sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Menipä tiukaksi

 

Maailman terveysjärjestö WHO oli saanut etukäteen ohjeet, että Apinarokko julistettaisiin yleisvaaralliseksi taudiksi 23.7.2022

WHO kuitenkin järjesti asiasta sisäisen äänestyksen ja asiantuntijatiimi äänesti tätä vastaan äänin 9-6. Mutta se ei kelvannut WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesusille, vaan hän käytti yksin toimivaltaansa ja julisti sen yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.

Joten edelleen Apinarokko plandemian kässärillä mennään ja seuraavaksi on luvassa valtioiden pakotetut ja painostetut rajoitustoimet.

EU-maita on nyt alettu salaa painostamaan ottamaan käytöön jälleen koronavirus sekoilusta tutut rajoitustoimet.

Kulttuuriala tulee myös jälleen kokemaan kovia, kun nämä apinarokko rajoitustoimet otetaan käyttöön. Suomen hallituksella on ässä hihassa ja se on uudistetun valmiuslain uudelleenkäyttöön ottaminen, joka on juuri tämä äsken kohuttu hallituksen esitys 

HE 63/2022, jossa tekstinivaskassa oli se jossa puhuttiin "valtiollisten toimijoiden yhteistyöstä rikollisjengien tai puolisotilaallisten joukkojen kanssa tavoitteidensa saamiseksi". 

Koronarajoitustoimet olivat jo aikaisemmin täysin rikollisia, koska tämä korona ei missään vaiheessa ollut oikeasti mikään vaarallinen leviävä tartuntatauti.

Ainoastaan nämä myrkkyrokotteet joita terveysviranomaiset, media tuputti ihmisille ja väitti niiden olevan turvallinen, vaikka kyseessä oli vaarallinen ja kokeellinen rokote, joka on tällä hetkellä mm. Kanadassa saanut 93 % koko väestöstä sairastumaan.

Kanadan kohdalla jos sen väestöstä 38,01 miljoonasta ihmisestä 92 prosenttia kuolee tuohon myrkkypiikkiin, niin jäljelle jää eloon enää vajaa 4 miljoonaa ihmistä.

Suomen väestöstä tod. kuolee näihin myrkkypiikkeihin n. 4 miljoonaa, jolloin eloon jää vajaa miljoona. Eivätkä nämä ihmiset kuolleet mihinkään koronaan, vaan heidät rokotettiin hengiltä, koska kyseessä oli väestönharvennus, joka oli osa YK:n Agenda 21 sekä YK Agenda 2030 maailmanväestön harvennusprojektia.

Se on se ns. Vihreä Siirtymä tai hiilineutraalisuus. Kyse ei ole minkään hiilipäästöjen vähentämisestä, vaan kyse on ihmismäärän vähentämisestä ja näiden Sveitsin Talousfoorumin elitistien mukaan meitä on edelleen liikaa ja n. 7,1 miljardia ihmistä täytyisi heidän mukaansa vähentää pois näillä lukuisilla rokotteilla.

Koronarokote oli vasta se ensimmäinen biologinen ase.

Toinen heidän käyttämä biologinen ase on taas tämä Bill ja Melinda Gatesin säätiön valmistama apinarokkorokote, jonka jälkeen sitten vuonna 2023-2025 välisenä aikana he ova valmistaneet vielä kolmansiakin myrkkypiikkejä Marburg-virukseen, jotka taas sisältävät myrkyllistä risiiniä.

Tämän äsken tuhoutuneen Georgia Guidestonesin kivimonumentin kylkeen olivat nämä yksityiset tahot kirjoittaneet tuon väestönharvennustavoitteensa, jossa sanottiin sanatarkasti, kuinka maailmassa tulisi olla elossa vain 500 miljoonaa ihmistä.


Tähän väestönharvennusta harrastavaan elitistiporukkaan ei kuulu kuin vain n. 8500 ihmistä, joiden rikolliset varat on talletettu mm. Sveitsin pankkeihin.

