lauantai 31. lokakuuta 2015

Valtioneuvosto perusti työryhmän siivotakseen internetin toisinajattelijat





Suomen valtioneuvosto on perustanut uuden työryhmän, jonka tarkoituksena on siivota nyt internetistä kaikki toisinajattelijat pois. Erityisesti Naton vastustajat ovat listalla.

Taustalla vaikuttaisi olevan voimakas painostus CIA:n suunnalta, johon Suomen valtioneuvosto on joutunut taipumaan. Koska Yhdysvaltain tiedustelupalvelu vakoilee myös jatkuvasti Suomalaisia poliittisia toisinajattelijoita yötä päivää. Osa näistä kaksoisagenteista työskentelee USA:n suurlähetystössä.


Kohudosentti Johan Bäckman kirjoittaa blogissaan, että onko tämä Ilkka Remeksen kirjasta vaiko todellisuudesta ? No itsekin sen allekirjoittaneen puolelta voin todeta, että Suomi on jo muutettu DDR/STASI valtioksi.


Mikä sai tilanteen menemään tähän pisteeseen ?


Poliittista eliittiä on alusta alkaen huolestuttanut se, että kuinka kansalaiset voivat viestiä keskenään internetissä ja sosiaalinen media on heidän ykköshuolenaihe.

Lännen propaganda ei taas enää uppoa valtaväestöön, kun yhä enemmän ihmisiä siirtyy sosiaaliseen mediaan ja tämä pelottaa hyvin paljon eliittiä, koska he pelkäävät mediapropagandansa tehon laskevan. Näin ollen olemme tulleet tilanteeseen jossa kansalaisten keskuudessa ilmenevä internet vaikuttaminen haluttaisiin kieltää nyt keinolla millä hyvänsä ja sen vuoksi eliitti on lähtenyt tähän ns. hybridisotaan mukaan.

Se on nyt paniikissa perustanut lukuisia valtiollisia yksiköitä, joissa on palkattu jopa satoja virkamiehiä yrittämään teljetä internetin sananvapaus.

Tässä on nyt ymmärrettävä, että eliitille totuus on myrkkyä ja on aina ollutkin. He taas käyttävät väärennettyä tietoa aseenaan muokata valtavirtauutistenlukijoiden tajuntaa jota he nimittävät itse informaatiosodankäynniksi.

Sitten he itse nimittävät kaikkia totuuden puolesta toimivia yksittäisiä kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä propagandan ja valheiden levittämisestä. Tähän ei kuitenkaan keneltäkään edes sotatohtori Saara Jantuselta tullut minkäänlaisia perusteita, koska nämä NATO:n asialla olevat valtion leivissä toimivat hyödylliset idiootit elävät itse laajassa läntisessä joukkopsykoosissa.


On vielä hyvin vaarallista alkaa täysin valtionomisteisen televisiokanavan (YLE) puolelta vainoamaan poliittisesti tätä tiettyä ihmisryhmää Suomessa. Tällainen poliittinen vaino ja ajojahti on aiemmin kuulunut tiedustelupalveluiden erikoisosa-alueisiin. Niin on suorastaan sairasta, että nyt siihen ryhtyvät vielä valtio-omisteiset tv-kanavat ja muut korruptoituneet CIA:n lahjomat mediat.

Vastapuoli ei nyt tajua, että tässä ei ole mikään David ja Goljat vastakkain. Vaan nyt puhutaan koko Suomen kansalaisten uhatusta oikeusturvasta, jonka päälle nämä niljakkeet ovat astumassa. Mutta se tekee tästä asiasta vaarallisen, että sen tiedostaa täällä Suomessa vain hyvin pieni marginaali meistä Suomen kansalaisista. 

Jokaisen poliittisesti vainotun Suomalaisen olisi syytä tietää sellainen asia, että kaikki tämä valtiovallan DDR/STASI pelleily osuu niiden omaan nilkkaan. Sillä mikään tällainen toiminta ei kestä päivän valoa ja jokainen tapaus olisi syytä tuoda julki. 

Meidän Suomalaisten poliittisten toisinajattelijoiden keskuudessa vaikuttaa suuri verkosto ja se pelottaa vastapuolia. Jos sinä tunnet puolensataa yhteiskunta-aktivistia, niin tässä on jo sellainen sosiaalinen verkosto jota CIA pitää jo valtiollisen turvallisuuden vaarantavina ajatusterroristeina.



Kybersodankäynti on vain eliitin ja valtaväestön keskinen sota, jossa vanginvartijatietoisuuden ylittänyt yksittäinen kansalainen on voittaja, sillä eliitin propaganda tehoaa vain unessa oleviin kansalaisiin.



Koko läntisen koululaitoksen jo aikoja sitten kaapannut eliitti (mm. Rothschild etunenässä) on saanut aikaan sen, että koulutus ei takaa enää tietoa. Vaan se takaa sen, että suurin osa oppilaista tulee autoriteettiuskoon keskittyvän suggestion kautta aivopestyjä kuuliaisia kansalaisia.
 

Tällainen uni on sitten erittäin vaarallinen uni, kuten Yrjö Kallinen aikanaan totesi. 

Mutta mikäli kenen tahansa yksilön kapitalistisen arvomaailma alkaa murenemaan ns. poliittisen henkisen heräämisen johdosta, niin se tulee pikku hiljaa avaamaan ovet laajempaan tietoisuuteen ja tätä kollektiivista tietoisuuden tason muutosta valtion sisällä eliitti pelkää eniten. 

Sen vuoksi se on nyt julistanut sodan Suomalaista internet vaikuttamista vastaan ja yrittää epätoivoisesti turvautua vielä STASI/DDR keinoihin, jotta täällä Suomessa vaikuttavat internet-aktiivit saataisiin syrjäytettyä.


 
Myös tämä kasaarijuutalaisten hallitsema maailman salainen eliitti elää tällä hetkellä jo niin suurissa vainoharhoissaan, että se on rakentanut itselleen jumalattoman suuria bunkkereita, jonne he kuvittelevat vielä pakenevan, kun heiltä lähtee valta.

Internet on kuitenkin saanut jo nämä pankkiirit polvilleen ja tämä kaiken tuhokapitalismin takana oleva kasaarijuutalainen eliitti ei tunne enää oloaan turvatuksi.

He kuvittelivat vielä 60-luvulla ylimielisesti kuinka he voisivat tulevaisuudessa hävittää kaikki kirjastot ja poistaa kaikki haluamansa kirjat ihmisten ulottuvilta. Mutta kuinkas kävikään kun tämä sotilastietokantana aloittanut Internet vapautettiin vapaille markkinoille. Tietoisuuden evoluutio koki silloin todella suuren askeleen eteenpäin.





Tässä käynnissä olevassa korruptoituneen eliitin itse aloittamassa informaatiosodassa ei ole mitään pelättävää kenelläkään.

