Teksti: Paavo Kuronen
Neljäsataatuhatta suomalaista on joutunut rikoksen kohteeksi ja
tuhannet hakevat nyt korvauksia! Laittoman toiminnan uhrien arvioidaan
kärsineen 1-2,5 miljardin euron verran vahinkoa! Tämä on elävä
tositarina, joka tulee jäämään historiaan. Jännittävää
oikeussalidraamaa, kavalaa juonittelua, yhteiskunnan huipulle asti
yltävää korruptiota ja yhden miehen rohkea taistelu oikeudenmukaisuuden
puolesta - tässä on sitä kaikkea.
Kyse on tietenkin
metsäkartellijutusta. Vuosien 1997 ja 2004 välisenä aikana UPM-Kymmene,
Stora Enso ja Metsäliitto ylläpitivät laitonta puunostokartellia. Tuona
aikana metsää kyseisille yrityksille myivät sadattuhannet kotitaloudet,
mutta myös kunnat, seurakunnat ja Suomen valtio.
Vuoden
2004 toukokuun ensimmäisenä päivänä otettiin Suomessa käyttöön
sakkovapautus- eli leniency-järjestelmä, kansanomaiselta nimeltään
vasikkalaki. Kyseinen päivä oli lauantai, joten kilpailuvirastossa ei
ollut ketään töissä, mutta jo seuraavana maanantaina ennen kello kuutta
aamulla olivat UPM-Kymmenen asianajajat kilpailuviraston ovella,
valmiina paljastamaan kartellin.
UPM oli käyttänyt tätä
leniency-järjestelmää hyväkseen jo aiemmin. Vuoden 2003 elokuussa se oli
saanut haasteen USAn oikeusministeriöltä etikettimateriaalien hintojen
manipuloinnista. UPM teki yhteistyötä viranomaisten kanssa ja johto
vältti vankilatuomiot. Tuohon aikaan UPM:n hallitukseen kuuluivat
muunmuassa sellaiset “kansallissankarit” kuin Jorma Ollila ja Martti
Ahtisaari. UPM ilmoitti USAn ja Euroopan kilpailuviranomaisille
erottaneensa silloisen toimitusjohtajan, Juha Niemelän, sisäisen
tutkinnan “paljastettua” kartellitoiminnan. Uskoivatkohan jenkit ja
eurooppalaiset todella tätä tarinaa? No, nykyään Juha Niemelä on
Metsäliiton, tai siis nykyisen Metsä Groupin hallituksessa. Matka yhden
kartellifirman toimitusjohtajasta toisen kartellifirman hallitukseen on
lyhyt.
Ei siis mikään ihme, että firman asianajajilla oli
kova kiire päästä tunnustamaan rikokset heti vasikkalain astuttua
voimaan. UPM selvisikin kartellista sakoitta, Stora Enson maksaessa 30
miljoonaa ja Metsäliiton maksaessa 21 miljoonaa kilpailunrikkomusmaksuja
Suomen valtiolle. Nämä ovat pikkusummia näille yrityksille, joiden
vuotuiset liikevaihdot lähentelivät kymmentä miljardia.
Kilpailulainsäädännön mukaan kilpailunrikkomusmaksu voi olla
maksimissaan 10 prosenttia tuomittujen yritysten liikevaihdosta, siis
860 miljoonaa Metsäliitolla, 930 miljoonaa UPM:llä ja 1,3 miljardia
Stora Ensolla. Lienee kohtuullista sanoa, että kartellikaverukset
pääsivät kuin koira veräjästä.
Mutta, entäs ne metsää
myyneet yksityiset ihmiset, kunnat, seurakunnat ja Suomen valtion metsiä
hallinnoiva Metsähallitus, jotka olivat konkreettisesti joutuneet
kärsimään tästä kartellista? Suurin osa rikoksen uhreista ei tietenkään
tajua tällaisissa tapauksissa nostaa kannetta, vaikka korvauksia
voisikin olla tulossa. Oikeudenkäyntikulut ja suuryritysten pelottavan
pätevät huippuasianajajat saattavat lannistaa nekin, joilla asia voisi
vilahtaa mielessä.
Onneksi eräs muuramelainen
metsäkoneyrittäjä, Reijo Lahtonen, ryhtyi ajamaan asiaa. Hän otti vuoden
2010 joulukuussa yhteyttä Metsähallituksen hallitukseen, sekä 150
kansanedustajaan, pyytäen näitä toimimaan veronmaksajien asialla ja
vaatimaan korvauksia kartelliin osallistuneilta yhtiöiltä. Suomen
valtion metsät ovat meidän kaikkien suomalaisten metsiä, ja jos
Metsähallitus olisi jättänyt korvausvaatimuksen tekemättä, olisi se
käytännössä ollut suuryrityksille lupa varastaa meiltä kaikilta ilman
todellisia sanktioita.
