tiistai 1. syyskuuta 2015

Varuskuntien vastaanottokeskus suunnitelmat sovittu salassa



Suomen lakkautettujen varuskuntien muuttaminen vastaanottokeskuksiksi näin nopealla aikataululla paljastaa sen, että tämä kaikki on sovittu ennalta salassa. 



Oululainen maahanmuuttokriittisestä aktivismistaan tunnettu toisinajattelija Junes Lokka on oman kotiseudunsa suunnalla penkonut vastaanottokeskukseen liittyviä epäselvyyksiä. Hänelle selvisi mm. se, että kaupunginvaltuustossa ei oltu vielä tehty minkäänlaista äänestystä, ennen kuin vastaanottokeskuksen perustamispäätös oltiin jo tehty.  


Yllä olevat videot ovat äänitaltiointeja Oulussa äskettäin järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa käsiteltiin maahanmuuttajien vastaanottokeskus hanketta. Kuten kuulette äänitaltioinnista, niin tunteet kuumenivat puolin ja toisin. Kaupunginjohto mm.  kiisti ulkomaalaisten tekemisten rikosten yliedustusta, joka näkyy avoimesti tilastoissa. 




Kokoomuksen johto kävi samalla nyt vierailemassa tämän pakolaiskriisin aikana Forssassa, jonka kaupunginjohto ehti antaa kielteisen päätöksen vastaanottokeskuksen päätöksestä. 

Forssan kaupunginhallitus torjui viime maanantaina pakolaisten hätämajoituksen äänin 6 - 5. Päätös on kuitenkin nyt ilmoitettu muuttaa, koska yhtäkkiä kaupunginvaltuustosta tuli viikon sisällä pakolaismyönteinen. 


Mistä tämä kertoo ja viestii ?  


Että jos kaupunginhallinnolla ei ole lainkaan valtaa pakolaiskysymyksessä... Forssan kaupunki on siitä poikkeuksellinen, että se aikanaan kielsi mm. McDonaldsin sekä Nokian firman tulon kaupunkiinsa, mutta nyt sionistien kansallisidentiteetin tuhoamishanketta sillä ei ole enää valtaa kaataa. 


Tähän itse maahanmuutto ja pakolaiskeskusteluun ei tarvitse rasismia sotkea, koska kyse on vain suomen kulttuuri-identiteetin tuhoamisesta piste. 


Ruotsin maahanmuutossa kyse on ruotsalaisen kansallisidentiteetin tuhoamishankkeesta, ja Islannin kohdalla Islannin jne. Tätä ei kuitenkaan yksikään sionististen mediakorporaatioiden tiedotusväline kerro. Koska tämä totuus katsotaan hyvin vaaralliseksi, jos se leviäisi kriittisen massan tietoisuuteen. Sillä siinä vaiheessa koko YK Agenda 21 hanke kaatuisi yhdessä yössä.


Vaikka tilanne Somaliassa paranisi jo muutamassa vuodessa, niin sionistit eivät näitä pakolaisia lähetä kotiin, koska kansallisidentiteetin tuhoamishankkeelle on asetettu päämäärä vuoteen 2050 asti. Siihen mennessä sionistit uskovat siihen, että läntisten maiden kansallisidentiteetit on tuhottu jo tällä heidän organisoimalla muslimisaatiolla.