Yhä mureneva ja korruptoitunut valtiovalta toimii myös pelolla, koska sitä johdetaan pelolla. CIA määrää valtioneuvostoa että se tekisi nyt jotain näille internetissä vaikuttaville nettikirjoittelijoille, joiden kirjoittelun katsotaan vaarantavan valtiollisen turvallisuuden, koska korruptoitunut eliitti ei koe olevansa turvassa. Maanpetturit nyt muutenkin nukkuvat aina huonosti.

Jokaisen olisi jo vihdoin nyt aika ymmärtää, että kaikki tämä sosiaalisenkin median sekä näiden blogien kautta tapahtuvalla tiedonvälityksellä on verkostomainen joukkovaikutus. Se toimii internetin tavoin, vaikka tässä nyt puhutaankin kollektiivisesta tietoisuusverkosta.

Kun jokainen yksittäinen ajatuskin on energiaa, niin ajatelkaa mikä vaikutus on esimerkiksi tuhansilla ajatuksilla ?

Mitä enemmän ajatuksia, sitä enemmän ajatusenergiaa ja tämä kaikki toimii kuten internet. Tätä ei vaan ole monikaan tiedemies vielä ymmärtänyt. Tai on muttei siihen olla myönnetty tarpeeksi tutkimusrahaa, koska korruptoitunut eliittihän kauhistuisi jos tällaisia asioita alettaisiin julistamaan läntisessä mediassa faktoina.

Jos sinä koet tarpeelliseksi ja kutsumukseksi alkaa kirjoittamaan esim. blogia näistä samoista asioista, niin tee se nyt ja ryhdy toimeen. Sillä mitä enemmän meitä on, niin sitä nopeammin tämä koko läntisen eliitin käymä informaatiosota loppuu. Koska lopulta sitä ei enää tarvita siinä vaiheessa kunnes tietoisuusaste on jo tarpeeksi kypsä. Siihen tarvitaan vain tietty kriittinen massa tiettyjä ihmisiä, joiden tietoisuustaso ylittää kokonaisuudessaan tämän kriittisen massan ja se riittää lopulta viemään tältä kasaarienkin eliitiltä kaiken vallan pois.

Tuossa tulevaisuudessa vielä tapahtuvassa kaiken vapauttavassa yhteiskunnassa ei enää yksikään salaseura kykene hallitsemaan ketään, koska kaikki rahat ja valuutat poistetaan. Ahneutta ei enää tunneta tuossa systeemissä. Tuota tulevaa aikaa voitaisiin kutsua myös uudeksi kultaiseksi aikakaudeksi.



USA:n kidutusvankiloiden vaietut taustat


Yhdysvalloilla toimii maailmalla lukuisia kidutusvankiloita, joista suurin osa on CIA:n salaisia kidutusvankiloita, joita sijaisee mm. Kandaharissa. Mutta USA:n armeijalla on myös pari läntisessä mediassa kohistua kidutusvankilaa Abu Ghraib ja Guantanamo Bay

Kummankin näiden kidutusvankilan tarkoitus on kiduttaa erityisesti muslimi miehiä hyvin julmilla keinoilla. 






Tämä USA:n armeijan harjoittama kidutus on hyvin julmaa ja se kätkee sisälleen juuri nuo MK ULTRA tekniikassa pätevät traumapohjaisen kidutuksen metodit. Tämä myös paljastaa näiden kidutusvankiloiden poliittisen agendan. Kun jostain noihin kidutusvankiloihin siepattua muslimi miestä kidutetaan tarpeeksi kauan, niin lopulta heistä saadaan mm. ISIS -järjestöön sopiva tappaja, jotka eivät tuolla ohjelmoidulla kaksoispersoonalla tunne mitään omaa tuntoa.

Sillä mitään muuta järjellä selitettävää syytä ei näille CIA:n ja USA:n kidutusvankiloille ole olemassa, varsinkaan silloin kun kidutettavien kohderyhmä kohdistuu vain ja ainoastaan muslimeja kohtaan. 

Yhdysvaltalainen kirjailija ja palkittu kolumnisti Naomi Klein paljastaa kirjassaan Tuhokapitalismin Nousu, kuinka juuri personallisuuden murtamista harjoitetaan jatkuvasti Abu Ghraibissa ja Guantanamossa. 




CIA:lle salaisen osaston eliittitappajaksi 1980-luvulla erikoiskoulutuksen saanut  Whitewolf Von Atzingen paljastaa kirjassaan Shadow Scorpion: Memoirs of an Assassin, kuinka tuo CIA:n hänelle antama erikoiskoulutus perustui juuri tähän traumapohjaisen mielen särkemiseen. Se siis oli niin tehokas, että kaikilta niiltä jotka tuon erikoiskoulutuksen läpäisi, hajosi mieli ja muuntui kaksoispersoona, jolle tuo heidän eliittitappajan kaksoispersoona muodostui. 

Whitewolf kuitenkin sai lopulta palautettua muistinsa vaihe vaiheelta ja lopulta muisti jokaisen surmansa ja kertoo kirjassa tappaneensa yhteensä yli 180 ihmistä CIA:n toimeksiannoista. 



Siinä ei siis ole minkäänlaista järjen hiventä, että jos nämä CIA:n ja USA:n armeijan kidutusvankilat olisivat olemassa vain sen vuoksi, että nämä USA:n hallinnon leivissä olevat psykopaattisadistit voisivat tyydyttää tarpeensa. Siellä on oltava jonkin syvempi ja salainen poliittinen motiivi näiden kidutusvankiloiden toiminnalle. 

Kleinin kirjasta Tuhokapitalismin Nousu selviää myös se, että CIA on kanssa siepannut ihan Milanosta ihmisiä keskellä päivää ja kuljettanut Egyptiin asti kidutettavaksi CIA:n salaisiin vankiloihin. Yksi näistä oli muuan Italialainen pappi, joka siepattiin vuonna 2007 ja häntä pidettiin John Rambo tyylisissä sähköshokki / vesikidutusolosuhteissa yhteensä 14 kk.



MK ULTRA mielenhajoitusmalli on jo vanha keksintö ja sen pistivät alulle Saksasta toisenmaailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin ostetut Natsitiedemiehet Josef Mengelen johdolla.

Salainen CIA:n toimintaohjelma vuosi julkisuuteen vuonna 1975, jonka jälkeen se yritettiin häivyttää julkisuudesta. Sen vuoksi kaikki nykyiset "viralliset" tiedot siitä väittää, ettei se enää toimisi. Vaikka kyseinen mielenhajoitusohjelma on koko ajan ollut voimassa ja projektit ovat vain vaihtuneet vuosi vuodelta.

