torstai 16. maaliskuuta 2017

Temppeliritareiden Birminghamissa sijaitseva luola paljastettiin medialle


Muinaisten Temppeliritareiden Shifnalin kaupungin liepeiltä Birminghamista löytyvä salainen luolasto on paljastettu medialle. 

Valokuvaaja Michael Scott lähti alunperin etsimään näitä luolia ja löysi ne omien sanojensa mukaan kaninkolosta itään.


Temppeliritareilla nousi nopeasti valta päähän

Ristiretkien aikaan perustettu Temppeliritarit järjestö oli salainen veljeskunta, joka vaikutti Euroopassa ja lähi-idässä 1119- vuodesta lähtien. 

Alussa järejstön sanottiin olleen pelkkä joukko vaatimattomia sotamunkkeja, mutta heidän taloudellinen valtansa alkoi nousta siinä vaiheessa huippuunsa asti, kun tästä nykyäänkin tunnetusta koronkiskonnasta muodostui heille lopulta kova bisnes.

He saivat aina Ranskan kuningas Filip IV:n velkaantumaan niin pahasti velkaantumaan, että Filip antoi lopulta Temppeliritareiden kiinniottokäskyn.

Heistä suurin osa otettiin kiinni ja monet heistä pakotettiin tunnustamaan se, että he olivat harjoittaneet näissä salaisissa riittipaikoissaan eritasteista satanismia.

Temppeliritareiden suurmestari Jacques de Molay kirosi roviolla 18.3.1314 kuningas Filipin ja paavi Klemensin sekä ennusti, että vuoden sisällä he olisivat hänen kanssaan helvetissä. Klemens V kuoli vain kolme viikkoa myöhemmin ja Filip kuoli vuoden loppupuolella marraskuussa.


Miten Iltalehti voi julkaista tällaista perimätietoa Temppeliritareista ? 

Negatiivisen uutisoinnin perikuva Iltalehti on tunnetusti keskittynyt hyvin negatiivisiin ja masentaviin uutisiin.

Kun tämä toimittaja Pekka Nummisen kirjoittama juttu vielä julkaistiin Iltalehdessä, että pääsikö se todella ohi tuon tunnetusti rankan Almamedian paatoimittajan sensuurin ?

Mikäli pääsi niin Iltalehtihan on nyt harjoittanut harvalaatuista laatujournamismia, jolle voimme antaa vaikka pienet aploodit. 

Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703162200086766_ul.shtml