perjantai 10. maaliskuuta 2017

Suuri muutos käynnissä, huomaatteko uusien energioiden saapumisen


 Gustavo Takana niminen Washington Timesille työskentelevä toimittaja kirjoitti tästä käynnissä olevasta henkisestä muutosprosessista.

1.) Kukaan ei enää kestä työttömyyttä 

Olemme saavuttamassa rajat. Ihmiset raatavat isojen monikansallisten yhtiöiden tehtaissa perseet ruvella, eivätkä enää kestä juosta tässä yhä kiihtyvässä oravanpyörässä.

2.) Liiketoimintamalli muuttuu koko ajan

Viimeisinä vuosina on tapahtunut räjähdysmäinen kasvu, jossa tuhannet yritykset ovat muuttaneet näistä entisistä autotalliyrityksistä toimistoihin ja myyneet heidän miljonien dollarien ideansa eloon.

3.) Yhteistyön voima

Monet ihmiset ovat huomanneet sen, että sooloilu ei enää näinä aikoina kannata edes liiketoiminnassa. Joten tämän vuoksi monet ihmiset ovat kokeneet samalla henkisen herätyksen ihmisinä.

Pysähdy ja ota askel taakse ja mieti. Onhan se aika absurdia, että täällä elää jo yli 7 miljardia ihmistä samalla pallolla ja ollaan jokainen menossa poispäin toisista eri suuntiin ? 

Joten mitä järkeä tällaisessa oikein on, kun jopa miljoonat ihmiset elävät saman kaupungin sisällä.

4.) Nyt me vasta alamme ymmärtämään sen mitä internet todellisesti on

Internet on uskomaton asia, jonka todellisen voiman olemme vasta nyt alkaneet ymmärtää. 

Internet mahdollisti jo nyt tämän maailman oikean ja aidon yhdentymisen. Se myös rikkoi näitä entisiä rajoja sekä poisti muureja ympäriltä.

Internet ottaa nyt vallan pois massojen kontrolloinnilta, jossa varsinkin nämä suuret media alan yhtiöt menettävät otteensa hallita valtaväestön kollektiivista tietoisuutta.

Internet mahdollisti myös sen, että nuo vähemmistöt jotka eivät ennen saaneet ääntään kuuluville. Saavatkin nyt sen kuuluville ja juuripa internetin avulla.

Näitä Naton kybersotakeskus kutsuu hybridiuhkiksi 

5.) Terve ja puhdas ruoka

Nyt ihmiset ovat vihdoin oppimassa sen, että mitä on terveempi ruokavalio.

Olemme nyt alkamassa jo ottaa etäisyyttä näihin monikansallisiin yhtiöihin, jotka ovat alkaneet myrkyttää meidän ruokakauppojemme prosessoituja ruokia.

Mutta nyt jotkut ihmiset ovatkin heränneet ja alkaneet kyseenalaistaa tämän, sekä alkaneet noudattaa terveydelle kestävämpää ruokavaliota.

6.) Henkinen herääminen

Tämä on ehkä se tärkein kohta näistä kaikista, eli henkinen herääminen.

Monet ovat löytäneet jopa meditaation ja vielä n. 10 vuotta sitten tällaisia mielen rentoutumismuotoja ei vielä näin laajasti harjoitettu kuin nykyään.

7.) Koulutusmallin uudistuminen

Kuka loi tämän länsimaalaisen opetusmallin (Rockefeller Foundation) 

Kuka valitsee opiskelijat ?  

Ja kuka opettaa historiaa ? 

Mikseivät historianopettajat opeta meille muinaisista sivilisaatioista mitään ? 

Tämän jutun voisi päättää Ranskan entisen keisari Napoleon Bonaparten lausumaan; "Historia on joukko valheita, joista ollaan samaa mieltä".

Lähde: http://www.huffingtonpost.com/gustavo-tanaka/something-extraordinary-happening-in-the-world_b_8820154.html?