perjantai 10. maaliskuuta 2017

Timo Soinille luvattu korkea palkkiovirka


Perussuomalaisten puheenjohtajuuden ensi kesäkuussa jättävä Timo Soini väläytteli jo tulevasta palkkiovirastaan julkisuudessa.

Soini kertoo että hänellä on paljon bisnestuttuja Britanniassa ja Irlannissa, muttei kerro että minkä alan. Koska ministeritason palkkiovirat annetaan yleensä isokenkäisten poliitikkojen sarjassa sijoituspankkien aloille.



Palkkiovirat kuuluvat osaksi valtiollista korruptiota

Miksi Jan Vapaavuori päätyi lopulta Luxemburgilaiseen veronkiertopankkiin varapääjohtajaksi, kun hän oli ensin toiminut Suomessa mm. asuntoministerinä.

Vapaavuori kun on vapaamuurarien 30-33 asteen mies näiden muiden isokenkäisten poliitikkojen ja ministerien ohella.

He eivät kuitenkaan uskalla kertoa vapaamuurariudestaan julkisesti, koska peittävät nimensä näiltä joka vuotisilta Hymy-lehden listoilta.

Mitä palkkioviralla voi saavuttaa


Tämä pankkiireille kuviteltu valta on aina ratkaissut kaiken sen mitä jokainen sielunsa Luciferille myynyt langennut vapaamuurari  tavoittelee.

Se on tuota jotain onnellisuutta, jota he kuitenkin hakevat vain materialistisin keinoin. Koska tässä luovuudettomassa tilassa ei heidän kaksivaihe energia kykene edes tuohon meditatiiviseen kolmivaihe energiaan. Koska kolmannen silmän (käpyrauhanen) toiminta ei voi polarisoitua pimeydessä, kuten se aktivoituu valon sopimuksessa eri vihkimys asteilla.

Suomen korruptoituneet vapaamuurarit ovat sijoittaneet salaiseen kulttiinsa 30-33 kostoasteen, jonka sisällä nämä vapaamuurariveljet vannovat valansa Luciferille. Joka on tämä pimeydelle langennut henkiolento, jonka energioiden varaan on tämänkin markkinatalouden uskonto perustettu.

Silti tällä kaikella on tarkoitus olemassa, koska tämä Tellus on kuitenkin elämänkokeiluplaneetta, jonne ovat kaikki tänne tulleet sielut tulleet miltei vapaaehtoisesti. Varsinkin jos puhutaan näistä kosmisista sieluista.

Mutta taas tämä liskojen kerho, niin heidän negatiivisten avaruusrotujen osastot ovat näiden 13 Illuminatin verisuvun osalta geneettisesti samaa verilinjaa, joita olivat myös nämä Muinaisen Egyptin aikana vallinneet hallitsijarodut (mm. Anunnaki).

Vaikka Wikipedia kertoo Anunnakien olleen muinaisten sumerilaisten, babylonialaisten, akkadialaisen ja assyrialaisten jumalia, niin he olivat silti negatiivisia ja hyvin suurikokoisia avaruusolentoja.
 




Jos tuolloin hyvin kauan aikaa sitten tällaiset negatiiviset käärmeennäköiset avaruusolennot ylensivät itsensä tämän pallon valtiaiksi, niin he rikkoivat jo tuossa vaiheessa kosmista vapaan tahdon lakia. Koska alkoivat sen jälkeen pompottelemaan tätä Nibirulaisten avaruusrodun luomaa ihmisrotua.

Vaikka esi-ihminen muistutti apinaa ja luotiin tänne ensin kaivamaan kultaa noille orjuuttajille.


Jos nyt tullaan noista entisistä ajoista tähän nykyiseen aikaan, niin vaikka näiden hallitsijoiden (liskot) geneettinen verilinja on risteytynyt tuossa matkalla. Niin heidän geneettinen alkuperänsä on edelleen tuota liskorodun verilinjaa.


Joten heille on myös periytynyt samalla tämä negatiivisten avaruusrotujen ja esi-isiensä DNA-perimä.




