maanantai 10. huhtikuuta 2017

Teslan vapaaenergian muodot



Maailman kuuluisin keksijä ja tiedemiesnero Nikola Tesla ehti elämänsä aikana suunnitella langattoman järjestelmän, joka oli vapaaenergialle rakennettu järjestelmä.

Koska elektrosfäärin vahvuus on 300 kilovolttia suhteessa maapalloon, niin siksi tämä langaton laite oli suunniteltu Teslan toimesta toimimaan 30-100 megavoltin teholla.


Tesla-torni oli jo rakennettu tätä vapaaenergiaa varten, mutta J.P. Morganin pankki-liike tuhosi Tesla-tornin räjäyttämällä sen, koska sen katsottiin muuten uhkaavan monikansallisisa J.P. Morganinkin rahoittamia sähköyhtiöitä.

Nyt nämä Teslan vapaaenergiaan liittyvät patentit ovat edelleen piilossa USA:n hallinnon ja DARPA:n sisällä. Eikä niitä vieläkään nämä ahneet sähköyhtiöt suostu vapauttamaan julkisuuteen.

Mutta Donald Trumpilla olisi USA:n presidenttinä nyt mahdollisuus siirtää tuo aikaikkuna eteenpäin, jossa nämä Teslan luomat vapaaenergiat vihdoin vapautettaisiin jokaisen käyttöön.

Varsinkin langattoman teknologian verkot toimivat edelleen tällä ihmisen soluja tuhoavilla verkoilla (Wifi, 4G, 5G), joiden taustalla vielä vaikuttaa ihmisten sairastuttaminen näillä teknologioilla. Koska varsinkin Wifi-verkot aiheuttavat niin voimakasta säteilyä, että se heikentää ihmisen solun toimintaa ja voi pahimmillaan johtaa erilaisiin säteilysairauksiin (joihin kuuluvat mm krooniset väsymystilat sekä mahdollinen post-traumaattinen stressi).

Vuonna 1958 julkaistussa kirjassaan Brave New World Revisited kirjailija Aldous Huxley totesi: 

"Sillä välin maailmassa on yhä jonkin verran vapautta jäljellä... Jotkut meistä uskovat että ilman vapautta ihmisestä ei voi tulla täysin inhimillistä, ja että vapaus on täten äärimmäisen arvokasta.

Kenties voimat jotka nyt uhkaavat vapautta ovat liian voimakkaita jotta niitä voitaisiin vastustaa pitkään. 

On kuitenkin meidän velvollisuutemme tehdä kaikki voitavamme niiden vastustamiseksi".

Asia on kuitenkin niin, että ihmisten jotka eivät ole tiedemiehiä täytyy kouluttaa itseään sen verran henkisesti vahvoiksi, että he uskaltaavat tuoda tuon äänensä kuuluville.

Tieteen asemahan on jo nykyään itse itseään säätävänä järjestelmänä murtunut. Joten väyläkin on silloin aurattu auki näille muillekin toimijoille.

Lähde: Nikola Teslan salainen teknologia (Jeane Manning/Nick Begich)