tiistai 29. marraskuuta 2022

Kiinan hallitus rakentaa jo täyttä häkää korona keskitysleirejä toisinajattelijoille

Tiesitkö, että koronatestejä tilattiin jo valmiiksi vuonna 2018


Satuitko tietämään, että näitä koronatestejä tilattiin jo maailman kulisseissa vuonna 2018 Euroopan unionin maihin, Jenkkeihin, Saksaan, Japaniin, Kiinaan, Hong Kongiin, Sveitsiin ja mm. Koreaan jolloin tätä koronaa ei vielä ollut juuri missään. 

Siitä ei siihen aikaan vielä yhtään pelkopornoiltu mediassa tai peloteltu ihmisiä.

Mutta kuinkas nyt näin ? 


Mutta mikäs pankkisuku omistaakaan näiden koronatestien patentit ? 

Koronatestin patentti kuuluu Richard Rothschild nimiselle mieshenkilölle.

Eli Rothschildien pankkisuku käärii näillä hyödyttömillä testeillä rahaa.

Facebook tili hakkeroitiin Vietnamista


Tässä on nyt ollut joukko outoja sattumia, mutta kun en usko sattumiin.


Teemu Vehkala Shown vakiovieraisiin kuuluva Markus Haikara on viimeiset 3 viikkoa ollut Vietnamissa, Ho Chi Minhissä.

Viime perjantaina henkilökohtainen Facebook-tilini hakkeroitiin ja kun sain viikonloppuna sen lopulta palautettua, niin eilen maanantaina tili hakkeroitiin uudelleen ja salasana vaihdettiin sekä tilille iskenyt muutti iän niin, että olen muka Facebook naamakirjaan nyt kuulemma alaikäinen ja tunnus on laitettu jäähylle.



Hei Teemu
 
Salasanasi vaihdettiin juuri.
 
Tietoja tästä muutoksesta
 
Maanantaina 28. marraskuuta 2022 kello 21.57 (UTC+07)
Lähellä paikkaa Ho Chi Minh City, Vietnam
Chrome, Windows


Facebook tilille tunkeutunut IP-osoite paikannettiin lähellä paikkaa Ho Chi Minh City, Vietnam. 

Sama alue, jossa Haikaran Markus on ollut viimeiset 3 viikkoa. Varmasti myös Vietnamin viranomaiset ovat seuranneet näitä striimejä.


Sekään ei ole sattumaa, että juurikin noin kolme viikkoa sitten tähän PC-koneelle hyökättiin Windows 10 käyttöjärjestelmälle ja saatiin koneen nettikamera sellaiseen tilaan, ettei se enää toimi missään ympäristössä, jolloin striimien tekeminen on Windows ympäristössä mahdotonta. 

Kun normaalisti Windows 10 asetuksissa kameran asetukset näkyvät kuten ylhäällä, että ne voi valita joko päälle tai pois. Nyt tällä koneella nuo kaikki vaihtoehdot on blurrattu pois käytöstä.

Mutta järjestelmän palautuspiste onnistui palauttamaan asetukset. 


Mutta onneksi on LINUX, jossa nettikamera toimii edelleen.


sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Helsingin sanomien päätoimittajan nousu ja tuho - Mitä kohuiltana ja seuraavana aamuna oikein tapahtui ?


Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ilmoitti viime perjantaina eroavansa tehtävästään sen jälkeen, kun hänet oli kuulemma aiemmin aamulla otettu kiinni Sanoma talon parkkihallista epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Lehtien kirjoittelun mukaan päätoimittaja Niemi oli osallistunut edellisiltana Sanomatalolla järjestettyyn juhlatapahtumaan, jossa palkittiin mm. kirjailijoita sekä taiteilijoita ja paikalla oli myös HS:n toimittajia.


Bileet kuulemma jatkuivat Sanomatalossa anniskelun päätyttyä klo 22.00 läheiseen Biergausiin, jossa juhlatunnelma yltyi, kun Kaius Niemi nähtiin soittavan villista haitaria. Hänen haitarinsoittonsa oli kuulemma jo aikaisemmissakin juhlissa kuulunut hänen vakionumeroihin.