Harvat edes tietävät, että mistä MK ULTRA nimi tulee. Se tulee sanoista Manufacturing Killers Unitizing Lethal Tradecraft Requiring Assassination, joka tarkoittaa suomennettuna Valmistettavissa olevia tappaja yksiköitä ennalta suunniteltuihin salamurhiin.  


USA:n hallinto pyrki siis MK ULTRA:lla luomaan CIA:n toimesta niin tehokkaan salaisen toimintaohjelman, jolla se voisi luoda kokonaisen salaisen armeijan mieleltään traumatisoituja Mantsurian kandidaatteja, joita hallinto voisi ohjelmoida eliminoimaan kaikki hallinnolle uhaksi olevat henkilöt.




Tässä suhteessa jos Suomen koulusurmaajat Pekka-Eric Auvinen sekä Matti Juhani Saari saatettiin myös ohjelmoida eliminoimaan joitain tiettyjä henkilöitä, koska molemmat olivat mitä selvimmin MK ULTRA ohjelmaan valittuja.



Mutta taas Myyrmannin pommimies Petri Gerdtin kohdalla tuossa casessa on hieman epäselvyyksiä, että miten mm. Israelin Mossad osasi varoittaa etukäteen Helsingissä asuvia Juutalaisia tästä tapauksesta.

Tämähän viittaa jo silloin siihen, että tuon itse Myyrmannin räjähdyksen takana saattoi olla myös itse Mossad. Mutta Gerdt valikoitiin hyväksi lavastetuksi syylliseksi, koska hän oli ns. kotikemisti, eli harrasti räjähteiden rakennusta. Hänellä oli aiemmin tapana olla räjäyttämään pommejaan jonnekin lähimetsään. 

Sanotaan että itserakennettuja pommeja voitaisiin ns. etälaukaista eräänlaisella laitteella, jolla saadaan alueelle tarpeeksi tietty taajuus.  Joten siinä tapauksessa tämänkaltaisella teknologialla kaikki kotikemistit voitaisiin laittaa potentiaalisesti joillekin potentiaalisille terrorilistoille. Eli heitä voitaisiin käyttää lavastamalla Myyrmannin pommi-iskun kaltaisia pommi-iskuja ja väittää, että nuo kotikemistit olivat niiden takana. 


Lähteet:  http://www.whale.to/b/desborough2.html

http://www.adlibris.com/fi/kirja/tuhokapitalismin-nousu-9789510338667

https://www.smashwords.com/books/view/76405  



   









perjantai 30. lokakuuta 2015

BIG PHARMA sai kansanedustajat perumaan osallistumisensa kilpirauhasongelmaa käsitelleeseen tilaisuuteen


Eduskunnan pikkuparlamentissa oli määrä järjestää viime torstaina iltapäivällä tilaisuus, jossa käsiteltäisiin kilpirauhasten hoitoa. Tilaisuuden puhujaksi kutsuttiin lääkäri Taija Somppi, jonka lääkkeiden määräämisoikeuksia Valvira on rajoittanut määräaikaisesti. 

Alun perin tilaisuuden avaajana piti olla perussuomalaisten Ari Jalonen, mutta hänelle tuli este.


Tilaisuuden avaajaksi alunperin kaavailtu Arja Juvonen oli alunperin tulossa paikalle, mutta hän sai sitten hieman ennen tilaisuutta lukuisia haukkuja lääkäreiltä, jotka raivosivat sitä, että miksi eduskunnassa järjestetään tilaisuus, jonka he katsoivat tukevan lääkäri Taija Sompin antamaa kiisteltyä kilpirauhashoitoa. 

Kaiken taustalla on kilpirauhaslääkkeiden myyntituotot, jotka eivät auta itse tautiin ollenkaan, mutta BIG PHARMA tekee kaikkensa, ettei mitkään vaihtoehtolääkärit pääsisi astumaan heidän varpailleen ja Somppi on heitä, jotka ovat onnistuneet astumaan BIG PHARA:n varpaille Suomen sisällä. 

Joten näin ollen kaikki tuohon eduskunnassa järjestettyyn tilaisuuteen kaikki kansanedustajat painostettiin pois.




Lääkäri Taija Somppi on BIG PHARMAA edustaville tahoille hyvin vaarallinen, koska hän mm. tietää ravintoaineista kuten myös ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkilä. Hän on jopa kirjoittanut Jani Sompin kanssa kirjan "Parantavat" rasvat, jossa kerrotaan tuo Terveyden ja Hyvinvoinninlaitoksen (THL) salaama totuus rasvoista. 

THL kun on tähän päivään saakka saarnannut, että kuinka meidän tulisi välttää mm. voita ja käyttää margariineja sekä teollisia rasvoja, kuten rypsiöljyä. Sitten myös hiilihydraatit kovettavat verisuonet, mutta THL saarnaa että kovat rasvat kovettavat ne. 

Kaikkia tällaisia lääkäreitä jotka uskaltavat haistattaa pitkät monikansallisille lääkeyrityksille ja alkaa hoitaa potilaistaan terveitä luontaishoidoilla, pidetään BIG PHARMA:n toimesta hyvin vaarallisina. Koska näiden luontaishoitoja antavien lääkärien katsotaan vaarantavan lääketeollisuuden rikollisen mafian liiketoimintaa, joten siksi mm. Taija Somppi on joutunut lukuisten Valviran kanteluiden kohteeksi. Hänestä on tehty lukuisia kanteluita kolleegoidensa taholta ja yksikin tapaus joka liittyy hänelle langetettuun lääkkeiden määräämiskieltoon, liittyy juurikin tähän kiisteltyyn kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvään lääkehoitoon, jota Somppi on hoitanut omalla hoitomuodollaan. 

Tämä koko kilpirauhasen vajaatoimintaa käsitellyt tilaisuus ja kansanedustajien sieltä pois pelottelu/uhkailu osoittaa suoraan sen, ettei näillä nykyisillä kansanedustajilla ole enää minkäänlaista itsemääräämisoikeutta tuolla Arkadianmäellä, koska heidän kätensä ovat sidottuja. Monikansallisten yhtiöiden ja rikollisten pankkien rahoilla näitä Suomenkin kansanedustajia lahjotaan luovuttamaan kaikki päätäntävalta pois. Näin puolue ja ryhmäkuri kuullostaa jo pelkältä vitsiltä kuten olemme tottuneet näkemään. Mutta jos seassa on yksikin tuore kansanedustaja jolla on vielä puhdas omatunnon ääni jäljellä, niin hän saa välittömästi kenkälaatikosta.







torstai 29. lokakuuta 2015

Mi5 tiedustelupalvelu vaatii lisää valtaoikeuksia internetin urkkimiseen



Iso-Britannian tiedustelupalvelu Mi5 on vaatinut itselleen lisää vastaoikeuksia, jolla se voisi urkkia paremmin internetin liikennettä.