Lahtonen ei saanut yhtään vastausta
sähköpostiinsa, mutta kenties viestillä oli jokin vaikutus, sillä
tammikuussa 2011 Metsähallitus ilmoitti hakevansa korvauksia. Vaikka
valtio oli näyttänyt esimerkkiä, Maa- ja Metsätaloustuottajien
Keskusliitto, jonka siis pitäisi ajaa metsänomistajien etua, ei
aktivoitunut. Myöskään metsänhoitoyhdistykset eivät aktivoituneet.
Lahtonen päätti ryhtyä yhden yksityishenkilön eeppiselle ristiretkelle
ja alkoi keräämään metsänomistajia yhteen jakamaan korvausten
vaatimisesta syntyvät asianajokulut.
Kaikki MTK:sta
lähtien pelottelivat Lahtosta luopumaan koko hommasta. Juttua ei muka
voinut voittaa ja oikeudenkäyntikulut tulisivat käymään kalliiksi.
Pelotteluista huolimatta Lahtonen sai 656 yksityishenkilöä kokoon ja
kanne jätettiin vuoden 2011 kesällä. Tie ei ollut missään nimessä selvä
ja metsäyhtiöt eivät aikoneet luovuttaa helpolla. Jostain kumman syystä
tämä yksityishenkilöiden kanne otettiin käsiteltäväksi ennen
Metsähallituksen kannetta, nyt vuoden 2014 keväällä. Eikö olisi ollut
sopivampaa, jos valtio olisi käynyt oikeudessa ensin, niin, että
oltaisiin saatu jonkinlainen mittapuu sille, mitä tavalliset kansalaiset
voivat odottaa? No, tämä Lahtosen johtama rohkea joukko heitettiin joka
tapauksessa ensimmäisenä leijonan kitaan.
Suurisavotta-nimisen
yhteenliittymän vastoinkäymiset alkoivat jo ennen itse asian
käsittelyä. Kantajien suuren lukumäärän vuoksi tuomari Pirjo
Peura-Vasama oli päätynyt niinsanotusti kokeelliseen ratkaisuun ja
päätti käsitellä aluksi, ikäänkuin koe-eränä vain 13 metsänomistajan
tapausta.
Vaikka Suurisavotta oli hankkinut hyvät,
kilpailuoikeuteen erikoistuneet asianajajat, vastustajalla oli parasta,
mitä rahalla saa. Stora Ensolla, UPM:llä ja Metsäliitolla oli kaikilla 3
asianajajaa, sekä näiden avustajat - oikeussali alkoi käydä ahtaaksi.
Eivätkä nämä tyypit olleet mitään näpertelijöitä vaan huippunimiä,
muunmuassa lakitoimisto Castren & Snellmannin parhaimmistoa.
En
tiedä, mitä metsäyhtiöitten asianajajien runsaassa sadassa
powerpoint-slaidissa oli, mutta sen on täytynyt olla todellinen
argumentaation tour de force, sillä se sai tuomarit tekemään päätöksen,
jollaista ei ole ennen nähty - ei Suomessa, eikä maailmalla. Viiden
vuoden määräaika korvausten hakemiselle ei ollutkaan alkanut hetkestä,
jolloin kilpailuoikeus oli langettanut tuomion kartellille. Se oli
alkanut hetkestä, jolloin Ilta-sanomat oli ensimmäisen kerran julkaissut
pienenpienen uutisen kartellin olemassaolosta jonkin sivun kulmassa,
Jani Wickholmin nuhasta kertoneen aukeaman kokoisen jutun vieressä. Ja,
näin ollen, Suuren Savotan kanne oli vanhentunut ja sitä ei käsitelty.
Tämä
oli olla Suuren Savotan loppu ja voitte hyvin kuvitella, miten
epätoivoiselta tilanne on vaikuttanut. Asianajokustannukset olivat
nousseet jo miljooniin, mutta jos asiasta haluttaisiin valittaa, sen
joutuisivat tekemään ne 13 kantajaa, jotka Pirjo Peura-Vasama oli
valinnut kokeeseensa. Asianajokustannukset olivat siedettävät
kuudellesadalle hengelle, kolmelletoista jakaantuneena - ei puhettakaan.
Suurelle Savotalle annettiin 7 päivää aikaa päättää, tehdäänkö valitus.