Näiden tahojen historia on sikäli mielenkiintoinen, että se johtaa aina lopulta 1200 luvulle asti ja Temppeliritarikunnan toimintaan, joka oli keskiajalla ristiretkien aikaan perustettu veljeskunta, joka vaikutti laajasti Euroopassa ja Lähi-Idässä vuosina 1119-1307.

Heidän pohjaton omaisuutensa on peräisin pankkitoiminnasta, joka perustuu tälle rahajärjestelmälle, jonka on ollut alusta lähtien pelkkä ponzihuijaus, koska kaikki liikkeellä oleva raha onkin ollut velkaa. Eli jos kaikki maailman velat maksettaisiin pois, niin kaikki liikkeellä oleva käteinen raha poistuisi kokonaan.

Toki näillä Illuminati mafia roistoilla on myös muitakin bisneksiä kuten asekauppaa, lasten sisäelinkauppa, lapsien kidnappaus bisnes, kun he sieppailevat lapsia ympäri maailman ja salakuljettavat niitä mm. laivojen konteissa pitkin maailmaa mm. Saudeille seksiorjiksi. Hintalappu on n. 16 000 dollaria per siepattu lapsi.

Temppeliritareiden toimintaa alettiin myös pelkäämään jo keskiajalla, kun heidän vaurautensa alkoi lisääntymään ja he alkoivat saamaan paljon vihamiehiä, koska käytöskoodit muuttuivat mafia tyylisiksi. 

Mutta lopulta ahneella oli todella paskainen loppu, kun Ranskan kuningas Filip IV, joka alkoi olla jo pahasti pystyssä (velkaa) heille antoi heistä määräyksen, että jokainen temppeliritari tuli ottaa kiinni ja heidät laitettiin roviolla tunnustamaan syntinsä.

Temppeliritarikunnan suurmestari Jacques de Molay poltettiin roviolla kerettiläisenä 18. maaliskuuta vuonna 1314, jossa hän vielä kirosi silloisen Ranskan kuninkaan Filip IV:n ja Paavi Klemensin sekä ennusti, että vuoden sisällä he olivat hänen kanssaan helvetissä. Klemens V kuoli vain kolme viikkoa tuon jälkeen ja Filip vuoden loppupuolella marraskuussa.

Temppeliritarikunta joutui näiden vainojen jälkeen pakenemaan Ranskasta ja he asettuivat Maltalle. jonne he perustivat oman ritarikunnan, joka tunnetaan edelleen Maltan ritarikuntana.

Maltan ritarikuntaa johtaa vaalilla valittu suurmestari, jonka ritarikunnan päämaja on sijainnut Roomassa vuodesta 1834 asti. Ritarikunnalla on jopa omat autojen rekisterikilvet, oma valuutta sekä yksityisarmeija, joka toimii Italian asevoimien alaisuudessa.

Arkansasin osavaltion päämajan edessä on näiden satanistien oma Babhomet patsas, joka on siellä ikään kuin muistuttamassa siitä, että ketä nämä elitistit todellisuudessa palvovat. 

Saksan Baijerissa vuonna 1776 perustetun Illuminati salaseuran takana olivat tämä aikaisemmin Maltalle Ranskasta paennut Temppeliritarikunta.

Mutta he joutuivat Saksassa huonoon valoon, kunnes vuonna 1787 sen toiminta kiellettiin siellä.

Tätäkin edelsi paska tuuri, kun väitetään että eräs Illuminatin silloinen kuriiri Lanze oli matkaamassa Frankfurtista Pariisiin läpi Regensburgin kaupungin läpi Saksassa, jolloin salama iski häneen ja tappoi kuriirin välittömästi. Näin hänen hallussaan olleet salaiset asiakirjat paljastuivat, kuinka tämä kyseinen salaseura oli vehkeillyt Saksassa kautta vuosien.