Tiedustelupalvelut kun kuulemma nykyään tarvitsevat yhä enemmän sovelluksia, joilla he yrittävät päästä urkkimaan ihmisten sähköposti ja viestiliikennettä kuten chat-keskusteluja. 

Mi5:n pääjohtaja Andrew Parker perustelee tätä sillä, että kun heidän mukaan ISIS järjestö ja Al-Qaida on lisännyt vaarallisuuttaan, koska se on pystynyt verkon kautta värväämään riveihinsä lisää porukkaa. 



Luulisi nyt kuitenkin Mi5:n johdolla käyneen mielessä se, että kuinka ISIS -järjestöä rahoitetaan ja organisoidaan koko ajan USA:n hallinnosta ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA:sta käsin. 


Lähde: http://fi.sputniknews.com/ulkomaat/20151029/519501/britannia-isis-mi5.html

Eduskunnassa keskusteltiin vain rasismista, muttei maahanmuuton syistä



Eduskunnassa pidettiin vähän aikaa sitten keskustelu rasismista ja vihapuheesta. Tuon eduskuntakeskustelun aikana oltaiin hyvin voitu pureutua esim. maahanmuuton perimmäisiin syihin, mutta se on Suomen eduskunnassa täysin vaiettu aihe, josta yhdelläkään kansanedustajalla ei ole lupa puhua, tai muuten tulee kenkää puolueesta. 
 



Suomenruotsalainen RKP:n poliitikko Anders Adlercreutz sanoo mm. kohdassa 27:00, että kuinka monikulttuurisuutta vastustavat ääriliikkeet ovat vaarallisia, koska ne taistelevat luonnollista kehitystä vastaan. Anteeksi mitä ?



Onko holtiton pakolaisvirta, jota suursijoittaja George Soros ja muut rikollispankkien organisaatiot rahoittavat muka luonnollista kehitystä ?



Miksi sitten missään vaiheessa nämä rasismin monet vastustajat sekä poliitikot että yksittäiset kansalaiset ole kyenneet kyseenalaistamaan, että minkähän ihmeen takia niitä pakolaisia tänne tulee aina lisää ja lisää ? Sille kun on olemassa poliittinen syy ja motiivi, mutta sitä ei mitä useampi ääri-vasemmistolainenkaan suvakki kykene ymmärtämään, koska heidät on niin voimakkaasti suggestoitu tällä kulttuurimarxismilla, joka on nykyisen länsimaisen sivistysvaltion syöpä.




Monet eivät tiedä sitä, että kuinka:

-  Kulttuurimarxismi edustaa Sionistista poliittista agendaa. 
-  Feminismi edustaa myös Sionistista agendaa
-  Rasisminvastaisuus edustaa Sionistista agendaa
-  Homojen ja Lesbojen oikeuksien edustaminen edustaa myös Sionistista agendaa

-  Poliittinen korrektius edustaa myös Sionistista agendaa
-  Monikulttuurisuuden vaaliminen edustaa Sionismia
-  Kristinuskonvastaisuus myös edustaa Sionismia

Kaikki nämä sitoutuvat yhteen mutta hyvin harva kulttuurimarxistmin mädättämä sitä enää huomaa, koska heidän tietoisuus on jo kaapattu Sionistien toimesta.  

Ei siis tarvitse paljon käyttää aivojaan siihen, että miksi juuri rasismi katsotaan eliitille suureksi uhaksi ?

Ei heitä huoleta pakolaisten olot rasismin vuoksi, vaan eliitti pelkää sitä, että jos eri maiden kansalaiset saisivat selville monikulttuurisuuden poliittisen agendan = Tuhota näiden maiden kansallisidentiteetit pois maahanmuutolla. Siksi on olemassa tämä kulttuurimarxistien rasismi kortti, joka toimii myös sanamuodossa erinomaisena triggerinä. Sillä kulttuurimarxistinen eliitti yrittää vaientaa kaiken kritiikin, joka on kohdistettu multikulttuurisuutta vastaan julkisessa keskustelussa. 








Virolainen kapellimestari: Viro on kaukana demokratiasta

Virolainen kapellimestari Eri Klas on ottanut kantaa maansa sisäiseen poliittiseen ilmapiiriin. Hänen mukaansa Virossa nyt kaikki toisinajattelijat leimataan Venäjän vaikuttaja-agenteiksi ja ihmiset pelkäävät menettävänsä työpaikkansa ja ovat epävarmoja tulevaisuutensa suhteen. 

Kuullostaako jotenkin tutulta ? 

Suomessa ainakin Yleisradion toimittajat on käyty salaisesti jo kouluttamassa Virossa paikallisen salaisen poliisin toimesta, jotta YLE:n toimittajat voisivat hyökätä paremmin Suomalaisten toisinajattelijoiden poliittisia mielipiteitä vastaan. Heidät on siksi leimattu myös Suomessa Venäjän salaisiksi vaikuttaja-agenteiksi ja tätä samaa hybridinä käytyä informaatiosotaa käydään myös Virossa. 

Eri Klas on Virolaisena kulttuurihenkilönä yksiä niitä harvoja jotka uskaltavat itse asian ottaa puheeksi, kun täällä Suomessa kulttuurialan apurahansaajat eivät uskalla sanallakaan kritisoida nykyistä hallintoa, koska pelkäävät muuten menettävänsä apurahansa kokonaan. Sen sijaan nämä kulttuurihenkilöt mitä enemmissä määrin julistavat mediassa olevansa monikulttuurisuuden puolella, koska vielä monikansalliset levy-yhtiöt heitä tähän kulttuurimarxismiin määrää.


Lähde: http://www.pealinn.ee/koik-uudised/eri-klas-demokraatiakriisist-teisitimotlejad-tembeldatakse-n155775

Suomalainen bloggari kidnapattiin kotoaan ja vietiin DDR tyylisiin kuulusteluihin


Suomalainen tunnettu bloggari Juha Molari käytiin viime sunnuntaina hakemassa kotoaan poliisin toimesta ja toimitettiin Pasilan poliisitalon eristysselliin. 

Seuraavana päivinä hänet kohtasi mm. kolme eri psykiatria sekä psykiatrian sairaanhoitaja. Hänelle esitetyt kysymykset olivat kaikki vain ja ainoastaan poliittisia. Mutta siinä vaiheessa kun Molari tiedusteli, että mitä varten hänet oli käyti kotoa kidnappaamassa tuonne selliin, niin asian väitettiin liittyneent hänen poikaansa. Häntä kun nyt kuulemma epäiltiin poikansa lievästä pahoinpitelystä. 

Molari on blogissaan useasti käsitellyt Suomen sisäistä informaatiosotaa ja kritisoinut mm. juuri ilmestynyttä Saara Jantusen kirjaa, jossa ruoditaan Suomen sisäistä informaatiosotaa. Tuossa kirjassa mm. Molari mainitaan useaan otteeseen. 



