostu neuvottelijoiden sopimuksiin, niin lopulta USA:n armeija tai Nato tulee pommittamaan demokratiaa kyseiseen maahan ja historiassa 1999 Kosovossa kävi juuri näin. 

Suomen nykyinen poliittinen johto koostuu tällä hetkellä maanpettureista, joilla ei pitäisi olla mitään oikeuksia viedä Suomen turvallisuuspolitiikkaa kohti kolmatta maailmansotaa. 

Näyttäisi vahvasti siltä, että Venäjän ja Suomen välit olivat vain 70 vuotta hyvät, kunnes vapaamuurarien suunnitelma raukesi ja seitsemänkymmenen vuoden jälkeen tästä Kekkosen-Paasikiven linjasta luovuttiin.

Suomen kansan tulisi nyt näyttää peli selväksi, että nämä Nato maanpetturit tulee syöstä pois vallasta. Kokooksen osalta gallupit jo näyttävät varsin hienolta ja kertovat nyt sen totuuden, että tämän porvarilauman todellinen kannatus 2011 vuonna oli todellisuudessa yhtä pohjalukemat kuin nyt. 

Mutta Wikileaksin vuotamien asiakirjojen valossa USA:n suurlähetystö lupasi nostaa Kokoomuksen valtaan Suomessa, jos he veisivät Suomen Natoon ja nyt nämä maanpetturit ovat ajamassa eteenpäin tuota viimeistä lupaustaan USA:n suurlähetystölle. 

Suomen valtio on tällä hetkellä fasistien käsissä ja valeoppositioitakin tuetaan avoimesti ulkomailta. 

Suomen valtion itsemääräämisoikeus kuuluisi palauttaa heille joille se kuuluu, Suomen kansalle. 

Eurostoliitosta eroanomuksen saa tehtyä vaikka heti, mutta milloin siihen löytyy ns. munaa arkadianmäeltä päin ?