Näin nämä salaiset asiakirjat sitten lähetettiin tuon jälkeen kaikkialle Eurooppaan varoittaakseen heitä tästä juonesta. Mutta sittemin kun Baijerin Illuminaatit paljastettiin, niin heidän oppinsa on levinnyt jo yli 12 maahan, mukaanlukien Yhdysvaltoihin.

Baijerin hallitus tuomitsi useita Illuminatin jäseniä, mutta monet saivat turvapaikan muualta Euroopasta, joista yksi oli Illuminatin perustaja Adam Weishaupt, jotka pääsivät pakenemaan.


Tässä ei siis tarvitse olla mikään ruudinkeksijä selvittääkseen sen, että mistä Sveitsin Talousfoorumin pääjohtaja Klaus Schwabin voitelurahat ovat peräisin ?

Ja miksi hän tuntuu pystyvän voitelemaan ja lahjomaan jokaisen EU-maan Pääministerit sekä Presidentit puolelleen.

Kun miltei jokaisen EU-maan ja aivan myös Kanadankin Pääministeri on Maailman taloufoorumin YOUNG GLOBAL LEADER järjestön jäsen. Eli heidät on lahjottu ja voideltu jo Klaus Schwabin toimesta.


Suomen nykyinen Pääministeri Sanna Marin on myös saanut osansa tuosta voitelusta.

Tässä hän poseeraa yhdessä Klaus Schwabin kanssa.


Digital ID hanke kaiken takana

Tämä peruspulliainen ei vieläkään välttämättä käsitä, että mikä tässä on kaiken takana.

Sillä kaiken takana on tuo Digitaalinen ID hanke, jonka tarkoituksena on lakkauttaa maailmasta kaikki käteinen raha ja siirtyä älypuhelimeen koodattuun pisteytysjärjestelmään.

Sri Lanka otti jo tuollaisen käyttöön.

Kiinassa tuollainen on jo käytössä. Mutta Klaus Schwab haluaa sen vielä Eurooppaan kaikkii EU-maihin.

Joten sitä varten nämä elitisti keksivät, että sinne suuntaan keskittyvät agenda loisi ensin valepandemia koronan. Jonka jälkeen sitten siirrytään vuonna 2022 vale apinapandemiaan nimeltä APINAROKKO ja vuonna 2023-2025 vielä tulee kolmas valepandemia nimeltä MARBURG virus.

Tämä sitten tulisi johtamaan siihen, että vuonna 2025 maailmasta katoaisi kaikki käteinen raha, jonka seurauksena Klaus Schwab tai silloinen Davosin pääjohtaja nukke tulisi esittelemään tuon Digitaalisen ID pisteytysjärjestelmän.

Heillä on suunnitelmana luokitella ihmiset neljään eri ryhmään.

C = Common People (Tavalliset ihmiset... eli veronmaksajat)

R = Restricted People (Yhteiskunnalle vaaralliset ihmiset, kuten toisinajattelijat, jotka aiotaan eristää tuossa järjestelmässä tavallisen yhteiskunnan ulkopuolelle ja heitä aiotaan määrätä mm. karanteeneihin).

Q = Quarantine (Karanteeniin määrätyt ihmiset, jotka myös aiotaan eristää tuossa systeemissä yhteiskuntajärjestelmän ulkopuolelle. Karanteeneistahan ihmiskunta sai jo valmennusta koronaplandemian aikoina 2020-2022).

S = Sovereign People (Vapautetut ihmiset, joihin kuuluvat mm. julkisuuden henkilöitä taiteilijoita, poliitikkoja jne. Heitä ei tulisi koskemaan mitkään matkustusrajoitukset ja he saisivat mällätä menemään varallisuutta kuten nytkin, mutta tuossa ajassa he mälläisivät ja sikailisivat tietenkin digitaalisen ID-valuutan kanssa).


Tuohon suunnitelmaan kuuluu myös lähes kaiken keskiluokkaisten ihmisten yksityisomaisuuden takavarikointi, kuten kommunistisessa systeemissä aina kuuluukin.