Johan Bäckman soitti Molarille ja kyseli näistä tapahtumista, jotka on kuultavissa tällä äänitteellä.


Molari ihmetteli vangittuna, että minkä takia sellissä ei suostuttu keskustelemaan yhtään sunnuntaihin liittyvistä tapahtumista. Kuulustelujen kesto oli kuulemma täysipäiväistä tuona seuraavina arkipäivinä. 

Molarilta kysyttiin monta kertaa, että "Tarkkailevatko valtiolliset tahot sinua tai koetko kokevasi Suomessa poliittista vainoa".

Molaria pidettiin sellissä kolme vuorokautta ilman ruokaa ja juomaa. 

Molari epäilee, että tällä poliittisella kidnappauksella halutaan nyt Suomessa toimiville toisinajattelijoille jokin psykiatrinen sairausdiagnoosi, jonka avulla heidät saataisiin julkisuudessa epäuskottaviksi. 

Molari kertoo, että poliisipsykiatrit kehoittivat häntäkin menemään ammatilliseen hoitoon. 

Molari kertoo, että häneltä evättiin myös tuon 3 vuorokauden kestänen kidnappauksen ajaksi puhelimen käyttö.




Poliittista pakkohoitoa ei siis nyt uskallettu toteuttaa, joten siirryttiin DDR tyyliseen Stasi kuulustelujen käyttämiseen. 

Näillä keinoilla pyritään toisinajattelijat pelottelemaan hiljaisiksi, mutta sitten jos itse kuulusteltavat eivät pelkääkään virkavaltaa, niin onkin ongelma edessä.

Ei tarvitse paljoakaan miettiä esim. sitä, että kuka kirjoitti nuo poliittiset kysymykset Molarin tapauksessa, sillä poliisi ei niitä laatinut. Se on aivan selvää. 

Suomen puolustusministeriö on tällä hetkellä käynnistänyt informaatiosodan Suomessa toimivia toisinajattelijoita vastaan ja nyt ollaan siirrytty jo Saksan DDR tyyliseen poliisivaltioon. 

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA haluaa kaikista näistä DDR tyylisistä kuulusteluista itselleen dokumentit, koska se on myös ne Suomen hallinnolta tilannut.

Suomen valtiovallan virkamiehiä aletaan nyt kouluttaa Yhdysvalloissa, jotta nämä saisivat valmiuksia vastata Suomen informaatiosodankäyntiin. Koulutus järjestetään sadalle virkamiehelle. Koulutuksen järjestää Harvard, jonka yhteistyökumppani on Franklin Delano Roosevelt Foundation.

Tähän mennessä jo Viron salainen poliisi KAPO ja NATO on antaneet koulutusta Suomalaisille toimittajille, kuinka toimia informaatiosodassa. 

Tämä video on kuvattu, kun allekirjoittanut joutui viettämään kokonaiset 4kk pakkohoidossa poliittisista syistä.


Voin nyt tässä myös kaikille kertoa, että silloin kun itse allekirjoittanut toimitettiin poliittisista syistä pakkohoitoon, niin minua pidettiin myös eristyssellissä ensin n. 2 vuorokautta ilman vettä ja ruokaa. Sitä ennen minut pahoinpideltiin erityissellissä kymmenien miespuolisten sairaanhoitohenkilökunnan ja vartijoiden toimesta. Tämä tapahtui 18.2.2011



Minua pidettiin tuolloin kokonaiset 4 kuukautta poliittisista syistä tahdossa riippumattomassa pakkohoidossa. 

Tapausta edelsi vielä myrkytysyritys, joka toteutettiin Viking XPRS aluksella 17.02.2011, jossa olin työskentelemässä. Toimeksianto oli tullut tod. ulkomailta.

Kului vain vuosi niin minun ylitseni yritettiin ajaa mustalla jenkkihummerilla ja tämä tapahtui 9.2.2012 keskellä päivää. Tuota tilannetta edelsi vielä sellainen tilanne, että minua onnistuttiin valvottamaan kokonainen viikko. En ymmärrä miten tällainen on ylipäänsä mahdollista, mutta kyllä jenkeiltä ja varsinkin tiedustelupalveluilta löytyy siihen omat laitteet. 



Tunsin tämän koko jakson todella raskaana kun ei saanut nukutuksi edes päivällä eikä yöllä. Siinä vaiheessa kun olet valvonut jo 3-4 vuorokautta, niin tällainen tila alkaa muistuttaa jo useamman promillen humalatilaa. Joku voisi vielä väittää, että tuo autolla yliajo oli pelkkien harhanäkyjen aikaansaannos, mutta näin ei ole. 

Lopulta sitten tuon kahden viikon valvomisen jälkeen minun oli pakko jälleen käydä kääntymässä edellisvuonna tutussa paikassa, mutta tällä kerralla tuo yksi nukuttu yö palautti päivärytmin ja sain nukutuksi normaalisti. Kun kahta aiempaa viikkoa aiemmin en saanut nukutuksi kokonaiseen kahteen viikkoon. Kyllä siinä ajassa kenen tahansa psyyke kokee jonkinlaisen horjumisen pelkästä valvomisesta. 

Huomasin jo tuolloin vuonna 2012, että kuinka poliittisen toisinajattelijan ja bloggarin arki Suomessa ei ole mitään helppoa kenellekään, koska sinua jossain vaiheessa aletaan ulkomaalaisten tiedustelupalveluidenkin toimesta jahtaamaan kuin jänistä. Mutta jokainen meistä on oman tiensä valinnut ja minua ei ole päivääkään kaduttanut se, että olen valinnut tämän tien, kuten varmaan moni muukin bloggari/toisinajattelija täällä Suomessa. 

Kirjoittaminen näistä asioista nettiin on vaarallista touhua ja se täytyy muistaa. Mutta silloin kun toimit puhtaalla omatunolla, niin se kestää mitä vain. 

Totuus kun on se, että jollei minua olisi mm. siellä Tallinnan laivalla eräät toispaikkakuntalaiset tahot suojelleet, niin tältä bloggarilta olisi tuolloin lähtenyt myrkyttämällä henki, koska se oli ulkomaalaisen toimeksiantajan tilaus. 

Nämä samaiset tahot yrittivät vielä sellaistakin temppua tuolloin maaliskuun ensimmäisellä viikolla 2012, juuri tuo sama viikko, jolloin ylitseni yritettiin ajaa autolla. Asuntoni oven lukko alkoi rapisemaan keskellä yötä ja olin vielä hereillä tuohon aikaan. Klo taisi olla jo yli 2.00 yöllä. Menin sitten ovea kohti ja tunsin kuinka oven lävitse suunnattiin sellainen äärimmäisen voimakas pulssi-aalto, joka meinasi pysäyttää sydämen  toiminnan. Meinasin juuri lyyhistyä lattiale, kunnes sain hälytettyä ns. toispaikkakuntalaiset apuun. Huoneeseen virtasi sen jälkeen suunnaton valo ja pystyin olemaan hengittämättä vaikka puoli tuntia ja tunsin kuinka henki silti kulki sisään ja ulos. 

