lauantai 29. marraskuuta 2014

USA:n ent. puolustusministeri tuli katumapäälle ja varoitti uudesta maailmanjärjestyksestä


Yhdysvaltain puolustusministeri Chuck Hagel jätti julkisen eroanomuksen ja siirtyy pois virasta heti kun hänen seuraajansa on nimitetty.

Washington Post kertoi Hagelin vierailleen Valkoisessa talossa jo vuonna 2009 ja varoittaneen henkilökohtaisesti presidentti Barack Obamaa Pentagonin sotateollisesta rikollisjärjestöstä (Military Industrial Complex), jotka ajavat salaisesti eteenpäin uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) agendaa.

Hagelin mukaan me olemme nyt jo ajassa, jossa on jo Uusi Maailmanjärjestys". Sinun on kyseenalaistettava kaikki, kaikki olettamukset, kaikki mitä he - sotilaat ja diplomaatit - kertovat sinulle. Sinun on kyseenalaistettava se miksi me käytämme armeijaamme", Hagel oli sanonut presidentille.



Yhdysvaltain entinen presidentti Dwight D. Eisenhower varoitti yhdysvaltoja jäähyväispuheessaan sotateollisuuden (Military Industrial Complex) salajuonista. 

Tästä samasta sotateollisuuden Military Industrial Complex puhui myös John F. Kennedy viimeisessä puheessaan, jonka jälkeen hänet salamurhattiin televisiokameroiden edessä CIA:n toimesta.

Yhdysvaltain hallinnon sisällä jopa presidentit ovat olleet jyvällä siitä, että mitä tuolla sotateollisuuden kulisseissa oikein tapahtuu. Mutta eivät voi sitten tehdä asialle mitään, koska USA:n presidentille myönettävien turvaluokitusten asteet ovat siihen liian pieniä. Mutta ex-puolustusministeri Hagel osoittaa sen, että vielä kun Yhdysvaltain hallinnon ministereillä on omatunnon ääni tallella, niin he uskaltavat kertoa totuuden jopa viralliselle sionistien hallinnoimalle medialle.

Pentagonin sisällä ei tällaisia puhtaalla omatunnolla toimivia ministereitä katsota hyvällä ja tästä syystä Hagel erotettiin tehtävistään.

Hagel oli viimeisimmässä haastattelussaan kertonut mm. Yhdysvaltojen sotatoimien ISIS-terroristeja vastaan Irakissa ja Syyriassa olevan epäsuoraa tukea Syyrian presidentti Assadille. 

Tätä mielipidettä ei varmasti katsottu hyvällä siellä suunnalla, jotka käyttävät ISIS-järjestöä propagandan levittämiseen valtamediassa. 

Hagel sanoi Charlie Rosen haastattelussa vielä, että "maailman on pirun vaarallinen ja armeija on valmistautumaton".

Infowarsin Steve Watson kirjoittaa, että Hagelilla ei ole enää työpaikkaansa, koska hän kääntyi rikollista valtaeliittiä vastaan. Hän kritisoi pitkää imperialistista marssia sotaan ja myöntää tehdyt virheet "terrorismin vastaisessa sodassa" Kyllä, se jo riittää.