maanantai 13. maaliskuuta 2017

Puhdistus mielenosoitus oli harhautusta



Viime lauantain Puhdistus mielenosoitus osoittautui lopulta pelkäksi harhautukseksi, koska tämä paikalla ollut performanssi näytti kuin Suomen maajoukkueen kannattajat olisivat nauttineena muutakin kuin kansalaisluottamusta päättäneet hieman hankkia Helsingin jääpuistossa huomiota.

Mutta sen sijaan Suomi Ensin liikkeen sisällä kyllä kuohuu, koska tämä eräs USA:n kansalainen on siellä ylentänyt jo aiemmin itsensä puheenjohtajaksi asti ja tekee mitä vain, jotta saisi diktaattorimaisesti tuhottua tämän koko kansanliikkeen. Koska sitä nämä CIA:n ammattilaiset on koulutettu tekemään.



Silloin kun nämä hämärät diplomaattipassimiehet toimivat näissä suomalaisissa kansanliikkeiden johtotehtävissä, niin he eivät siellä aja kuin vain Yhdysvaltain tiedustelupalvelun intressejä.

Nämä Yhdysvaltain tiedustelupalvelun rottien kaappaamat ulkomaalaiset kansanliikkeet ovat silloin CIA:n salaisesti johtamia valeoppositioita ja Suomi Ensin liike pitäisi nimetä silloin CIA ENSIN kansanliikkeeksi.

Donald Trumpilla olisi tällä hetkellä USA:n presidenttinä mahdollisuus hieman puhdistaa tätä lähes rajatonta valtaa harjoittavaa CIA:ta, joka on käytännössä miltei täysin näiden todella pimeiden jesuiittojen hallussa.

USA:n suurlähetystöllä kun on Helsingissä vielä oma n. 15 henkilön vakoilijoiden solu, joilla on sekä CIA:n että NSA:n virka. Entiset suurlähettiläät ovat myös CIA:lla vieläkin hommissa.

Tämä mielivaltainen puuttuminen toisten maiden asioihin on mennyt jo ajat sitten USA:n kohdalla jo todella pitkälle, koska heiltä lähti mopo käsistä jo ajat sitten. Kun vielä ennen vanhaan täällä oltiin hallinnossa Itään päin ja KGB varmisti Mauno Koiviston presidenttiyden jopa murhaamalla hänen poliittisia vastustajiaan 70- ja 80-luvulla.

Nyt tätä poliittista showta johdetaan CIA:sta ja miltei jokainen suomalainen poliitikko sekä ministeri on voideltu CIA:n lahjusrahoilla. Mutta tätä CIA:n korruptiota tapahtuu myös eteenkin Helsingin-Sanomien toimittajakunnassa.

Perussuomalaisten, Keskustan, RKP:n, Kristillisdemokraattien, SDP:n, Vihreiden ja Kokoomuksen puheenjohtajat toimivat CIA:lle tietolähteinä.

Vihreillä on taas yhteyksiä kommunisteihin, joiden politrukit ovat laittaneet Ylellä oikein haisemaan. Kuten näkyy niin se koko Pasilan propagandatehdas on jo tiedonkulun puolella miltei jo tuhottu kokonaan.

Euroopan union euroineen kun on täysin kommunistinen yhteivaluutta, jonka tarkoituksena on saattaa tämä touhu lopulta fasistiseen liittovaltioon, jota Saksan poliittinen johto oikein janoaa jo.