sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Yhdessä köyhiä turpaan



Oikeistolainen kirjailija, filosofi ja kulttuurihistorian dosentti Jari Ehrnrooth on kunnostautunut suomen korruptoituneessa mediassa Nalle Wahlroosin ja Juhana Vartiaisen tavoin arvostelemaan pienituloisten, eli köyhien oikeutta olla olemassa.

Ehrnrooth sai jo 2 kuukautta sitten kohun aikaiseksi, kun hän antoi tuolloin suomen köyhille täyslaidallisen Helsingin-Sanomissa

Nyt hän toisti tuon saman jälleen.


Ehrnroothin kaltaisen elitistin sanomassa viestittyy hyvin vahvasti se, kuinka tämä rikas korkotuloilla loisiva eliitti pitää itseään muiden suomalaisten yläpuolella ja katsovat oikeudekseen sitten julkisuudessa kertoa mielipiteensä, kuinka köyhistä pitäisi päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Nalle Wahlrooskin esitti juuri äsken näkökantojaan, kuinka hän haaveilisi suomeen 1930-luvun piikatalouden uudelleentuloa. Mutta samalla toitotti, kuinka työtä ei saisi teettää alihintaan. 

Mutta nämä globalisti-mädättäjät jäävät kiinni valheistaan toinen toisensa jälkeen. He puhuvat aina siitä, että kuinka suomalaisen työn hinta on liian suuri ja kuinka suomessa pitäisi saada poljettua palkkoja alemmas.

Mutta siten toisella suulla kertovat, että kuinka työstä kuuluisi kuitenkin maksaa siitä kuuluva palkka ja työttömillä ei saisi teettää pakkotöitä.

Samalla sitten nämä samat oikeistolaiset mädättäjät halveksuvat toinen toisensa jälkeen suomen työttömiä ja pitävät heitä yhteiskunnan vapaamatkustajina, joista pitäisi päästä eroon keinolla millä hyvänsä. 

Vaikka tämä köyhiltä työläisiltä mm. optio-ohjelmillaan riistävä oikeistolainen eliitti toimii tämän yhteiskunnan vapaamatkustajina, riistäen miljoonaoptionsa aina köyhemmiltä työntekijöiltä vaikka väkisin potkut antaen YT-ohjelmalla.

Ehrnrooth ja Wahlroos eivät ole kuitenkaan uskaltaneet kertoa sitä, että mikä on näiden maailmalla salaisesti kokoontuvien globalistien ajatushautomoiden agenda länsimaisen työttömyyden suhteen.

Se agenda on tuhota työttömät ja saada heidät ensin työttömiksi, jonka jälkeen työttömät ajetaan nollakasvuhankkeella tappamaan itsensä mm. päihteillä. Tämä suunnitelma on suomessakin käynnissä ja tunnetaan paremmin talouden nollakasvu-ohjelmana.

Suurtyöttömyys on siis täysin eliitin tietoisesti tänne ajama poliittinen ohjelma, jota on noudatettu. Joten näin ollen kun mediassa puhutaan jatkuvasti tästä työttömyydestä, että ikään kuin se olisi jonkin itsestään syntyvä heikkous. Niin näin ei kuitenkaan ole.

Ehrnrooth ei peittele yhtään sitä, että hän haluaa suomesta orjatalous yhteiskunnan, jossa työtä aletaan teettää sosiaaliturvasopimuksilla saksan malliin. 

Mutta Suomi ei voi millään pystyä kilpailemaan saksan kanssa teettämällä ilmaistyötä työttömillä, koska täältä ei löydy millään yli 20 miljoonaa työtöntä ilmaistyöorjaa, kuten saksasta.

Globalistit ovat huolissaan työttömistä erityisesti siksi, että heidän joukossaan on alkanut syntymään tällaista tietoisella mielen ajattelun radikalismia. 

Työn tarkoitus kun on ollut pitää työväestö työn avulla siinä valveunessa, jossa kollektiivinen ja tietoisella mielellä herääminen ei toteudu.