Samalla myös tunsin sen, että hän joka tuolla oven takana oli, oli käyty poistamassa sieltä. Uskalsin jopa avata oven ja katsoa, että tosiaan siellä ei enää ollutkaan ketään. 

Tästä sitten meni vain 2-3 päivää, niin tuo tumma Hummer maasturi yritti ajaa ylitseni keskellä päivää. Muistan vieläkin tuon moottorin äänen ja sen, kuinka juuri ja juuri sain hypättyä pois alta. Sitten juokset keskellä Riihimäkeä henkesi edestä pakoon 1,5 metrin lumihangessa ja huomaat kuinka ulkomaalaisen korstonnäköinen mies tulee autosta ulos ja perässä. Juoksumatka päättyy siiten Riihimäen juna-asemalle, josta joudun suuntaamaan junalla kohti Helsingin keskustaa. 

Tällaista on toisinajattelijan arki Suomessa, käykö kateeksi? 

Edellämainitut tapaukset ovat tosia ja niistä enemmän myöhemmin ilmestyvässä kirjassa, josta myös tännekin laitan vielä myöhemmin tarkempaa tietoa.
 

Lähde: http://www.juhamolari.blogspot.fr/2015/10/25102810-tyrmassa.html






Republikaani senaattori skitsosi USA:n parlamentissa Syyrian sodasta


Yhdysvaltalainen Republikaanipuolueen senaattori Lindsey Graham skitsosi julkisessa kuulemisessa, jossa oli paikalla aina USA:n armeijan kenraaleita. Graham vauhkosi useaan otteeseen, että miksi USA ei lähde Syyriaan ISIS järjestön avuksi sotaleikkiin mukaan ja poista Assadia vallasta.

Eiköhän tämä ylläoleva tapaus jo osoita sen, että minkälaisia vatipäitä USA:n kongressi on täynnä. He luulevat, että USA on ylivoimaisin maailmanpoliisivaltio, joka voi hyökätä minne päin maailmaa tahansa ja syrjäyttää minkä tahansa maan hallituksia.  


Sionistien klaanissa on koettu viime aikoina suurta raivoa Venäjän ilmavoimien Syyriassa tekemien ilmaiskujen vuoksi, koska Syyrian ISIS leirit on jo käytännössä tuhottu. Sinne valuivat samalla hukkaan USA:n rikollisten pankkien ISIS:lle toimittamat aselastit, kun suurin osa näistä tukikohdista on jo tuhottu ilmaiskuilla. 







85 % tamppooneista sisältää syöpää aiheuttavaa glyfosaattia


Yli 85 % maailman kaikista tamppooneista sysältää syöpää aiheuttavaa glyfosaattia. Tätä Monsanto on lobannut pitkään, vaikka maailman terveysjärjestö WHO on aineen jo aikaisemmin luokitellut syöpää aiheuttavaksi. 

Glyfosaatti on myrkky jota käytetään mm. rikkakasvien kemialliseen torjuntaan. Tunnetuin tuote on Roundup.

Hollanti on jo kieltänyt vuoden 2015 lopussa kaikkien glyfosaattia sisältävien tuotteiden myynnin maassaan.  

Lähteet:http://www.redicecreations.com/article.php?id=34629

http://ecowatch.com/2015/10/26/cotton-glyphosate-cancer/ 



 













Kasaarijuutalaisen mafian vaiettu historia



Rikollisten finanssipankkien takana vaikuttava salainen pankkieliitti koostuu mitä suurimmaksi osaksi ns. kasarijuutalaisista. Kasaarien historia ulottuu aina Kasaarien kaanikuntaan asti, joka syntyi kasaarien paimentolaiskansan eroamisesta Länsiturkkilaisesta kaanikunnasta.

Pahamaineinen Illuminati -salaseura on käytännössä täysin samaa porukkaa, jonka sisällä kasaareilla on suurin valta.


Mike Harris niminen tutkija alkoi selvittelemään kasaarien historiakytköksiä ja huomasi, että he ovat sekaantuneet niin Venäjän vallankumouksen syntyyn, kuin myös Kiinan vallankumouksen syntyyn. Samalla he saivat myös aikaan Yhdysvaltojen sisällissodan sekä murhasivat lukuisia Euroopan kuninkaallisia, jotta heidän pahamaineisten valtapyrkimystensä päälle ei astuttaisi.

Kasaarijuutalaisten mafia käy koko ajan salaista sotaa Yhdysvaltoja vastaan ja käyttää aseenaan valtionterroria, joita toteutetaan false-flag iskuina Naton operaatio Gladion tyyliin. Yksiä tunnetuimpia kasaarijuutalaistne organisoimia valtionterrorismintekoja Yhdysvalloissa kuitenkin lienee 9/11 terrori-iskut sekä Oklahoman pommi-iskut vuonna 1995.

100-800 Jkr. Kasaarien mafia syntyy

Kasaarit saivat noina aikoina aikaan yhdyskunnan, jossa valtaa piti pahamaineinen kuningas, joka hyödynsi Babylonian aikaista mustaa magiaa. He murhasivat jo tuona aikana monia kuninkaallisia.

800 Jkr. - Kasaarien mafia siirtyy vaikuttamaan Venäjälle ja muihin maihin    



Venäjän johtajat ovat kautta aikain valittaneet siitä, että kuinka heidän maansa sisällä ovat pitäneet salaista valtaa kasaarit. He kauan sitten lähettivät kasaarien kuninkaan, jonka täytyi valita yksi kolmesta Aabrahamin uskonnoista ihmisilleen. 

Kasaarien kuninkaalle yksi vaihtoehto oli Islam, toinen kristinusko ja kolmas Juutalaisuus. Lopulta Kasaarien kuningas valitsi kansalleen Juutalaisuuden.

Samalla kuitenkin Kasaarien eliitti harjoitti koko ajan mustsaa magiaa sekä satanistisia riittejä, jotka olivat kytköksissä Luciferiseen satanismiin. He olivat osallisina lukuisiin vaikutusvaltaisten kuninkaallisten murhiin. 

1200 AD - Venäjä sekä muut maat saavat tarpeeksi Kasaarien toimista ja ryhtyvät toimiin


Joskus 1200 AD, Venäjä ryhtyi vastatoimiin ja vaati pysäyttämän Kasaarien aikeet. Kasaarit kun sieppasivat jopa nuoria lapsia ja murhasivat niitä omissa satanistisissa verirituaaleissaan satanistisille jumalille.

