sunnuntai 24. tammikuuta 2021

EU Komissio hyökkää salaliittoteorioiden kimppuun virallisilla sivuillaan


EU:n komissio on triggeroitunut pahemman kerran salaliittoteorioista, kun sen Suomenkielisillä sivuilla myös löytyy erillinen pamfletti opas, jolla neuvotaan miksei tulisi uskoa salaliittoteorioihin.


EU:n Komission salaliittokoira on siis älähtänyt, jonne totuuden kalikka on kalahtanut.

Mutta käyttäkäämme sitä kuuluisaa järkeä, että jos nämä kaikki EU:n komissionkin sivuilla varoiteltavat salaliitot olisivat kaikki ei tosia, niin miksi niistä pitäisi sitten aina EU:n komission kaltaisen poliittisesti vaikutusvaltaisen tahon lähteä näin kovaan ääneen varoittelemaan ? 

Salaliittohan on poliittinen salahanke, joka on salainen sopimus jonkun rikollisen tavoitteen saavuttamiseksi.


USA:n Presidentti John F. Kennedy piti 27.4.1961 puheen, jossa se varoitti hallinnon sisällä toimivasta salaliitosta.

Jos nämä salaliitot olisivat kaikki vain joidenkin mielenvikaisten ihmisten keksimiä, niin ei niistä edes silloin USA:n Presidentin kaltaiset miehet varoittelisi. Eikä niitä vastaan silloin edes EU:n komissio vaivautuisi toimimaan.

Mutta koska nämä lukuisat poliittiset salaliitot ovat jo nyt paljastumassa maailmanlaajuisesti, niin siinä vaiheessa kun se paska lentää sinne kuuluisaan tuulettimeen, niin on enää liian myöhäistä yrittää pitää näitä salaliittoja salassa. Joten lopulta nämä salaliittojen takana olevat vallanpitäjät laittavat epätoivoisesti vielä vallan vahtikoirat (median) hyökkäämään näitä salaliittoteorioita levittävien ihmisten kimppuun.

Nykyään jo tämä sana salaliittoteoria ei aiheuta yhtä paljon tyhmyyttä, mitä se vielä 10 vuotta sitten monilla aiheutti, koska kyseessähän on silti tämä triggerisana, jonka FBI ja CIA loivat vuonna 1967 vain diskreditoimaan mm. John F. Kennedyn salamurhaa epäilevät ihmiset.

Mutta jos nykyään joku ihminen väittää pokerilla, että kaikki salaliittoteoriat eivät pidä paikkaansa, on kuin ihminen joka tunkisi päänsä pyllyynsä ja sanoisi, että puhdasta huoneilmaa ei ole, koska se on salaliittoteoria.

Mutta tämä kriittisen älyn ja tiedostavan korkeimman itsen todellisuus tavoittaa totuuden ja tuossa älykkyyden lajissa ei enää ihmismieltä voida kahlita enää jonkun CIA:n ja FBI:n luoman triggerisanan (esim. sana Salaliitto) avulla. Sillä triggerisanalla voidaan hallita vain sellaista ihmistä, jonka vanginvartijatietoisuus on vielä unessa, eli korkein itse ja korkeimman itsen aktiivinen äly.

EU:n komissio on siksi huolestunut näistä salaliittoihin uskovista ihmisistä ja niitä levittävistä ihmisistä, koska nämä ihmisryhmät ovat heränneet ja saavuttaneet tuon korkeimman itsensä heräämisasteen ja muodostavat sitten näiden poliittisten salaliittojen toimijoille suoran uhkan, koska nämä koronavirus rokotussuunnitelmat mm. alkavat leviämään julkisuuteen ja niitä harjoittavat lääkeyhtiöt omistajineen joutuvat kuseen.

Mutta jo ylipäänsä kun on selvittänyt mitä mm. Bilderberg-ryhmän kaltaiset organisaatiot pitävät sisällään, niin kyllähän jo noin sairas suunnitelma koko maailman orjuuttamiseksi on jo sen mittaluokan hanke, ettei sellaista voisi oikein ajaa läpi kuin vain salassa.

Lähde: EU:n komissio