lauantai 19. joulukuuta 2015

Saksa varautuu nyt johonkin tulevaan ?



Saksan keskuspankki on alkanut kotiuttamaan kultavarantojaan takaisin. Die Welt -lehden mukaan kyseinen kultaharkkojen siirto-operaatio on pyritty pitämään salaisena.

Saksan keskuspankilla on kultavarantoja sijoitettu eripuolille maailmaa yhteensä 3384 tonnia, eli n. 3,4 miljoonaa kiloa kultaa. 

Kaikista muista maailmanosista ollaan jo tuotu Saksaan kultavarantoja, mutta jostain syystä Lontoon holveissa olevaan kultaan ei olla koskettu. Lontoon pankkisektorin pääpiru kun sattuu nyt olemaan Rothschildien pankkisuku.

Saksassa kohistiin jo vuonna 2007 siitä, etteivät sen kultavarantoja oltu tarkistettu tarpeeksi huolellisesti. Saksan keskuspankin kultavarantojen arvo oli tuolloin virallisesti n. 144 miljadia euroa. 

Mikä on sitten saanut eri maiden keskuspankkien luovuttamaan kultaomistuksiaan säilytettäväksi ulkomaisiin pankkeihin ? Tästä ei mediassa ole puhuttu juuri mitään.

Jos nyt äkkinäisesti veikkaisi, että mistä tässä on kysymys niin asia liittyy hyvin todennäköisesti rikollisten liikepankkien myöntämiin valtionobligaatioihin. Eli kun vaikka tässä tapauksessa Saksa ottaa lainaa Lontoossa sijaitsevasta yksityisomisteisesta Rothschildien omistamasta pankista, niin Rothschildien omistama pankki vaatii siitä pantiksi kultaomistuksia jotka viedään valtionlainan myöntämisen jälkeen sinne holveihin eräänlaiseksi pantiksi.

Mutta jos Saksa vaikka häviää jonkun suuren sodan, kuten II-maailmansodan aikoinaan. Niin silloin sen kuuluu maksaa häviävänä sodan osapuolena suuret sotakorvaukset ja tällöin tuollaiset kultaharkot jäisivätkin tuonne ulkomaisten rikollisten pankkien holveihin.  

Suomen talvisotakin sodittiin Rothschildien pankkien myöntämillä lainoilla. 



Lähde: http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/saksa-siirtanyt-kultaharkkojaan-omiin-holveihinsa-salaisessa-operaatiossa/5618480