Bierhaus oli kuitenkin auki vain klo 1:00, jonka jälkeen kuulemma ne juhlavieraat jotka vielä jatkoivat bilettämistä siirtyivät sieltä kuulemma rautatieaseman viereiseen Vltava ravintolaan, joka oli auki klo 3:00 asti.


Sitten MTV3 uutiset väittää, että voimakkaasti päihtynyt Kaius Niemi nähtiin liikkuvan autoonsa n. klo 7:20 seuraavana aamuna ja hänen aikeensa estettiin, kun Sanomatalon parkkihallin vartijat sulkivat parkkihallin portin, jonka seurauksena kuulemma Niemi oli törmännyt autollaan johonkin, jonka seurauksena hänen autonsa takaosaan tuli vaurioita.

Tämän jälkeen sitten 3 vartijaa pysäytti Niemen auton ja veti hänet ulos autosta, minkä jälkeen häntä epäiltiin törkeästä rattijuopumuksesta.

Niemi itse twiittasi tapahtuneesta ja kertoi poliisin epäilevän häntä törkeästä rattijuopumuksesta, jonka jälkeen hän kertoi esittävänsä nykyiselle Sanoman hallitukselle, etten katso enää voivani jatkaa nykyisessä tehtävässäni vastaavana päätoimittajana.

Biletysillan aikalinja

Sanomatalon bileet jatkuivat Bierhausissa klo 22.00

Vltavat sulkeutui klo 03.00

Missä Kaius Niemi vietti aikaansa sen jälkeen... Missä olivat jatkot? Näitä tietoja ei enää lehdistä nähdä.

Mutta kaiken logiikan mukaan ilmeisesti väkijuomia on lähdetty nauttimaan tod. jonkin läheiseen hotelliin kuten esim. Sokos Hotel.

Toinen asia on sitten se, että minne tällä Niemellä oikein oli aikeita lähteä ajamalla omaa autoaan noin kovassa humalassa, vai eikö hän enää uskaltanut tilata taksia tuossa kunnossa ? 

Jo Hannu Karpo kertoi tässä muutama vuosi julkaistussa dokumenttielokuvassaan, kuinka hänen ohjelmistaan aikanaan valitti 80-luvulla eräs helsinkiläinen poliisipäällikkö. Mutta nämä sen valitukset loppuivat siihen, kun Karpo sanoi sinne päin, että hän tulee sitten tulevassa ohjelmassa raportoimaan kaikki ne kerrat, kun te olette ajaneet humalassa autollanne töihin.

Tämän puhelinkeskustelun jälkeen kyiseinen poliisipäällikkö hankkiutui sitten enneaikaiselle eläkkeelle.

Että kyllä näitä isojen firmojen johtajia ajelee umpikännissä koko ajan, mutta miksi juuri Kaius Niemi jäi tästä nyt tällä tavalla rysän päältä kiinni ? Kun aivan yhtä hyvin tämä käry oltaisiin voitu jättää raportoimatta mediassa, kun jopa Niemi olisi voinut sitä yrittää pantata HS:n päätoimittajana.


Europarlaamentaarikko Sirpa Pietikäinen tuomittiin vuonna 2003 törkeästä rattijuopumuksesta, kun hän ajoi Hämeenlinnan rautatieasemalla kännipäissään lumivalliin, johon auto sen jälkeen juuttui kiinni. Tuosta tuli Pietikäiselle 40 päivän ehdollinen vankeustuomio ja 15 päiväsakkoa. Pietikäinen toimi kansanedustajana vuosina 1983-2003. Europarlamentin jäsen hän on ollut vuodesta 2008 asti.

Mutta jos nämä lehtijutut tosiaan pitää paikkansa tuosta Niemen känniajelusta tuona kohuaamuna, niin silloinhan nämä Sanomatalon portin sulkeneet vartijat pitäisi palkita, koska silloin saatettiin säästyä ihmisvahingoilta. Siellä kun oli ihmisiä menossa töihin ja viemässä lapsiaan tarhaan tuohon aikaan tuon parkkihallin ulkopuolella.

Suomessa vuosina 2019-2021 kuoli keskimäärin n. 47 ihmistä rattijuopumustapauksissa ja loukkaantui 430 ihmistä.

Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu hyvin paljon nuoria, koska kuolleista neljännes ja loukkaantuneista kolmannes ovat yleensä n. 15-24 vuotiaita.











