tiistai 1. syyskuuta 2015

Oululainen toisinajattelija poistettiin vihervassarien tilaisuudesta

Kuten vanha sanonta kuuluu, "ettei totuudenpuhuja saa mistään yösijaa", toteutui tämä Oulun kirjastossa menneenä viikonloppuna. Siellä oli menossa Vasemmisto Plus nimisen poliittisen ryhmän "avoin" keskustelutilaisuus, jossa teemana oli Äärinationalismi vs. Monikulttuurisuus. Tilaisuuden alustuksen piti Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson.

Oululainen tunnettu maahanmuuttokriittinen toisinajattelija Junes Lokka ehti vain omien sanojensa mukaan tulla kirjastoon paikalle, kunnes häntä alettiin ahdistelemaan tilaisuuden järjestyksenvalvojien toimesta, jotka vaativat häntä lopettamaan tilaisuuden kuvaamisen nettiin. 

Järjestäjät huusivat Lokalle, että "tilaisuutta saisi kuvata ja nauhoittaa vain julkisen sanan neuvoston alaiset tahot". Joka ei taas Lokkan mielestä pitänyt paikkaansa. Lopulta sitten tapahtuman järjestäjät kutsuivat poliisin, jotta tämä Oululainen maahanmuuttokritiikistään tunnettu toisinajattelija saataisiin ulos kirjastosta ja lopulta poliisi vei hänet ulos ja uhkasi kiinniotolla, jos hän palaisi vielä takaisin tilaisuuteen. 





Itse välikohtaus tallentui Junes Lokkan kannettavalle tietokoneelle ja hän meni tekemään tapahtuneesta Oulun poliisille rikosilmoituksen. 
Mutta kuten Markus Janssonin tapauksestakin olemme huomanneet, niin suomalaisten toisinajattelijoiden kohdalla laki ei ole miltei koskaan sama. Vaan poliittinen toisinajattelija joutuu aina suomen lain kärsivämmäksi osapuoeksi, vaikka häntä kohtaan rikottaisiin miten paljon suomen lakia.  

Elämme siis aikoja jolloin suomalaisia aletaan nyt yhä enemmissä määrin tuomitsemaan poliisin toimesta ns. kansankiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Mutta todellisuudessa kyse on eliitin rakentaman ajatusrikosyhteiskunnan toimivuudesta ja siitä, että maahanmuuttokriittinen toisinajattelu pyritään kieltämään tällä pelottelulla, että jotkut voivat saada siitä ihan rikostuomioita. 

Kansankiihotuksella tarkoitetaan virallisesti sitä, että jokin yksittäinen ihminen tai henkilö saavuttaa poliittista valtaa vetoamalla kansan tunteisiin, hyödyntämällä mm. nationalistisia, populistisia tai uskonnollisia termejä. Mutta se, että miksi siitä on tehty laitonta kertoo suoraan sen, että se on ollut ja tulee aina olemaan piikki eliitin takapuolessa, koska vallanpitäjät pelkäävät aina aitoa kansannousua. Sillä siinä vaiheessa kun se aivan oikeasti tapahtuu myös tämän tietoisuuden vallankumouksen aikoina, niin se tulee romahduttamaan tämän ns. kulttuurimarxistisen eliitin koko imperiumin kerta heitolla ja siitä ei lopulta jää enää mitään jäljelle. 



Illuminatin dynastian voi kuvata hyvin pyramidin muotoisen suuren korttitalon sortumisena. Sortuminen alkaa pienistä vaurioista, mutta lopulta tuhoaa kokonaan itse pyramidin. Mutta kuten sionistien perustaman rikollisen pankkitoiminnan idea perustuu ponzi/pyramidihuijaukseen, niin sekin tulee vielä lopulta johtamaan talousjärjestelmän totaalitaariseen tuhoon.