Mutta tämä jo yli 600 000 kpl suomalaisen työttömän reservi on mm. suomalaisille ammattiyhdistysliikkeille äärimmäisen tärkeä instrumentti, jolla eri työalojen kilpailua säädellään.

Mikäli koko suomen työväestö tietäisi sen, että minkälainen ryöstäjien pieni kerho tätä maata pyörittää yksityisine eläkerahastoineen, niin syntyisi kapina.

Kirkko ei enää onnistu pelottelemaan suomalaisia kapinaa vastaan, vaan nyt tämän roolin otti media, jossa tämän suomalaisen mädätetyn systeemin kyseenalaistajia haukutaan kilpaa mm. rasisteiksi, natseiksi, vihapuhujiksi,  venäjän trolleiksi jne. 

On tapahtunut ja syntynyt eräänlainen kansan kahtia hajoaminen, jossa on enää erilaisia ääriliikkeitä, joiden agenda on palauttaa suomeen sille kuuluva itsenäisyys ja tällä hetkellä tuota sotaa käydään informaatiosotana.

Internet on tämän informaatiosodan taistelukenttä ja siellä tapahtuu tämän mädätetyn suomen infosodan puolustus, kun hyökkäysosastoa johdetaan mädätetyn median (Sanomamedia, YLE, IS, IL jne.) kautta.

Tämä oikeistolainen eliitti, joka halveksii suomalaista väestöä edelleen on yrittänyt miettiä, että mitä he tekisivät näille jo yli 600 000 työttömälle. Koska ei heitä rauhan aikana voisi tappaa kansalaissodan kaltaisilla keskitysleireillä. 

Mutta tähän on sitten löytynyt keino, että mikäli Venäjän ja Euroopan välille saataisiin sotilaallinen konflikti. Niin tämä saisi sodan lopulta USA:n ja Venäjän välille. 

Tuo sitten veisi suomen pois rauhan ajasta ja avaisi uuden mahdollisuuden tänne perustettaviin keskitysleireihin, joista mainittiin jo 2014 vuonna YLE:n MOT-ohjelman jaksossa "Oikeus omaan rynkkyyn". 

Eli näillä fasisteilla on jo kaikki suunnitelmat valmiina, mitä aikovat tehdä tulevaisuudessa suomen tuhoamiseksi. Joten mikäli rajalle voidaan vielä joskus lähettää tuosta työttömien reservistä armeijan reserviin kuuluvia nuoria miehiä. Niin heistä monet saataisiin rajalla tykinruoaksi, jonka jälkeen enää ei tämän oikeistolaisen eliitin tarvitsisi huolehtia heistä. Vaikka todellisuudessa suomen sosiaaliturvakin kustannetaan ulkomaalaisella lainarahalla Rothschildien taskusta.

Afrikasta ja lähi-idästä tänne kotiutetulla maahanmuutolla taas globalistit tuhoavat suomen kansallisidentiteetin, josta myös johtuu se, että kaikki tämän kyseenalaistajat leimataan mm. rasisteiksi julkisessa keskustelussa.

Suomi OY AB ei ole siis mikään kasvuyritys, vaan se on enää pelkkä monikulttuurisen mädätyksen toteemipaalu. 

Jos suuryrityksessä firman talous epäonnistuu, niin tuolloin yleensä toimitusjohtaja ottaa tuosta vastuun ja siirtyy syrjään. 

Mutta silloin kun kyse on globalisti-pankkiirien lainarahalla rakennetusta mädätysvaltiosta, niin mitä mädätetymmäksi nämä valtiot saadaan. Niin sitä enemmän niiden maiden johtajat palkitaan mm. sijoituspankkien johtotehtävillä. Onhan presidentti Sauli Niinistökin entinen yksityisen sijoituspankin pankkiiri.

Eliitti on aina palkinnut toisiaan, jos heidän lahjomat ja kontrolloimat valtionpäämiehet hoitavat tonttinsa fasismin oppikaavojen mukaan. 

Lähteet: http://yle.fi/uutiset/3-9245617

http://www.hs.fi/talous/a1472266307445 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jari_Ehrnrooth