 

Rokotepropaganda turvattu - Jessikka Aro nimitettiin Tehyn viestintäpäällikön sijaiseksi

 


Kansainvälisen tason rokotepropaganda on nyt turvattu, kun Tehyn viestintäpäällikön sijaiseksi nimitettiin Jessikka Aro.

Jokunen vuosi sittenhän muistaakseni joko MV-lehti tai Vastavalkea teki hyvin mielenkiintoisen jutun Jessikka Arosta, jossa spekuloitiin onko Aro peräti töissä Britannian tiedustelupalvelu MI5:lle.

Aro on ainakin oikeudessa saanut takkiinsa pari vuotta sitten, kun hän syytti Reformi-studion Tiina Keskimäkeä ja Panu Huuhtasta vainoamisesta ja vaati heille lähestymiskieltoa.

Lähde: Tehy



keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Ukrainan sodan kupletin juoni selviämässä - False-flag isku Puolaan ja sitten vielä Moldovaan ?


USA:n sotilaskone lensi lähellä Puolaa muutama päivä sitten juuri samaan aikaan, kun sinne osui muka Venäläisvalmisteinen ohjus, jonka väitettiin tappaneen kaksi ihmistä.

Nyt Ukrainan nukkepresidentti Zelensky vaatii jo sotatoimia Venäjää vastaan ja uhosi, että seuraavana Venäjän kohteena on Moldova. Zelensky vaikutti puheensa aikana olevan tapaansa mukaan hieman humalassa sekä kokaiinin vaikutuksen alaisena, jota mies tunnetusti vetää useita viivoja päivässä pysyäkseen pirteänä. 


<iframe width="560" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/xoT0FrapdCc" title="YouTube video player" frameborder="0" allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen></iframe>

Näistä on useita viitteitä (https://www.youtube.com/watch?v=xoT0FrapdCc) miehen julkisista esiintymisistä.

Tässä ei nyt tarvitse edes olla selvännäkijä nähdäkseen, että minne maahan se Venäläinen ohjus pudotetaan seuraavaksi ? No Moldovaan.

Tämän sitten halutaan provosoivan Moldovan ja Puolan NATO:n kanssa hyökkäämään Venäjälle. Mutta tämä hyökkäys taas esitetään mediassa samalla tavalla, kuin esitettiin se Ukrainan kiovan armeijan hyökkäys Venäjälle. Että uutisoitiin Venäjän hyökänneen Ukrainaan.

Aivan samalla tavalla nyt tälläkin kerralla Venäjä tullaan esittämään, että se olisi nyt hyökkäämässä Moldovaan ja Puolaan, kun NATO:n avustuksella saadaan sota laajenemaan Moldovaan ja Puolaan.

Tämä laajempi sotasuunnitelma on jo laadittu vuosia sitten ja siitä tietää aina YK:n johto, Davosin Talousfoorumin johto, Bilderberg-ryhmän ohjauskomitea, Trilateraalisen Komitean johto, 300 miehen komitean johtoryhmä, Rooman Klubi. Joten vieläkö te luulette, että vain PAHA PUTIN on kaiken tämän takana ? 

Ei Putin näitä maailmansotia suunnittele, vaan hän on pelkkä salaisen maailmaneliitin pelinappula, joka esitetään tämän maailmansodan pahana miehenä ja sotakiihkoon saatetut kansat saadaan tuohon NATO-kiihkoilun psykoosiin, jossa he näkevät Venäjän pahana ja lännen hyvänä.

NATO sekä USA:n armeijakin on käynyt viimeisen vuoden aikana sotaansa Venäjää vastaan viimeiseen Ukrainalaiseen.

Seuraavaksi tätä sotaa tullaan käymään tod. viimeiseen Puolalaiseen ja viimeiseen Moldovalaiseen.

Ruotsihan alkoi jo toimittamaan lisää sotakalustoaan Ukrainaan ja myös Ruotsi on viimeisen vuoden aikana sotinut Venäjää vastaan viimeiseen Ukrainalaiseen.

Näyttäisi jo siltä, että jos Suomeen ammuttaisiin tällainen Venäläisvalmisteinen ohjus, niin maamme korruptoitunut johto julistaisi sodan Venäjää vastaan.