Joten jos saat sitten siinä Digitaalisessa ID-pisteytyspassissa vaikka tuon Q tai R leiman, niin silloin valtio takavarikoi kaiken yksityisomaisuutesi valtiolle.

Heidän suunnitelmiinsa kuuluu myös kaiken yksityisautoilun kieltäminen vuoteen 2050 mennessä. Eli myös bensalla käyvän auton omistaminen olisi jo silloin 2050 vuonna laitonta.






 









 

lauantai 23. heinäkuuta 2022

WHO julisti Apinarokon kansainväliseksi terveysuhaksi - Some ennustus osui kohdilleen tuntien tarkkuudella


Eräs Suomen kansalainen oli muutamia viikkoja sitten kirjoittanut Twitter seinälleen, että "Sanokaa vaan foliohatuksi, mutta seuraavaa plandemiaa pukkaa 23.7, jolloin WHO julistaa apinarokon kansainväliseksi terveysuhaksi". Mainitsin tästä myös Youtubessa.


Ja kuinkas kävikään 23.7-24.7 välisenä ajankohtana.

Nyt apinarokko plandemiaa pukkaa.

Ensimmäiset apinarokko rokotteet matkaavat Suomeen jo kohta.

Tästä on enää vaikea olla ennustamatta, että mitä seuraavaksi on luvassa, sillä Suomi julistaa poikkeusolot viimeistään syyskuuhun mennessä. Koska uusi poikkeustila valmiuslaki tulee voimaan 1.8.2022

Suomen THL ja terveysministeriö alkaa sitten taas päivittäin pitämään näitä koronasta tuttuja pelkoporno lähetyksiä, joissa jälleen viranomaisilla on maskit naamalla ja ilmoitellaan kuinka Suomessa on tänään havaittu 466 apinarokkotartuntaa ja näitä pelkouutisointeja toistetaan vuoden loppuun mennessä.

Mutta tällä kertaa tämä ministeri Saarikon lipsautus eduskunnassa "Silloin kun tämä ennaltasovittu poikkeusaika loppuu vuoden 2022 loppuun mennessä" saattaisi ehkä tarkoittaa sitä, että se Marburg virussekoilu on ajoitettu seuraavaan vuoteen 2023 ? 

Mutta rajoitustoimet alkavat aika varmasti apinarokko sekoilun osalta jo tänä 2022 vuonna. Joka tarkoittaa jälleen sitä, että kulttuurialaa kohdellaan jälleen yhtä julmasti kuin koronaplandemia sekoilunkin aikana. Eli rajoitustoimet kohdistuvat siihen kovimmin.

Maskisekoilu tuodaan takaisin ja maskeja aletaan taas suosittelemaan julkisilla paikoilla THL:n sekä Suomen terveysviranomaisten toimesta.


Plandemian käsikirjoitus apinarokon ja Marburgin osalta päättyy vuonna 2025

Kuitenkin meille, jotka on jo ottanut selville tämän korona plandemian jälkeisen Marburg ja apinarokkosekoilun aikataulun, niin sen olisi määrä loppua viimeistään vuoteen 2025 mennessä.

Digitaalisen ID pisteytysjärjestelmän olisi määrä tulla käyttöön kaikissa EU-maissa viimeistään vuoteen 2025 mennessä, joka tarkoittaa jo että maailman taloudessa olisi nyt jo käynnissä viimeiset loppuvuodet.

Senhän pitäisi käytännössä tarkoittaa sitä, että koko käteisen rahan tulisi poistua käytöstä näiden seuraavien 3 vuoden sisällä, joka jo yksistään kuullostaa aika hurjalta. 

Mutta yrittäjiähän on jo alettu painostamaan, että he ottaisivat käteisen käytön pois valikoimistaan.



Tämä apinarokko sekoilu on jo itsessään täysin idioottien ihmisten triggeroimista, jotka lähtevät tuohon apinarokkohysteriaan yhtä suurella pelolla, kuin he lähtivät jo siihen koronaviruksella pelottelukampanjaan mukaan.

