sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Wikileaks: USA suunnitteli Syyrian invaasiota jo 2006


Wikileaks asiakirjat paljastavat, että USA:n hallinto suunnitteli Syyrian invaasiota jo vuonna 2006. Asiakirjat vuodettiin julki 2015 syksyllä ja ne tarkastettiin Wikileaksin perustajan toimesta Ecuadorin suurlähetystössä.

Uutistoimisto RT:n haastateltavana ollut Wikileaksin perustaja Julian Assange kertoi, että Yhdysvaltain Syyrian -lähetystössä poliittisena neuvonantajana toimi tuolloin William Roebuck. Hän oli tuolloin lähettänyt Valkoiseen taloon viestin, jossa käsiteltiin erilaisia suunnitelmia Syyrian valtion epävakauttamiseksi.

Yksiä suunniteltuja skenaarioita oli lisätä jännitteitä maan sunni- ja shialaisten uskonlahkojen välille sekä myös huhujen levittäminen. Yhteistyössä tässä toimisi myös Saudi-Arabia sekä Egypti. 



Yhdysvaltain suurlähetystötkin ovat siis näin ollen näiden rikollisten pankkien kautta toimivien valtionryöstäjien tukikohtia.

USA:n suurlähetystö Helsingissä voi siis teoriassa myös suunnitella Suomen poliittisen järjestelmän vallankaappausta, minkä takana se on ollut Nato agendan puolelta hyvin näkyvästi. 

Vaikka USA:n suurlähetystö täällä nimellisesti on ajamassa Yhdysvaltain hallinnon intressejä täällä, niin USA:n hallinto ei edusta USA:n kansalaisten intressejä. Vaan se edustaa rikollisen maailmaneliitin intressejä, eli näiden kasvottomien korporaatioiden juonia. 


Eräs Yhdysvaltalainen tunnettu toimittaja Carl Bernstein uskalsi sanoa sen jopa ääneen tv:ssä, että kuinka Sionistiset neokonservatiivit yrittävät ottaa haltuunsa koko planeetan ja totesi vielä, että "Kun olen juutalainen, niin minä voin sen sanoa ääneen".