Mikä on liskoihminen


Tämä hyvinkin kohua herättävä termi liskoihminen on vain termi siitä, että ihmisellä kuin ihmisellä on aina verilinjansa mukainen geneettinen alkuperä ja se voi olla lisko.


Lisko tulee siitä, että nämä avaruusolennot näyttävät luonnostaan ilman maskia tällaiselta.

USA:n presidenttien nukkemestarina on toiminut myös liskomies, joka on Zbigniew Brezinski.

USA:n entinen eläkkeellä oleva presidentti George Bush sr. on heitä myös. 

Joten kun tällainen negatiivisten pomottajien ja psykopaattien joukko on ylentänyt itsensä tämän Tellus planeetan geopoliittisessa johdossa itsensä sinne valtapyramidiensa huipulle. Niin tällaisesta vallanhimosta sekä pimeyden evoluution tyranniasta muodostui lopulta näitä loputtomia USA:n armeijankin käymiä sotia, jotka olivat vain näitä Orionin sekä Marsissa käytyjen sisällissotien uusintaotteluja, koska nuo sotivat osapuolet olivat jälleen näitä samoja liskoja.


Mutta tälle planeetalle lähetettiin jo hyvin kauan aikaa sitten jopa yli 30 000 vuotta sitten näitä maan kohtalon varajoukkojen ryhmä, joihin kuuluivat vapaaehtoisesti tänne tulleet valoisimmista alku-universumeista tulleet sielut. Joiden tehtävänä oli tulla tänne tuomaan valoa, koska tämä Luciferin tuoma pimeys oli jo ehtinyt tukahduttaa tämän Tellus-planeetan värähtelyjä.


Mutta nyt kun tällaiset rahan ja vallanhimoiset johtajat jatkavat edelleen tuota suurvaltojen väkivaltakoneistoa sotineen sekä lisäävät markkinatalouden murskamoottoriin lisää kierroksia. Niin tämä toiminta tulee lopulta tuhoamaan koko markkinataloususkonnon.


Sitten nämä markkinatalousidiootit vielä kehtaavat nimittää tuota heidän suunnatonta rahan ja vallanhimoaan monikansallisten yritysten johdossa tuottavuuden parantamiseksi, jos saavat lisättyä koko planetaarista köyhyyttä.


Heidän mukaansa meitä on liikaa niin paljon, että koko maailman väestöstä tulisi päästä eroon niin monesta, että lopulta jäisi enää vain 500 miljoonaa ihmistä jäljelle.

Tämä suunnitelma on ihan Georgia Guidestonen kiviin kirjoitettu, jonka rahoittajina olivat nämä samat negatiivisen eliitin liikemiehet, jotka näitä riistopankkejaan ohjaavat Wall Streetilta päin.
Käynnissä kulissienkin takainen kamppailu vallasta ja itsemääräämisoikeudesta 

Nämä pimeyden puolelle langenneet Illuminaatit pitävät itseään miltei jumalista seuraavina ja vääristyneesti vielä väittävät olevansa valaistuneita. Vaikka he todellisuudessa pimeydessä elävinä ja eksyneinä sieluina elävät pimeydessä, eivätkä kestä sitä tietoisuuden valoa joka häikäisee heitä liikaa.


Vallan kaikkinäkevä silmä, jonka Illuminati on laittanut logoonsa kuvastaa tätä heidän luomaansa vallan näkymätöntä silmää. Vaikka he jotka ovat tämän asian tutkineet, niin ei se enää näille varhaisherännäillekään enää edusta mitään koulukirjoissa taruksi julistettua kulttia.


Miksi sitten nämä Saksan 1776 Baijerissa perustetut Illuminaatit eivät uskalla tulla julkisuuteen, koska pelkäävät että heille kävisi samoin kuin silloin 1300-luvulla näille Ranskan Temppeliritareille.


Kun hehän olivat tuolloinkin niitä pahimman luokan koronkiskureita ja uhkapelifirmojen pyörittäjiä.


Mutta edelleen myös nykyaikana nämä samat köyhien ihmisten hyväksikäyttäjät sekä keskiluokan palkkarahojen riistäjät toimivat näillä korruptoituneiden virkojensa mahtipaikoilla ja kuvittelevat olevansa suoraan jumalia meidän muiden ihmisten keskuudessa.