Nämä ihmiset jotka sitten rokottavat itsensä sillä apinarokko rokotteilla, eivät jälleen huomaa, kuinka Bill ja Melinda Gatesin  säätiö (BILL & MELINDA GATES foundation) on nämä myrkkypiikit heille jo valmistanut.

Sillä mitään uhkaa mistään apinarokosta ei ole kuin vain jokaisen hölmön ihmisen omassa mielikuvituksessa. Aivan kuten myös mitään koronaviruksen uhkaa ei ollut kuin vain näiden samojen koronavirushysteriaa pelkäävien idioottien mielikuvituksissa. 

Milläs edelleen selitätte sen, että kuinka nämä n. miljoona suomalaista, jotka eivät ottaneet yhtä ainuttakaan koronavirus rokotetta, ovat edelleen täysin terveitä ?

Mitään LONG COVIDIA ei ole olemassakaan, mutta LONG IDIOTISMIA kyllä on. Siksi nämä tulevatkin apinarokko kotitestit ovat aivan samanlaisia älykkyystestejä, kuin olivat nämä aiemmat koti koronapikatestit, jotka hölmöt ihmiset reputtaa jokainen kerta.

Lähde: MTV3 Uutiset








torstai 21. heinäkuuta 2022

Sri Lankassa on jo käytössä Davosin Talousfoorumin digitaalinen ID-sovellus, jolla kansalainen joutuu hakemaan luvan tankata autoa

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Britanniassa käynnissä nukkepääministerin vaihto


Britanniassa on käynnissä tällä hetkellä nukkepääministerin vaihto. Edellisen Pääminsiterin Boris Johnsonin erottua tulevaksi britannian nukkepääministeriksi on päätetty jo valita Rishi Sunak, joka on Sveitsin talousfoorumin pääjohtaja Klaus Schwabin suojatti.


Sunak nyt sattuu vielä perheensä kautta johtamaan Maailman talousfoorumin kumppaniyritystä, joka taas ajaa näitä digitaalisen ID:n jutuja mm. sosiaalista pisteytystä eteenpäin. Joten nyt ymmärrätte miksi Rishi Sunak on ainoa valinta britannian tulevaksi pääministeriksi, koska Klaus Schwab on näin määrännyt itse.

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Suomen valtiolliset toimijat voivat käyttää rikollisryhmiä tavoitteidensa saavuttamiseksi poikkeusoloissa

 

Piti oikein kaksi kertaa hieroa silmiä, että luinko oikein. Teksti on peräisin Suomen hallituksen esityksestä HE 63/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valmiuslain ja asevelvollisuuslain 79 §:n muuttamisesta.

Sivulla 52. lukee tuo kohta "Valtiolliset toimijat voivat käyttää myös rikollisryhmiä tai muita esimerkiksi tunnuksettomia sotilasryhmiä tavoitteidensa saavuttamiseksi".

Tuollaista tekstiä kun heitetään eduskunnan lakipöytäkirjaan niin se jo suoraan todistaa sen, että tätä maata onkin pyörittäneet itse nämä rikolliset ryhmät. 

Täysiä roistoja kaikki siinä talossa, jotka ovat siellä ajamassa lakeja, jotka polkevat Suomen itsemääräämisoikeutta. Nämä kaikki maanpetturit tulisi heittää siitä graniittikalteritalosta ulos.

Lähde: HE 63/2022 vp



Digitaalisesta ID järjestelmästä liikkuu jo nyt tietoja


Youtubesta löytyy tällainen n. tunnin mittainen pätkä, jossa puhutaan tästä tulevaisuuden digitaalisesta ID-järjestelmästä.

Kyseessä on siis tämä tulevaisuuden rahajärjestelmä, joka syrjäyttäisi kaiken normaalin paperirahan.

