3. marraskuuta 1988 Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Rolf Kullberg (kuvassa) antoi haastattelun LÄNSI-SAVO lehdelle.
Hän kertoi tuolloin mitä Suomen vallanpitäjät ja Suomen Pankki suunnittelivat tuleville vuosille;
"Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä".
SDP:n Kalevi Sorsa myös kehui Kullbergin suunnitelmaa, jotta Suomi saavuttaisi EY (EU:n edeltäjä/Euroopan yhteisöt) kriteerit;
"Viime vuosien uudistushankeet, erityisesti siirtyminen enemmistöparlamentarismiin, harkittavina olevat sosiaaliset ja sivistykselliset kansalaisoikeudet, ovat niin radikaaleja uudistuksia, että niiden toteuduttua on tarpeen hankkia kokemuksia uudistusten toimivuudesta samalla kun hallitusmuotoon tehdään Euroopan integraation vaatimat muutokset."
Presidentti Mauno Koivisto kirjoitti tästä muistelmissaan (KAKSI KAUTTA) näin; "Vuoden 1994 valtiopäivien avajaisissa 8. helmikuuta tarkastelin päättymässä olleiden kahden toimintakauden aikana valtiosääntökysymyksissä tehtyä uudistustyötä.
Tullessani valituksi presidentin tehtävään olin ilmoittanut pyrkiväni kehittämään valtiosääntömme parlamentaarisia piirteitä. Tämä olikin toteutunut."
Vuonna 1989 Suomen Pankki ei kuitenkaan täyttänyt kyseisen vuoden joulukuussa täyttämään EY direktiivissä vaadittua 58 prosentin vakavaraisuutta. Suomen Pankkien vakavaraisuus tutkittiin myös EY:n tahota.
ETA-sopimuksessa annettiin sitten Suomea koskeva erityismääräys, jossa Suomen Pankilta vaadittiin vuoteen 1.1.1995 mennessä nostamaan vakaavaraisuus 8 prosentin tasolle.
Suomen Pankkiin perustettiin sitten vuonna 1991 huippusalainen työryhmä pohtimaan, että miten Suomen Pankille saataisiin parempi vakaavaraisuus.
Lopulta sitten 8. helmikuuta 1992 tämä salainen suunnitelma esiteltiin, jossa kerrottiin tämä keino miten Suomen pankit nostaisivat vakaavaraisuuttaan.
18.3.1992 Suomen Pankki lähetti tiedon pankeille kiertokirjeen, jossa ilmoitettiin peruskoron nostaminen 8 prosentista 9 ja puoleen prosenttiin toukokuun 1. päivästä 1992 alkaen.
Asialla oli kiire, koska EY oli määrännyt Suomen pankkien vakaavaraisuuden nostamiselle death-linen 31.12.1994.
Presidentti Mauno Koivisto otti sitten yhteyttä silloisen Suomen korkeimman oikeuden presidenttiin Olavi Heinoseen ja keskusteli hänen kanssaan, että saataisiinko Koiviston toivomuksesta päätös, ettei Suomen pankkeja saa antaa hävitä oikeudessa.
Tästä seurasi se, että 3. huhtikuuta 1992 Suomen korkein oikeus teki ratkaisun 50, jossa yksipuolinen koronnosto pankkien toimesta todettiin laittomaksi.
Tästä sitten seurasi ns. Koiviston-konklaavi, eli Presidentti Koivisto joutui kutsumaan salaa koolle ryhmän, jonka tarkoitus oli saattaa loppuun tämä Suomen Pankin vakavaraisuushanke ennen EY:n antamaa määränpäätä.
Presidentti Koivisto totesi vielä asiasta näin;
"Maaliskuun alun tilaisuudessa keskustelu päätyi vallan toiseksi, mitä minäkin alkuun hahmottelin.
Se päätyi keskusteluun luottolamasta ja pankkien umpikujatilanteesta.
Totesin sitten, että nyt olette tuoneet eteen sellaisen kysymyksen, jonka ohi en voi mennä kysymyksiin reagoimatta. Sen jälkeen syntyi Sirkka Hämäläisen työryhmän tuloksena toimenpidepaketti, jonka hallitus ja eduskunta hyväksyi sellaisenansa.
Toivottavasti se on omalta osaltaan ollut edesauttamassa sitä, ettemme ole joutuneet erityisiin umpikujatilanteisiin. Dramatiikkaahan on ollut muutenkin".
Ja sitten tapahtui tämä lopullinen niitti, eli Suomen Pankki kaatoi yli 42 000 yritystä. Sai aikaan puoli miljoonaa työtöntä, joka johti n. 11 000 yrittäjän itsemurhaan.
Suomen Pankki anasti yrittäjiltä n. 120 miljardia euroa omaisuutta, kun se vaati lainoja takaisin kertasuorituksena ja jos ei ollut varaa maksaa lainojaan yhdellä kertasuorituksella takaisin, niin pankit ulosmittasivat yrittäjien omaisuuden ja veivät tuhkatkin pesästä.
Eli oliko tämä kaikki sen väärtiä, että tämä valtio pääsi sitten tulevina vuosikymmeninä velkaantumaan tuon lähes saman summan 120 miljardia, joka tulee kohta Suomen valtiolta täyteen siinä summassa, että paljonko olemme näille rikollisille pankkiireille pystyssä valtionlainaa.
Näistä Koiviston-konklaavi huijareista osa on jo haudassa kuten tämä Suomen Pankin silloinen johtaja Rolf Kullberg sekä silloinen presidentti Mauno Koivisto.
Sitten 31. maaliskuuta 2000 Aktiv Hansa kauppa toteutui, jolloin Norjalainen roskapankki Arsenal myi näitä 90-luvun lamavelallisten 12 miljardin markan saatavia 700 miljoonalla markalla Aktiv Hansalle ja C&A Finlandille.
Tämä kyseinen sensuroituna netistä löytyvä kauppakirja tulee kokonaan julkiseksi vasta 8. joulukuuta 2024.
Lähteet: http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255213-90-luvun-epasuora-kansanmurha
Vuonna 2017 eräs suomalainen yksityishenkilö nosti haasteen Presidentti Mauno Koivistoa vastaan tästä valtionpetoksesta, mutta Helsingin käräjäoikeus kuitenkin totesi, ettei haastehakemusta suostuta tutkimaan ollenkaan, koska Helsingin käräjäoikeuden mukaan yksilöillä ei ole oikeutta vaatia julkista tehtävää hoitavaa rangaistukseen, jos syyte on perustuslain mukaan käsiteltävä valtakunnanoikeudessa.
Eli jos asia on todellakin näin, niin silloinhan me todellakin tarvitsisimme tänne Suomeen oman perustuslakituomioistuimen, jossa tämäkin Koiviston-Konklaavi voitaisiin käsitellä.
Sillä näitä Koiviston-Konklaavi konnia on edelleen elävien ja pyörtyneiden kirjoissa, vaikkakin monet heistä alkavat olla jo iäkkäitä.
Presidentti Tarja Halonen päätti salata nämä Koiviston-Konklaavi asiakirjat, kun eräs yksityishenkilö pyysi niitä nähtäväkseen vuonna 2002. Salaaminen tapahtui vielä Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä.
Koiviston-Konklaavit ovat edelleen Suomen lain mukaan sarjassa törkeä valtionpetos, josta vähimmäisrangaistuksena olisi tiedossa vähintään 2 vuotta vankeutta.