Juuri tällainen suunnaton ylimielisyys on Luciferistakin lähtöisin olevan langenneen henkiolennon lähettämän kirouksen sisältämä egoa pönkittävä energia, joka käy kuin tuona ylpeytenä ennen lankeemusta.


Vaikka Luciferkin kuului ennen valon puolelle, niin hänellä lähti lopulta mopo keulimaan liikaa ja tämän takia hyvin korkeassa asemassa oleva henkiolento ei saa lähteä keulimaan kosmisella mopollaa, vaikka se niiden henkinen kulkupeli kulkisi valonnopeudella. Koska Luciferillahan oli jo tuossa vaiheessa niin suuret ahtopaineet tätä valoenergiaa käytössään, kunnes hän erehtyi nostamaan tuon ylpeyden päähänsä ja sitten kävi käry ja tältä henkiolennolta paukkuivat ne kosmiset vuosilomat, joita on nyt kestänyt jo yli 13 000 vuotta.


Tellus planeetta kirottiin tämän Luciferin toimesta vain sen takia, koska muuten emme voisi täällä oppia näkemään, että mikä on pimeyttä tai valoa. Joten tämän takia tämän Luciferin täytyi kirota tämä ahdas ja raskas planeetta kirouksellaan. 


Mutta tässä joukossa myös sellainenkin henkiolento kuin Jahve menetti myös tuolla luojan puolella valossa kulkulupansa ja hänen luomansa Juutalaisten heimojen rotu lähti luomaan taas omaansa maailmantyranniaansa, joka etenee vieläkin Israelissa ja Wall Streetin huumekauppaa, ihmiskauppaa sekä asekauppaa harrastavien sijoituspankkien keskuksissa.


Että kun tällaisten vallanhimoisten ja Luciferin sekä Jahven ansoja on tämä maailma Telluksella viritetty täyteen, niin sitä henkisesti heränneiden tulisi pitää silloin mahdollisimman tarkasti silmät ja korvat auki, etteivät vaan astuisi sinne varjopuolen liukumiinoihin. Koska niitä ansoja on tämäkin maa jo aivan tarpeeksi täynnä.


Tänne Tellus planeetalle luotiin kuitenkin vapaa tahto, joka on jokaisen tänne syntyneen sielun perusoikeus.


Mutta tämänkin nämä julmat kontrollerit piilottivat ja salasivat nämä tiedot vain heidän omiin salaoppeihinsa, minkä he vielä tervasivat lopulta mustalla magialla. Jottei vaan enää yksikään sielunsa ja valansa Luciferille vannonut vapaamuurari pääsisi jäljille näistä oikeista valon puolen salatieteistä.


Valon ja tietoisuuden evoluutio on kuitenkin sellainen voima, että sitä valoa ja totuutta sekä tietoisuuden voimaa ei pääse enää yksikään pimeydelle langennu sielu täältä karkuun edes itsemurhalla. Koska heillekin tehdään miltei aina uusi sielun suunnitelma ja laitetaan palautuskiertoon ja joutuvat pikapostina syntymään tänne jälleen uudelleen, koska jos se on heidän karmansa mukainen sielun suunnitelma.


Mutta tämä asia on vielä niinkin, että myös Suomen kansallakin on oma kohtalon karma, jota me suomalaiset olemme joutuneet pitämään sisällämme ja varsinkin tämä v. 100 vuotta aiemmin käyty sisällissota oli erittäin tumma pilkku tämän maan historiassa, josta tämän sodan järjestänyt ja tilannut liittouma ei uskalla paljastaa totuutta siitä.


Koska Suomihan yritettiin silloin liittää osaksi Saksaa, mutta nämä suomenruotsalaiset ja suomen rikkaimmat fasistisuvut eivät saaneet tuota heidän katalaa suunnitelmaansa läpi. Vaikka toivat tänne lopulta aina Saksan jääkäriarmeijan murhaamaan yli 80 000 suomalaista, jotta tuo vallankaappaus Saksaan olisi onnistunut.


Mutta näin ei käynyt.