Tuossa ID-maksujärjestelmässä on suunniteltu jaettavan kansalaiset eri ryhmiin.

C = Common People (Tavalliset ihmiset... eli veronmaksajat)

R = Restricted People (Yhteiskunnalle vaaralliset ihmiset, kuten toisinajattelijat, jotka aiotaan eristää tuossa järjestelmässä tavallisen yhteiskunnan ulkopuolelle ja heitä aiotaan määrätä mm. karanteeneihin).

Q = Quarantine (Karanteeniin määrätyt ihmiset, jotka myös aiotaan eristää tuossa systeemissä yhteiskuntajärjestelmän ulkopuolelle. Karanteeneistahan ihmiskunta sai jo valmennusta koronaplandemian aikoina 2020-2022).

S = Sovereign People (Vapautetut ihmiset, joihin kuuluvat mm. julkisuuden henkilöitä taiteilijoita, poliitikkoja jne. Heitä ei tulisi koskemaan mitkään matkustusrajoitukset ja he saisivat mällätä menemään varallisuutta kuten nytkin, mutta tuossa ajassa he mälläisivät ja sikailisivat tietenkin digitaalisen ID-valuutan kanssa).



Tämä digitaalinen ID-hanke ei ole enää mikään salaliittoteoria, koska siitä löytyy englanniksi juttua jo Suomen valtionvarainministeriön sivuilta.

Tämän ID-järjestelmän aikataulu on tällä hetkellä määrä tulla voimaan EU-maissa vuoden 2024 aikana. 

Tämä käteisen rahan kieltäminen on siis täysin agendan mukainen projekti, jota aletaan nyt jo tehostamaan. 

Nyt jo Suomessa muutamat R-kioskit ovat lähteneet tähän mukaan, etteivät he enää hyväksy käteistä rahaa maksuvälineinään.




Jos haluat tukea blogin tuotantokustannuksia, niin tuonne voi laittaa tukieurot: FI85 3939 0033 2259 47

MAKSUN SAAJA: TEEMU VEHKALA

Kiitokset kaikille tukijoille





torstai 14. heinäkuuta 2022

Maailman terveysjärjestö WHO:lla ensi viikolla toinen palaveri apinarokon mahdollisesta hätätilajulistuksesta


Maailman terveysjärjestö WHO pitää ensi viikolla torstaina toisen ns. hätäkokouksen apinarokon vuoksi, jossa se kuulemma päättää, että julistetaanko sen jälkeen apinarokon vuoksi kansainvälinen hätätila.

Jos nyt kuitenkin paljastan tässä hieman salaisia asioita, kuinka viime Bilderberg-ryhmän salaisessa kokouksessa puhuttiin ohjauskomiteassa tästä tulevasta apinarokko rajoitussekoilusta.

Siellä erityinen huolenaihe olivat nämä ihmiset, jotka eivät suostuneet ottamaan koronarokotteita, niin eivät he lähde piikille, vaikka järjestettäisiin apinarokko rajoitussekoilu.

Mutta tämä apinarokko hysteria sekoilu on jo päätetty laittaa alulle juuri tuon ensi viikon torstaina järjestetyn WHO kokouksen jälkeen ja ilmeisesti se hätätila julistetaan heti sen perään 23.7 ja huhut kertovat, että julistaminen tapahtuu Britanniassa. 

Mutta mitään todellista hätätilaa ei ole kuin taas niiden tyhmien ihmisten päässä, jotka triggeroituvat pelolla tähänkin apinarokkoviruksella pelotteluun.

Nämä ihmiset ovat valmiita taas lähtemään uudelle rokotuksille ja piikittävät itsensä apinarokkorokotuksilla, jotka Bill Gates on jo säätiöineen valmistanut vuosia aikaisemmin. 


Suomen hallituksella on myös todella ikäviä juonia vielä käyttämättä, kun se voi vielä poikkeustilan aikana mm. katkaista sosiaalituet, eläkkeiden maksut 3 kk ajaksi maksimissaan. 