Tuolloin kuitenkin kasaarijuutalaisten johdosta suurin osa ehti paeta pois kasaarien valtakunnasta Eurooppaan ottaen myös mukaansa valta-aikakautensa aikana ryöstetyn omaisuuden, josta suurin osa oli kulta ja hopeaan sidottuja arvoesineitä.

Tämän kasaarijohtajiston pakoreissun jälkeen kasaarit julistivat koston ja ikuisen sodan Venäjää vastaan.

Kasaarien mafia tunkeutuu Englantiin




Sitten kasaarijuutalaisten mafia soluttautui Englantiin ja he hommasivat puolelleen muuan Oliver Cromwellin, joka saatiin murhaamaan Englannin kuningas King Charles ensimmäinen.



Tästä lähti sitten käyntiin Englannin sisällissota, jonka salainen poliittinen motiivi oli saada Englantiin ja tarkemmin Lontooseen kasaarien perustama pankkilaitos.



Tämän jälkeen kasaarien mafia päätti soluttautua koko maailman pankkijärjestelmän sisälle ja käyttää koko ajan apunaan mustaa magiaa. Eli Babylonian ajoilta tuttua rahajärjestelmän manipulaatiota, joka oli sitä että rahaa painettiin tyhjästä ilmasta kuten nytkin kaikki rikolliset keskuspankit tekevät edelleen.



Rothschildien pankkisuku Saksasta (alunperin Bauer) alkoi saada sitten kasaarien mafian sisällä yhä enemmän valtaa. Nykyään Rothschildien pankkisuku on kasaarien johdossa ja he vallankaappasivat koko Englannin pankkijärjestelmän aikanaan.



Rothschildien suku (Bauer) sai organisoitua jo monia satoja vuosia sitten, että juuri heidän pankkisukunsa edustajat lähetettiin eri puolille Eurooppaan, jotta kasaarien mafian edut turvattaisiin. 



Kasaarit murhasivat jo 1600-luvulla Brittiläisiä kuninkaallisia, jotta heidän valta-asemansa ei horjuisi. 1700 -luvulla he murhasivat Ranskalaisia kuninkaallisia. 



Ensimmäistä maailmansotaa edeltävä Itävaltallan prinssi Ferdninandin murha oli kasaarien aikaansaannos, jolla saatiin käyntiin ensimmäinen maailmansota. 



Hieman ennen II-maailmansotaa kasaarit saivat murhattua lukuisia Englantilaisia sekä Saksalaisia kuninkaallisia. Sitten he saivat syrjäytettyä myös Kiinalaisia  ja heikennettyä Japanin valta-asemaa.



Kasaarien mafia on myös murhannut Yhdysvaltojen kaikki presidentit ja näin ollaan toimittu, mikäli presidentti osoittaa liian vahvaa johtajuutta, eikä suostu pelaamaan kasaarimafian pelisääntöjen mukaan. Siksi McKinley, Lincoln ja Kennedy murhattiin.  



Rothschildit saivat myös selville vakoiluverkostonsa kautta, että kuinka Turkin ooppiumbisnes oli kasvamassa. Näin he saivat sitten Turkin myymään ooppiumiaan Kiinalle. Tämä sai altistettua miljoonat ihmiset ooppiumille ja tämän johdosta satoi kultaa ja hopeaa Rothschildien laariin. Tästä saivat alkunsa myös Kiinan ooppiumsodat.



Seuraava Rothschildien suuri suunnitelma oli saada organisoitua suuri maailmanlaajuinen orjaverkosto, jota johdotettiin Afrikasta. 



Rothschildit siis organisoivat ns. orjakauppaa ja heidän orjakauppiaat kidnappasivat orjia ja veivät ne heidän aluksiinsa ja kuljettivat Karibialle sekä Yhdysvaltoihin, joissa heidät myytiin orjiksi paikallisille maanomistajille.



Rothschildit saivat myös aikaan ns. FIAT-järjestelmän pankkisysteemiin, joka takasi heille yksin monopolin luoda rahaa kiertoon yksityisomisteisten keskuspankkiensa kautta.



Rothschildit yrittivät kaapata vallan Yhdysvalloissa uudelleen vuonna 1812, jolloin kasaarien mafia epäonnistui. Mutta vasta vuonna 1913 heidän juoni onnistui, kun Yhdysvaltain kongressissa luotiin perustukset heidän pyörittämälle yksityiselle rahanluontilaitokselle, eli USA:n keskuspankille.



Tämän USA:n keskuspankin perustamista edeltävät kokoukset olivat niin salaisia, että J.P. Morganin organisoimaan kokoukseen ei saanut kukaan tulla edes omalla nimellään.



Sitten Rothschildit ja kasaarit saivat organisoitua Venäjän verisen vallankumouksen ja kaapattua siellä vallan. Venäläiset tunnetut kulttuurihenkilöt osittain tietävät tämän salatun totuuden, että kuinka ne tahot jotka siellä kaappasivat vallan eivät olleet Bolsevikkeja. Vaan he olivat kasaarijuutalaisia, jotka vihasivat Venäläisiä. He myös olivat sen takana, että pian tämän jälkeen miljoonia Venäläisiä murhattiin ns. entisissä puhdistuksissa.



Tuolloin Rothschildien kasaarimafia jälleen kerran päätti haltuunottaa Juutalaisuuden





Rothschildien salainen juoni oli saada haltuunsa koko Juutalaisuus ja pystyä hallitsemaan heitä mielenhallinnan tasolla. Näin sitten Rothschildit kaappasivat koko Juutalaisuuden idean ja liittivät siihen Talmundin opit (Luciferismi ja Satanismi). 



Rothschildit olivat näin Israelin valtion perustamisessa yksiä suurimpia avaintekijöitä ja rahoittajia. Talmund opit liitettiin sitten mukaan ja luotiin maailmanlaajuinen Sionistinen poliittinen agenda, joka tunnettiin nimellä Uusi Maailmanjärjestys (The New World Order).



II-maailmansota oli pitkälti kasaarien mafian aikaansaannosta ja he myös suunnittelivat, että kuinka Natsi-Saksan perustamilla keskitysleireillä tapettaisiin n. 200 000 Juutalaista mm. näännyttämällä. Sitten kuitenkin kasaarien hallitseman Punainen Risti järjestön puolelta Holokaustin uhrilukun lisättiin vielä ylimääräinen nolla perään, jotta Juutalaiselle kasaarimafialle saataisiin lisää sympatioita ja uhrimentaliteettia maailmalla.



II-maailmansodan aikana kasaarijuutalainen pankkimafia sai Saksan talousjärjestelmän tuhottua lähes täydellisesti. Siihen ei tarvittu kuin vain hallittu kansallissosialismin nousu, joka saatiin aikaan Adolf Hitlerin avulla. Hitler oli siis pelkkä nukkejohtaja tämän kasaarien mafian geopoliittisessa leikissä.