Puolan hallitus selvittää jo nyt, että onko sen syytä turvautua Naton neljänteen artiklaan.

Naton 4. artikla siis on erillinen 5. artiklasta, jonka mukaan hyökkäys Nato maahan tarkoittaa hyökkäystä kaikkia jäsenmaita kohtaan.

Kyseiseen pykälään on vedottu aikaisemmin 6 kertaa ja viimeisin näistä tapahtui vuonna 2020, kun Turkki käytti hyväkseen tätä artiklaa, kun turkkilaisia sotilaita sai silloin surmansa Pohjois-Syyriassa tapahtuneessa hyökkäyksessä.

 

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Jakso #25 kateissa

Joudun taas pyytämään katsojilta apua, että jos ollain löytyy tämä jakso numero 25 (Kuka uhkailee ministereitä mainehaitalla) koneeltaan, niin laitatko sähköpostia. teemuvehkala@gmail.com

Tässä on nyt Youtuben puolella sellainen bannitykitys käynnissä, että koko ohjelman tulevat jaksot siirtyvät tänne kanavalle jatkossa: https://www.youtube.com/channel/UCfYowGlhmVfJuPKYsINVq1g/videos

Sillä kun vaalit lähenevät, niin nämä tietyt kriittiset Youtube-kanavat yritettään kaikki tuhota vielä ennen vaaleja.






tiistai 8. marraskuuta 2022

Itäkeskuksen uimahallin johtajan haastattelu

 

Eikä tämä edes ole huumoria, kun siellä on Itäkeskuksen koko huimahallin sauna sammutettu ja siitä ei olla edes vaivauduttu juuri ilmoittamaan.

maanantai 7. marraskuuta 2022

Joutuiko Riku Nieminen valehtelemaan lehdille kantansa Illuminatista ?


Näyttelijä Riku Nieminen kuului vielä vuonna 2008 Zeitgeist-liikkeeseen, jonka jäsenet kaikki uskoivat noihin asioihin, joita käsiteltiin Zeitgeist-dokumenttielokuvassa.

Tuossa dokkarissa kuvaillaan hyvin selkeästi miten pankit hallitsevat maailmaa salaisesti jne. Nämä ovat totuuden etsijälle perusasioita.

Mutta nyt näyttelijä Riku Nieminen taisi joutua valehtelemaan toimittajille, kun hän kertoi ettei usko enää mihinkään illuminateihin tai salaseuroihin, jotka vetelevät naruista. Nieminen sanoo, että uskoo kaikkien haluavan tehdä hyvää, mutta kaikkea ei voi itse nähdä. En ajatele, että ihminen on paha.

Tämän kaiken valehtelun Nieminen joutui tekemään, koska hän aikoo nyt vaihtaa alaa näyttelijästä ja ryhtyä poliitikoksi, jos pääsee läpi ensi eduskuntavaaleisa vasemmistoliiton listoilta.


Suomen eturivin näyttelijät kuuluvat eliitin hoviin

Nämä Riku Niemisen kaltaiset eturivin näyttelijät kuuluvat Suomen eliitin hoviin ja jos tuossa asemassa alat vaikka antamaan lehtiin haastatteluja, joissa kerrot tästä salaisesta maailmaneliitistä Illuminatista ja alat kritisoimaan heidän pyörittämää pankkitoimintaa, niin jo pelkästään tällainen ulostulo olisi kenelle tahansa tämän maan näyttelijälle tuhoisaa heidän uran kannalta, joka voitaisiin päättää sen pelkän yhden ulostulon seurauksena. 

Joten tämän vuoksi Riku Nieminen joutui kääntämään takkinsa menneisyytensä vuoksi ja sanoutumaan irti kaikesta siitä arvomaailmasta, joka tulee tähän Zeitgeist-liikkeeseen.

Hän tietää kuuluvansa Suomen eturivin näyttelijöihin ja ymmärtää pitää suunsa kiinni näistä yksityisomisteisia pankkeja kritisoivista kannanotoista.

Suomen viihdealalla kun on tämä kultaisen kirjekuoren sääntö, jossa tätä varsinaista kultaista kirjekuorta ei ole olemassa. 

Mutta se tarkoittaa sitä, että niin kauan kuin olet hiljaa ja et kritisoi vallanpitäjiä, niin näin kauan saat hyväpalkkaisia hommia julkisuudesta.