Ilmeisesti näiden suunnitelmana olisi katkaista etuudet rokottamattomilta ihmisiltä ja yrittää saada heidät näille vaarallisille ja kokeellisille rokotuksille katkaisemalla heiltä sosiaalituet sekä eläkkeet.

Nämä kuritoimet ovat jo käsittelyssä eduskunnassa HE/63/2022 esityksessä.


Sähköyhtiöt ovat mukana juonessa

Mutta tämä energiakriisi sekä sähköyhtiöiden hinnakorotukset sekä bensan tuleva säänöstely ja sähkön tuleva säännöstely ei ole Putinin syytä, vaan tämän energiakriisin on juonineet tämä sama eliitti Bilderberg ryhmän kokouksissa sekä Sveitsin Davosin talousfoorumin kokouksissa.


Koko tämän energiakriisin tarkoitus on valmistaa ihmiset kohti tulevaa digitaalisen identiteetin (DIGITAL ID) valvontayhteiskuntaa, jonka olisi määrä tulla sitten voimaan Euroopassa joskus vuoteen 2030 mennessä.

Bill Gatesin Microsoft on yhtiönä mukana tässä hankkeessa, koska sillä on jo DARPA:n kanssa solmitut salaiset sopimukset. Heidän tavoitteena on vielä luoda tulevaisuudessa kokonainen maailmanvaluutta, joka tulee asennettavaksi käteen. Mutta vielä tätä ennen kaikki maailman valtiot pakotetaan luopumaan käteisestä rahasta.

Suomessa toimivat sähköyhtiöt aikovat kuulemma jo talveen mennessä ruveta säännöstelemään sähköä mm. katkaisemalla yksityisten kuluttajien sähköjä kesken päivän ensin mm. 3 tunnin ajaksi kerrallaan. Mutta huom. tämä ei koske bisnesalueita ja luultavasti Espoon Westend mm. ei tule kattamaan näitä rajoituksia.

Näin nämä Uutta Maailmanjärjestystä ajavat Davosin Talousfoorumin elitistit suunnittelevat mm. rajoittavansa internetin vihakirjoittelua, kun internet ei sitten enää ole toiminnassa, kun sähköyhtiöt pistävät sähköt poikki vihakirjoittelijoilta useiksi tunneiksi.


Yleislakko olisi paras ase tuota sähkön säännöstelyä vastaan

Yleislakko olisi kuitenkin paras ase tätä sähköyhtiöiden sähkön säännöstelyä vastaan.

Jos teollisuuden useat palkansaajat seisauttaisivat tuotannon samalla kolmeksi tunniksi, kun sähköt katkaistaan. Kun mitä todennäköisemmin tämä sähköjen katkaisu ei kuitenkaan koskisi mitään tehtaita, niin siellä työnseisaus kolmen tunnin ajaksi olisi mitä paras vastamyrkky tätä elitistien veronmaksajien kyykytyshanketta vastaan.

Suurin syy tähän miksi he haluvat juuri sähköt katkaista johtuu internetistä, jota nämä parasiittit eivät vieläkään kykene hallitsemaan ja kontrolloimaan Kiinan tavoilla.

Internet oli alusta asti näille elitistisille parasiitteille suuri uhka, koska se mahdollisti aina kansannousun ja totuuden leviämisen, jota sitten tämä vallassa oleva eliitti alkoi nimittämään mm. vihapuheeksi. Nythän mm. YLE suolsi melkoista soopaa, kun se julkaisi tällaisen julkisen ihmisryhmälistan, joiden tulisi kuulemma hävetä ja listalla oli myös salaliittoteoreetikot. 

Ai mistä muka heidän tulisi hävetä ? 

Ai siitä, että kuinka he ovat kehdanneet ja uskaltaneet ottaa selvää ja löytäneet maailman salaisen hallinnon mädännäisyyden sekä selvittäneet sen syy-yhteyden valtioiden korruptoituneisiin hallituksiin ? 