Ensimmäinen maailmansotakin USA:n osalta sai alkunsa siitä, kun kasaarijuutalaisten mafia sai organisoitua false-flag iskun, jolla upotettiin Yhdysvaltalainen matkustaja-alus Lucitania. Tästä syytettiin sitten Saksaa ja näin USA:n joukot saatiin lähetettyä II-maailmansotaan.



Toisen maailmansodan jälkeen kasaarien mafia päätti luoda puitteet ns. kylmälle sodalle ja se sai Amerikan perustamaan sotilastukikohtia Kuuban lähelle. Samalla myös Neuvostoliitto alkoi perustaa sotilastukikohtiaan sinne, mikä uhkasi laukaista ydinsodan. 




Holokaustin poliittinen motiivi



Holokaustin valheilla on ollut aina poliittinen agenda ja se on tarkoitettu kaiken Sionismiin kohdistetun kritiikin vaientamiseen. Mutta jos kasaarit eivät olisi valehdelleen Holokaustin uhriluvussa ja Punainen Risti olisi julkistanut ne viralliset n. 227 000 kpl keskitysleireillä menehtyneet Juutalaiset. Niin Holokaustia ei voitaisi tuolloin käyttää Sionistisen kritiikin vaientamiseen antisemitismin leimakirveellä.



Juutalaisuuden vastustaminen on aivan eri asia kuin vastustaa kasaarijuutalaisten rikollisen mafian Sionismia. 



Tämä siis tarkoittaa sitä, että alkuperäisellä Juutalaisuudella ei ole mitään tekemistä poliittisen Sionismin kanssa. Mutta Kasaarit ovat kaapanneet vallan ja saaneet soluttauduttua Juutalaisuuden sisälle, jolla he ovat vääristäneet koko Juutalaisuuden alkuperäiset arvot.



Tuo vuonna 1947 kaapattu maa-alue lähi-idässä nimeltä Israel on kasaarien aikaansaannosta.



John Hopkins (MD) on tehnyt tutkimusta joka osoittaa sen, että kuinka 97.5 % Juutalaisista jotka asuvat Israelissa, ei ole Heprealaista DNA:ta. Näin ollen heillä ei ole mitään geneettisiä siteitä tuonne alueelle ja elävät näin vieraalla maalla. Mutta sen sijaan n. 80 % Palestiinalaisista on Heprealaista alkuperää oleva DNA.



Rothschildit julistivat myös jo kauan aikaa sitten sodan läntistä koulutusjärjestelmää vastaan.

Suunnitelmana oli saada kaapattua koko läntinen koulutusjärjestelmä ja aivopestä oppilaista ns. kuuliaisia kansalaisia.



Tämä ryhkäkuriin ja auktoriteettiuskoon perustuvan suggestion avulla ihmisistä luotiin ns. tottelevaisia kansalaisia, jotka käyttäytyivät myös poliittisesti korrektisti.



Tähän erittäin tehokkaaksi apuvälineeksi huomattiin myös juomavesiverkostojen fluoraaminen, jolla saatiin heikennettyä ihmisten käpyrauhasen toimintaa. Tästä samasta syystä myös hammastahnoissa on aina ollut fluoria, jotta se saisi heikennettyä käyttäjiensä käpyrauhasen toimintaa.



Kasaarien juutalaismafia sai sitten 2000-luvun alussa päähänsä, että nyt olisi aika lavastaa terrori-isku USA:n maaperällä, jotta saataisiin taas USA:n armeijalle uusi sota (Afganistanin sota).



Näin he sitten organisoivat 9/11 terrori-iskut, jotka toteutettiin 11. syyskuuta 2001. 



Sitä ennen kuitenkin kaikkia Yhdysvalloissa ja erityisesti New Yorkissa asuvia vaikutusvaltaisia Juutalaisia kasaarimafian kavereita varoitettiin, että ei tulisi lentää tuona 11.9.2001 päivänä. 



Samoin myös World Trade Centerin kaksoistorneissa sijainneet lukuisat Juutalaiset firmat muuttivat sieltä pois muutamaa viikkoa aiemmin. 




Kovimpien huhujen mukaan Rothschildien ja kasaarien mafia on kätkenyt Yhdysvaltoihin 25 ydinpommia siellä sijaitseviin suurkaupunkeihin, joita voitaisiin käyttää Israelin ns. Samson optioon



Rothschildit ja kasaarien mafia on hurjimpien huhujen mukaan kätkenyt 25 ydinpommia Yhdysvaltojen suurkaupunkeihin. 



9/11 terrori-iskujen jälkeen Rothschildien ja kasaarien mafian edustaja ilmoitti Yhdysvaltain hallinnolle, että mikäli USA:n hallinto tulisi estämään Israelin organisoimaa poliisivaltiokehitystä, niin USA:n suurkaupunkeihin sijoitetut ydinkärjet tultaisiin laukaisemaan kostoksi. 



Näin Yhdysvalloissa saatiin perustettua ns. Holemand Security (DHS), jonka entinen johtaja on Janet Napolitano.





Rothschildit kuitenkin eivät misään vaiheessa tajunneet Internetin voimaa. Näin he joutuivat sitten huomaamaan, kuinka heidän geopoliittinen ja rikollisen mafian salajuoni on alkanut paljastumaan yhä suuremmalle yleisölle. 



Ja kuten olemme huomanneet viime vuosina, kuinka Euroopan Unionin komissiot sekä USA:n kongressi yrittää luoda mitä uskomattomampia lakeja, joilla yritetään kiristää Internetin sananvapaus. Siinä he eivät tule kuitenkaan onnistumaan koskaan, koska koko Internet täytyisi silloin kieltää ja sen tempun tehtyään kyteisi sellainen kapina, että vallankumous olisi syntynyt jo yhden päivän sisällä.



Tämän takia tälle Kasaarien rikollismafialle ei ole jäänyt enää mitään muita keinoja kuin kiristys ja uhkailu sekä valtionterrorismin psykologinen terrori.  



Kasaarijuutalaisten rikollisten pankkimafia edustaa satanistista pimeyden valtaa, kun Internet edustaa taas tietoisuuden evoluution valon puolta. Joten kummassako löytyy enemmän tehoa ? Kun tuollainen lapsien kidnappaaminen ja rituaalimurhaaminen Baabelille on kotoisin jo keskiajalta, mutta Kasaarien eliitti ei ole suostunut vieläkään tulemaan pois keskiajalta. He yrittävät sen sijaan pitää horjuvasta valta-asemastaan kiinni kaikin kynsin hampain.



Kuitenkin sellainen päivä on vielä joskus edessä, jolloin tämä kasaarien rikollisklaani joutuu tunnustamaan sen julkisesti, että heidän peli on menetetty.