Nyt nämä samat fasisti ja rahasuvut haluaisivat jälleen liittää Suomen osaksi Saksan liittovaltiota ja myydä suomalaiset samanlaisiksi ilmaistyön orjiksi, kuin näitä saksalaisia 20 000 000 työtöntä jo on. Eli 20 miljoonaa työtöntä painamassa työttömyyskorvauksilla orjatyötä Saksan liittotasavallan piikkiin.


Haluaisitteko tämän saman orjatyön nyt Suomeen ?


Jos tätä asiaa kysyy näiltä rikkailta rahasuvuilta, jotka ovat oikein ihmiskaupan mestareita. Niin heille on vain pääasia, että tämän Suomen valtaväestö pidetään riittävän tyhmänä. Joten tämän takia he ovat myös rahoittaneet tätä haittamaahanmuuttoa ja toivoisivat suomalaisen sivistyneisyyden häviävän täältä, koska nämä rikkaat suomenruotsalaiset pitävät itseään vain tämän maan ainoana sivistyneistönä.


Joten mitä tällainen asennemaailma muuta on kuin puhdasta rasismia ja ylimielisyyttä, jonka tämä herradoruksi jo Ruotsin vallan aikoina itsensä ylentänyt suomenruotsalainen eliitti on tässä maassa harjoittanut.


Tähän ei pidä suinkaan sotkea tavallisia suomenruotsalaisia ylipäänsä, koska heidän julkisen maineen ovat juuri tahranneet nämä rikkaiden rahasukujen ylimieliset besserwisserit, joiden ylimielistä ja arroganttia sisäpiiri suomenruotsiaan kuulee myös Helsingissä.


Jos kerran kaiken tämän takana on ollut ihmiskauppaan perustunut markkinatalous, jonka perustaksi rakennettiin uskonto, jonka sisältä herää vain hän, joka uskaltaa kohdata oman todellisen itsensä. Niin nyt tästä valveunesta voisi herätä jo ne kaikki, jotka ovat siihen valmiita. Olitte sitten oikeistolaisia porvareita, vasemmistolaisia tai ihmisiä jotka tiedätte keitä olette, ettekä enää tarvitse laittaa itseänne johonkin yhteiskunnan ismin alaisen muottiin. Sillä te olette yksilöitä, joilla on yksilönvapaudet sekä oikeudet.

Oikeudet olla ihminen sekä tuntea, aistia jne. Kaikki tämä on piilotettu massoilta, koska muuten heitä ei voisi nämä eräät pitää tuossa ihmisorjateollisuuden tuottavuudessa kiinni.


Joten STOP the oravanpyörä edes hetkeksi ja mieti, että oletko valmis ottamaan vastuun omasta itsestäsi sekä tietoisuudestasi, jolla voit tehdä tämän prosessin ja tulla vapaaksi sekä henkisesti ja tuntea tuon todellisen itsesi.


Universumi toimii aina niin, että se mitä antaa eteenpäin, niin sen universumi tuo sinulle monikertaisesti takaisin.


Pankit tekevät tämän vain negatiivisen velanoton kautta, minkä takia pankit tuhoavat lopulta itse itsensä.


Velka on illuusio vain jostain velasta, jonka joku lupaa maksaa takaisin korkojen kera. 




Nyt kun kyse on ihmisen tietoisuuden heräämisestä, niin tähän ei sisälly mitään velkaa kuin vain oman todellisen itsenne, sekä korkeimman yliminänne hyväksyntä. Jonka kautta tuo heräämisprosessi alkaa siitä anteeksiannosta sekä oman todellisen itsensä hyväksymisestä. Koska vain itse luotte tuolle teidän peroonallenne tuon persoonan, jonka olette itsellenne luoneet.

Ja tuokaa rakkaus myös osaksi tätä persoonaa, jolloin se ei enää tarraa kuin kärpäspaperi tätä negatiivista ärsykettä mm. uutisista ja muista negatiivisista propaganda lähettimistä.



Suomen valtiolle voisimme vaikka visualisoida sellaisen palkkioviran, että tänne saataisiin seuraavien vuosien aikana palautettua markka, jonka voisi sitoa vaikka hopeaan.


Lähde: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/soini-harkitsee-politiikasta-luopumista-1.181286