Anna Eriksson pisti juuri äsken varsin osuvan kirjoituksen nettiin Facebookissa, jossa otti kantaa äskettäin 33 vuotiaana kuolleen kirjailija Miki Liukkosen puolesta.
Liukkonen kun ei edustanut kirjailijana ja julkisuudenhenkilönä tätä porukkaa, jotka lähtevät jokaiseen hömppä tv-ohjelmaan huoraamaan maineen ja rahan perässä.
Sen sijaan hän kirjoitti joka päivä n. 10 tuntia, eli teki niitä oikeita kirjailijan hommia. Siinä missä taas tällainen joku toinen julkisuuspelle menee jokaiseen realityohjelmaan huoraamaan vain oman itsensä ja egonsa vuoksi, jotta voisivat roikkua tuossa tekopyhässä viihdejulkkisten maailmassa. Eikö siinä, että kyseinen miljöö on tämän kansan piirissä tunnettua väkeä.
Nyt kun Liukkonen kuoli äkillisesti 33 vuotiaana, niin vasta nyt hänen teostensa kysyntä nousi räjähdysmäiseen nousuun. Nyt kun ne itse haaskalinnut aktivoituivat vasta itse kirjailijan kuoltua.
Kuten jo vuonna 2019 selvisi, niin kyseinen kirjailija Liukkonen eli köyhyysrajalla, vaikka oli päätynyt aikaisempina vuosina kerran Finlandia-ehdokkaaksi sekä saanut kustannussopimuksen maineikkan WSOY:n kanssa.
Samalla kertaa Liukkonen vertasi tilannettaan Kari Hotakaiseen ja Jari Tervoon ja aprikoi, että heillä sentään on varaa uusiin housuihin.
Mutta mikä tässä maassa on oikein vikana mitä tulee kirjailijoihin, kun Jari Tervon kaltaisille kirjailijoille, joilla on entuudestaan on yli 300 000 euron vuositulot täytyy vielä erikseen myöntää jopa viiden vuoden kirjailija-apuraha.
Sehän on melkein kuin lottomiljonääreille tulisi myöntää myös sellainen taloudellinen viiden vuoden lottomiljonäärin apuraha, joka sopeuttaisi lottomiljonääriä siihen uuteen elämään, jossa irtisanoudutaan työpaikasta ja keskitytään vain pelkästään siihen olemiseen.
Kirjailija Liukkoselle taas tällaisia jatkuvia juoksevia apuraha mahdollisuuksia ei tullut, koska hän ei saavuttanut kirjailijana myös poliittista valtaa, joka on taas näiden tunnetuimpien kirjailijoiden etu, kun sitten lopulta heille aukeavat ovet aina näiden maamme puolueiden sisäpiiriin, joista oikeita vipuja vetämällä saadaan turvattua useiden vuosien mittaiset taiteilija-apurahat itselle.
Tässä näkyy se ero, että kun olet kuuluisa kirjailija, niin apurahoja satelee ovista ja ikkunoista, vaikka olisit jo valmiiksi käärinyt miljoonia euroja aiemmilla teoksillasi. Näin ollen nämä myönnetyt kirjailija-apurahat satelevat vain näille taiteilijoille, joilla on poliittisia suhteita tämän maan päättäjiin.
Mutta jos olet dissidentti, niin silloin sinulta voidaan lopulta viedä kaikki kirjailijan arvokin pois, jos olet poliittisesti vainottujen listalla, kuten kävi aikanaan 60-luvulla tälle tsekkiläiselle muutama päivä sitten 94 vuotiaana kuolleelle kirjailijalle Milan Kunderalle (kuvassa), jonka kohtaloksi koitui osallistuminen prahan 1968 kevääseen.
Sen seurauksena hänen teoksensa kiellettiin kotimaassaan ja kun hän kieltäytyi tunnustamasta poliittisia virheitään, niin sen seurauksena hänen kaikki työnsä kiellettiin sekä hänet erotettiin myös opettajan työtehtävistään sekä puolueesta. Lopulta oli edessä muutto Ranskaan vuonna 1974.
Mutta aivan yhtä nykyaikanakin tässä eurostoliitossa tapahtuu edelleen samaa. Eli jos olet dissidentti, niin silloin jos satut olemaan vaikka edes musiikillisesti tai kirjallisesti lahjakas, niin kokeileppas julkaista jotain, niin tämä eurostoliiton vallan näkymätön käsi pitää huolen, ettei sitä juuri noteerata vallanpitäjien puolelta lainkaan.
Vielä tästä Liukkosesta se, kun välittömästi hänen kuolemansa jälkeen Kulttuurinpuolustajat niminen järjestä perusti hänen nimissään olevan keräyksen, jolla esittää keräävänsä rahaa mielenterveystyöhön, jonka rahankeräyspotti sitten matkaa lopulta Mieli ry:lle
Vielä tämä, että kyseinen rahakeräys käynnistyi välittömästi Liukkosen kuoleman jälkeen osoittaa sen, ettei tämä Mieli ry edes kunnioita Liukkosen omaisten henkilökohtaista suruaikaa. Kun nyt on aika tehdä Liukkosen kuolemalla rahaa.
Pelkästään jo katsomalla tämän Mieli ry:n viime vuoden 2022 tilinpäätöksen, niin sieltä näkee jo, että kyseinen organisaatio, joka on vielä konserni, uidaan käytännössä useiden miljoonien eurojen rahoissa. Siellä ei todellakaan ole edes useista miljoonista euroista pulaa.
Mieli ry:n varainhankintapäällikkö Maria Rahikka kommentoikin Ylelle muutama päivä sitten, että jokaisen on itse puntaroitava, onko rahan kerääminen menehtyneen julkisuudenhenkilön nimissä eettistä vai ei.
Varsinkin jos Liukkonen teki itsemurhan.
Mielenterveystyö on Suomessa edelleen retuperällä joka johtuu siitä, että nämä oikeasti itsetuhoiset ihmiset eivät saa heille kuuluvaa hoitoa ja syy on siinä, ettei heitä kohdella vieläkään ihmisinä, vaan potilaina.
Tämän ongelma perustuu siihen, kun tämä kyseinen psykiatrinen lääketiede perustuu täällä edelleen siihen satoja vuosia vanhaan Sigmung Freudin psykoanalyysioppiin.
Mielestäni jo nykyaikana pystyisimme luomaan sen tilalle inhimillisemmän tavan hoitaa ihmisiä, mutta siihen ei enää tämän itävaltalaisen 1939 vuonna kuolleen tohtoripsykopaatin mallit enää sovellu, koska inhimillinen hoito taas parantaa ihmisen, koska silloin heitä kohdellaan myös psykiatrisessakin hoidossa ihmisinä ja juuri tässä se maailmanlaajuinen BIG PHARMA huumekauppa ja inhimillinen ihmisiä huomioonottava hoito muodostavat keskenään mahdottoman yhtälön, koska länsimaisen psykiatrisen huumekaupan voitontavoittelu murskaa sen ihmisen siinä ensin dollarin kuvat silmissä.
Sillä aina lääketeollisuudessa jokainen parannettu potilas ei tuota terveenä enää yhtään liikevaihtoa lääketeollisuudelle. Se on silloin ns. menetetty potilas. Mutta aivan myös nämäkin itsetuhoiset potilaat, jotka lopulta tekevät itsemurhan, niin heistä ei enää sen jälkeen koidu kustannuksia lääketeollisuudelle.