Kaikkiin
656 kantajaan piti ottaa yhteys, selittää tilanne ja päättää,
jatkettiinko asiassa yhdessä eteenpäin. Onneksi jatkettiin. Valitus
tehtiin ja hovioikeus päätti kaiken järjen mukaisesti, että kanteen
jättämisen määräaika alkaa siitä hetkestä kun tuomio on julistettu, ei
jonkin epämääräisen lehtijutun perusteella. Kanteiden jättämiseen on
siis vielä aikaa, tämän vuoden loppuun asti.
Nyt ovat
alkuperäisen 656 metsänomistajan lisäksi heränneet myös muut, tosin
vasta pieni osa neljästäsadastatuhannesta metsää kartelliyhtiöille
myyneestä suomalaisesta. Lahtonen on lähtenyt kiertämään Suomea - hän
puhuu ihmisille niin suurissa kunnissa kuin vähän pienemmissäkin
pitäjissä - tavoitteenaan saada mahdollisimman monet hakemaan
oikeutettua korvaustaan. 656 on jo muuttunut useaksi tuhanneksi ja aikaa
on jäljellä vuoden loppuun asti: tämä juttu voi paisua vielä vaikka
kuinka paljon.
Yhdysvalloissa oli 90-luvulla hieman
samanlainen tapaus, kun lakikoulutusta vailla ollut Erin Brockovich
kokosi 600 kotitalouden ryhmäkanteen juomavesiä väitetysti myrkyttänyttä
Pacific Gas & Electric Companya vastaan ja voitti 333 miljoonaa
dollaria. Suomen tapaus jättänee tämän pikkukiistan varjoonsa, sillä jo
yksin Metsähallituksen kanne on korkoineen noin 300 miljoonaa.
Erin
Brockovichistä tehtiin ison budjetin Hollywood-elokuva, jossa Julia
Roberts näytteli pääosaa. Jos - anteeksi - KUN tästä Suomen suuresta
kartellijutusta tehdään vielä isomman budjetin elokuva, niin Lahtosta
voisi näytellä esimerkiksi Kevin Spacey.
Hyvä on, tämä on aika monimutkainen juttu ja voi jonkun mielestä
tuntua vähän kuivalta. Jos ei ole itse mahdollisesti korvauksia saavien
joukossa, niin miksi välittää koko jutusta? Vaikka tämä on iso juttu ja
tällä voi hyvinkin kasvaessaan olla merkittäviäkin vaikutuksia ensi
kevään vaaleissa, niin tärkeintä koko jutussa on silti sen symboliikka -
sen moraalinen opetus.
Lahtonen on enemmän kuin pelkkä
mies - hän on idea. Kuin Batman ilman naamiota! Hän on osoitus siitä,
että yksilö todella voi vaikuttaa asioihin. Hän on toki tavallinen
ihminen, virheellinen kuten me kaikki muutkin, mutta juuri siksi niin
tärkeä esimerkki. Hän taistelee oikeuden puolesta ylivoimaista
vastustajaa vastaan, kuin moderni Daavid metsäjättien Goljatia vastaan.
Kuinka inspiroivaa!
Tämä Suomen juttu nyt on vain yksi
kanne, mutta mitä pitäisi tehdä esimerkiksi niille kuudelletoista
maailman isoimpiin pankkeihin lukeutuvalle pankille, jotka manipuloivat
Libor-ohjauskorkoa ja selvisivät sakoilla? Ohjauskoron manipuloinnin
negatiiviset vaikutukset ovat tuntuneet - joskin hyvin kevyesti -
satojen miljoonien ihmisten kukkarossa. Niitä rahoja eivät ihmiset edes
tienneet menettäneensä, eikä niiden takaisin saamisesta olisi muutenkaan
yksittäisille ihmisille paljoa iloa. Tarkoittaako tämä sitä, että
tarpeeksi iso pankki saa tehdä rikoksia mielensä mukaan ja tietää
selviävänsä niistä sakoilla, jotka ovat murto-osa sen vuotuisista
voitoista? Kyllä. Juuri sitä se tarkoittaa ja sellaisessa maailmassa me
tänäpäivänä elämme.
Lahtosen esimerkki kuitenkin osoittaa,
että korruptoitunutta valtaa vastaan voidaan taistella. Toivottavasti
tämä on alkua uudelle avoimemmalle ajalle, jossa kansalaisyhteiskunta ja
oikeusvaltio saavat yliotteen rahan vallasta. Ensin Suomessa, sitten
koko maailmassa.
Jos olet myynyt metsää vuosina 97-04, liity Suurisavotta-ryhmään osoitteessa suurisavotta.fi ja hae korvauksia.
Tässä Lahtosen puhe Youtubessa.
Lähde: http://paavokuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182559-sensaatio-maailman-suurin-oikeusjuttu-suomessa