Lisäksi toki näitä julkisuudenhenkilöitä voi myös joku Suomen Epstein asemassa oleva myös kiristää, jos saa videoitua näiden viihdejulkkisten keskinäisiä origioita huviloillaan. Onhan näistä julkkisten ryhmäseksihommista jo muutamat Seiska-lehti julkkikset jo antaneet lausuntoja julkisuuteen.

Brysselissähän viime vuonna eräs ex euroedustaja meppi Jozsef Szajer jäi kiinni 30 miehen ryhmäseksibileissä Brysselissä. 2 bileisiin osallistujaa vetosi diplomaattiseen koskemattomuuteensa.

Poliisi puuttui noihin ryhmäseksibileisiin, koska tuolloin vuonna 2021 Belgiassa oli sallittuja vain 2 hengen

 ryhmäkokoontumiset.  Szajer joutui eroamaan tuon kohun seurauksena ja ilmoitti jatkavansa työtä Unkarin uudistamiseksi tieteen tekemisen puolella.

Eipä ole paremmat asetelmat, kun jo meni miehellä maine sekä kunnia.

Lähde: ILTALEHTI









sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Amerikkalainen rock-muusikko Ted Nugent servasi uutistoimittajan suorassa lähetyksessä 100-0 rokoteasioissa

Amerikkalainen rock-muusikko Ted Nugent servasi uutistoimittajan suorassa lähetyksessä 100-0 rokoteasioissa.

Hän mainitsi puhuvansa koronarokotettujen kanssa samaa kieltä: "bää, bää (lampaan määkimisääni).

Tähän sitten valtamediakanavan toimittaja vastasi hämmentyneesti, että "tarkoitatko tuolla, että rokotteen ottaneet ovat kaikki tyhmiä". Johon Nugent myönsi asian olevan juuri näin.

Toivottavasti tälle Nugentille ei vaan tapahdu mitään, kun tuollainen seurvaus televisiossa kyllä sai lääketeollisuuden mafian paskomaan alleen. Sillä tämä ei tiedä hyvää varsinkaan jenkkien koronarokote myrkkypiikkibisneksessä.

lauantai 5. marraskuuta 2022

David Icke sai porttikiellon Hollannista

David Icken piti mennä puhumaan Hollantiin erääseen rauhanaktivistien mielenosoitukseen, mutta sitten Icke saikin viestin Hollannin valtiolliselta taholta asti, jossa sanottiin ettei hän ole tervetullut maahan ja häntä kielletään myös puhumasta tapahtumasta.

Icke sai myös porttikiellon 26 EU Schengen maahan samalla seisomalla.

Ickeä estettiin pääsemästä Australiaan luennoimaan vuonna 2019, jolloin Australian viranomaiset sulkivat hänen VISA-korttinsa estääkseen silloisen maahantulon.

Samaan aikaan Hollannin oikeusministeri Dilan Yesligöz-Zegerius väitti median edustajille, ettei näissä mielenosoituksissa rajoiteta sananvapautta Hollannissa.

Lähteet: euronews

perjantai 4. marraskuuta 2022

Youtube kanavalle iskettiin jälleen sensuurilla

Youtube kanavallemme langetettiin pitkästä aikaa taas 2 viikon striimaus ja videonlatausbannit.

Joten viimeinen jakso #67 hävitettiin bittiavaruuteen tänään, koska Youtube ei edelleenkään kuulemma salli koronarokotteiden myrkkypiikeistä puhumista.

En ehtinyt tehdä varmuuskopiota kyseisestä jaksosta, että jos sinulla se on koneella, niin viitsitkö pistää viestiä teemuvehkala@gmail.com

Tässä kun nämä tulevat vaalit lähestyy, niin hybridiosaamiskeskus on jälleen aloittanut totuudentorvien sensuroinnin ja näille Youtube-kanaville tullaan iskemään lähiaikoina useasti, joka tod. tarkoittaa jälleen jatkuvia striimausbanneja, joista kolmas tietää taas Youtube-kanavan poistoa.