Yleisradion toimittajien tulisi hävetä, kun ovat edelleen näiden samojen mädätettyjen ja läpeensä korruptoituneiden hallitusten sekä rahaeliitin rakkikoiria. Onhan median tarkoitus toimia vallan vahtikoirina, mutta YLE on siinä kohdalla muuttunut jo tällaiseksi pieneksi Ullanlinnalaiseksi puudeliksi, joka ei räksytä kuin vain enää isommille koirille.

Nämä vallassa olevat elitistit taas pelkäävät salaliittoteoreetikkoja, koska nämä paljastavat eliitin korruptoituneisuuden sekä mädännäisyyden. Mutta missäpäs tämä sana "salaliittoteoria" luotiin, kun se luotiin Yhdysvalloissa 60-luvulla ja sen sanan tarkoituksena oli vain olkinukkena sivuttaa kaikki argumentit pois heiltä, joilla oli otsaa kyseenalaistaa USA:n Presidentti John F. Kennedyn salamurha.   

Tämän jälkeen tuo salaliitto tai salaliittoteoria sana ujutettiin valtamediaan sisään ja sen teho toimii tänäkin päivänä perusidioottiin varmana, koska se triggeroi tämän idiootin päässä olkinukke efektin, jolla sivutetaan kaikki mahdolliset argumentit ja siihen idiootti toteaa vain, että "sinulla ei ole todisteita".

Mutta milläpäs todistat, kun idiootti ei kykene ajattelemaan tietoisella mielellä, koska ajattelun on vaikeaa. Siksi idiootit mm. vihaavat salaliittoteoreetikkoja, jotka taas kykenevät itsenäiseen ajatteluun.

Ihmismieli toimii vain avoinna, mutta valtamedia onkin tästä syystä rakennettu pelkistä negatiivisista pelkoon keskittyineistä uutisista ja maksimiärsykkeistä. Valtamedian tehtävänä ei ole rohkaista kriittistä ajattelijaa, vaan sen tehtävänä on antaa tekosyy moraalisille pelkureille olla ajattelematta lainkaan.


Kulttuurialat varautukaa uusiin lockdowneihin ja tapahtuma rajoituksiin

Tämä on nyt viesti Suomen kulttuurialan toimihenkilöille. Luvassa on jälleen uusi rajoitussekoilu ja tämän koronasta seuraavan apinarokko operaation tarkoitus on lisätä vain vauhtia sekä ampua jo kovilla, koska Suomen hallituksella tulee kireämmät poikkeusolot mahdolliseksi jo heti 1.8.2022 lähtien.

Apirarokon lisäksi WHO:n salaisessa plandemia kalenterissa on vielä Marburgvirusepidemia, jonka aikataulusta ei ole vielä mitään tarkempaa tietoa. Mutta huhuja on liikkunut, että Marburg hysterialle suunniteltaisiin 2023-2024 väliselle ajalle aikaikkunaa. Mutta tämä kaikki ilmeisesti on vielä kiinni siitä, että miten paljon tämä apinarokko vedätys onnistuu pelottelemaan täällä Euroopassa ihmisiä.

Mutta ilmeisen pettyneitä nämä elitistit olivat näihin koronahysteria vuosiin, kun vielä riittävästi ihmisiä ei olla heidän mukaansa onnistuttu pelottelemaan sinne piikeille tuhoamaan immuniteettiaan.

Sairaanhoitoalalla ei Suomessa tällä hetkellä myöskään mene hyvin, kun siellä on suuri henkilöstövaje, koska rokotetut työntekijät ovat koko ajan sairaana. Samoin myös monilla muillakin yhteiskunnan työaloilla on sama ongelma, mutta tämä on asia, josta ei vaan julkisesti edes mediassa saa puhua.

Lasten sydänkohtaukset ollaan nyt jo normalisoimassa, kun rokotetut lapset oireilevat ja saavat mm. vyöruusuja.

Lähteet: MTV Uutiset