Youtube-toiminta ei silti tule lakkaamaan, vaikka poistaisivat tuon toisen kanavan, sillä täällä on varakanava, jonka voi jo nyt laittaa tilaukseen.






torstai 3. marraskuuta 2022

Koronamyrkkyrokote tappaa nyt työikäisiä kovassa sarjassa ympäri maailmaa

 


Tunnettu amerikkalainen ruokakirjailija Julie Powell oli korona rokotettuna hyvin ärtynyt rokottamattomiin, että julisti omalla Twitter seinällään näin, että oikein toivoi rokotevastaisten ja maskittomien ihmisten joukkokuolemia.


Mutta tämä nainen kuolikin nyt itse 49 vuotiaana tähän korona myrkkyrokotteeseen.

Kumma kun nämä maskittomat ja rokottamattomat eivät ole ärsyyntyneet rokotettujen piikkiproteiineista, joita he levittävät pelkän hengityksen kautta ja tartuttavat näitä myrkyllisiä piikkiproteiineja muihin ihmisiin.

Ei ole monikaan rokottamaton alkanut julkisesti vaatimaan rokotettujen kuolemia.



Mutta myrkkypiikki tekee tuhojaan ja työikäisiä kuolee nyt kuin ruton aikoina ja ylikuolleisuus on huipussaan, mutta valtamedia yrittää edelleen pitää kulissit kasassa, vaikka kohta ne kulissit kaatuvat lopullisesti.


Että kun silloin 2003 vuonna sinne Irakiin piti oikein lähettää YK:n erityinen asetarkastaja Hans Blix (kuvassa) etsimään niitä joukkotuhoaseita, niin nyt niitä joukkotuhoaseita ei enää tarvitse etsiä, kun niitä on jokaisessa koronarokotuskeskuksessa näinä koronarokote myrkkypiikkeinä.



Mutta kun tämä onkin kansallinen ihmisten joukkotuhonta ohjelma, niin silloin näiden myrkkyrokotteiden valmistajat aina Pfizeriä myöten on tehnyt salaiset sopimukset muiden valtioiden ja EU-maiden kanssa ja syystäkös kun aletaan solmimaan EU-maiden ihmisten tappamisesta ja joukkotuhonnasta sopimuksia, niin nämä sopimuskohdat eivät kestä päivänvaloa, joten silloin ne täytyy mustata julkisesti sopimuspapereista sillä mustalla tussilla.

Näiden lääkeyhtiöiden takana seisoo salainen maailmanhallitus salaisine kabinetteineen, joita edustaa tämän n. 8500 miehen ja muutaman naisen porukka.

He ovat laskeneet, että maailmassa on n 7,1 miljardia ihmistä liikaa, jotka täytyy harventaa pois ja näitä harvennuksia tehdään jo nyt näillä koronarokotteilla.

Sitä varten he loivat tämän valepandemia koronan, jotta sinut saataisiin huijattua sinne myrkkypiikeille tuhoamaan immuniteettisi. Mutta kuten nähdään niin aika valtaosa näistä rokotetuista sairastuneista ihmisistä on vieläkin niin tyhmiä, etteivät he huomaa sairastuneen siitä rokotteesta, vaan luulevat viimein saaneensa koronan, kun heillä puhkeaa tämän koronamyrkkyrokotteen seurauksena vaikkapa tämä sydänlihastulehdus.

Nämä sairaudet ovat lääketeollisuudelle myös kovaa bisnestä, kun vähän aikaa sitten näitä koronarokotteista vammautuneita lapsia oli peräti 117 HUS:n sairaanhoitopiirin sydänleikkausjonoissa.





Jenkeissä mm. Floridassa tilanne on jo mennyt niin pahaksi, että koska työikäisiä kuolee jo niin paljon rokotteisiin, niin nyt tätä koronarokotetta ei enää siellä suositella 18-39 vuotiaille miehille, koska heidän ikäluokan tapakuolleisuus on kasvanut jo 84 prosenttia jo 28 päivän kuluessa koronarokote injektiosta.

Joten jos vielä näiden asioiden selviämisen jälkeen jotkut rokottamattomat ihmisetkö tässä täytyisi demonisoida näistä asioista?

Kun tämä rokottaja eliitti ei itse näitä myrkkypiikkejä ole ottanut missään vaiheessa. Jos he rokotteen ottavat, niin saavat joko suolapiikin tai sitten vain näyttelevät käyneensä rokotuksilla.