tiistai 31. elokuuta 2021

Kuolinsyyraportti vahvistaa - BBC:n juontaja Lisa Shaw kuoli koronarokotteeseen

Viime keväänä kuollut BBC:n juontaja Lisa Shaw kuoli vain 44-vuotiaana. Jo tuolloin liikkui paljon huhuja, että hänen kuolemansa johtui koronarokotteesta.

Nyt hänen kuolinsyytutkimus on valmis ja selvisi, että hänen kuolemansa johtui juurikin koronarokotteesta.

Shaw kuoli viime keväänä AstraZenecan koronarokotteen otettuaan, josta sai vakavia oireita ja menehtyi myöhemmin sairaalan teho-osastolla.

Lähde: The Guardian



Mehiläinen pahoittelee, että video leviää netissä, jossa suomalaista lasta kovakouraisesti pakkotestataan koronalta

 



Yksityinen lääkäriasema Mehiläinen pahoittelee nyt, että netissä leviää video, jossa heidän työntekijänsä pakkotestaavat jotain tuskaisesti huutavaa hysteeristä lasta koronalta.

Toki jos tuon videon olisi kuvannut joku Mehiläisen työntekijä, niin silloin hänen työsuhteelleen ei enää nähtäisi aihetta jatkaa sopimusta.

Tämä some-kohu oli nyt pieni mainoskampanja näille Mehiläisellä työskenteleville psykopaateille, että yhä useampi suomalainen ei enää varmasti tuon videon jälkeen halua viedä lapsiaan sinne.

USA:n armeija ampui dronella 10 siviiliä hengiltä Afganistanissa


USA:n armeija on aloittanut Drone murhat Afganistanissa. Nyt USA:n armeija ampui Dronella kuoliaaksi 10 ihmistä ampumalla Drone ohjuksen henkilöautoon.

USA:n armeija väitti auton kuljettaneen yhtä islamitaistelijaa, joka piti eliminoida. Joten nyt USA:n armeija perustelee, että nämä muut siviili ja lapsiuhrit kuten lapsiuhrit 2-vuotias Sumaya ja 12-vuotias Farzad olivat välttämättömiä huteja, joka nyt vaan kuuluu tähän islamitaistelijoiden ulkomaalaiseen terroristijahtiin.

Tästähän ei juuri suuremmin lehdissä puhuta, että mitä luonnonrikkauksia siellä Afganistanissa on niiden ooppium (unikko) peltojen lisäksi. 

Kun sieltä löytyy myös louhimatonta kultaa hyvin paljon. CNN uutiskanavan mukaan Talebaanit istuvat siellä yli 1 triljoonan dollarin mineraalien päällä, jota maailma kipeästi kaipaa.

Mutta se taas on CIA:lle tuttu tyyli, että jos ei maata saada ensin neuvoteltua näille läntisille ryöstäjille, niin siitä seuraavaksi he lähettävät CIA:n palkkamurhaajat näiden maiden johtajien perään. 

Mutta jos ei maiden johtajien salamurhaoperaatiot onnistu, niin kolmantena vaihtoehtona sitten järjestetään kyseiseen maahan aina sisällissota, tai sitten USA:n armeijan hyökkäys sekä myös proxy sotakin on mahdollinen, jolloin CIA vain aseistaa kyseisen maan kapinallisporukat.

Kun tämä Neuvostoliiton ja Afganistanin välinen sotahan oli CIA:n rahoittama siltä osin, että CIA rahoitti silloin tätä Afgaanisotilaiden puolta, jotka sotivat silloin Neuvostoliiton armeijan joukkoja vastaan.

Wikipediankin mukaan tuossakin 1979-1989 vuosina käydyssä sodassa kuoli n. 1,3 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa oli pelkkiä siviilejä joka päättyi sitten lopulta siihen, että Neuvostoliitto vetäytyi vuonna 1989 tästä pahasti sodan raunioittaneesta maasta ja siitä seurasi myös n. 6 miljoonan ihmisen pakolaisaalto.

1992 huhtikuussa sitten mujahidin-joukot valtasivat Afganistanin pääkaupungin Kabulin.

CIA koulutti pääosin monet näistä mujahidin sisseistä. Tämä ohjelma alkoi vuonna 1979 ja CIA:lla sen koodinimi oli Operation Cyclone.

Lähde: BBC

CNN


sunnuntai 29. elokuuta 2021

Dr. Sean Brooks - Rokotetut tulevat kuolemaan pian

 

Amerikkalainen lääkäri dr. Sean Brooks puhui julkisesti 16.08.2021 Ohiossa paikalliselle koululautakunnalle ja sanoi, että näistä koronarokotetuista monet tulevat kuolemaan viimeistään 3-5 vuoden sisällä, koska heidän immuniteettinsa ei enää kestä, koska koronarokotteet ovat tuhonneet heidän immuniteettinsä.

Brooks sanoi, että mitä enemmän koronarokotteita ihmiset ottaa, niin sitä heikommaksi heidän immuniteettinsa alenee.

Hän puhui myös koronarokotteiden ADE-efektistä, joka on vasta-aine riippuvuus, joka huijaa kehon uskomaan, että kehon solut söisivät taudinaiheuttajaa, vaikkeivat sitä kuitenkaan tee.

Lisäksi Brooks puhui koronarokotteiden aiheuttamista verihyytymistä, joita on havaittu hyvin monilla rokotetuilla.

Koronarokoteampulleista on löydetty myös jäämiä ebola-viruksesta, adenoviruksesta ja rotaviruksesta. Mutta osa koronarokotteista on plaseboa. Mutta silti tähän plaseboon luottaminen on samaa turvallisuustasoa, kuin pelaisi oikeaa Venäläistä rulettia.

Suomen terveysministeriö sekä hallitus on syyllistynyt tässä koronarokotuskampanjassa puhtaaseen kansanmurhaan ja nämä virkamiehet kuuluisi kiikuttaa seuraavaksi sotarikosoikeuteen Haagiin kuulemaan tuomionsa. 

Mutta jostain syystä nämä YK:n, Davosin talousfoorumin, Rockefeller Foundationin jne. maailman kulissien takaiset rokotuttaja paskiaiset ovat hankkineet itselleen syytesuojan, koska kyseessähän on kokeellinen rokote, jonka rokotteen ottaja ottaa itse vastuun sen turvallisuudesta.

Sillä siinä vaiheessa kun tämän globaalin rokotuskansanmurhan totuus paljastuu, niin näiden rokottaja eliitin peli on pelattu ja GAME OVER. Siksi nämä miljardööriroistot ovatkin rakennutttaneet isoja bunkkereja mm. Uuteen Seelantiin, jonne nämä nilkit sitten pakenisivat, jos heidän päänahoistaan vielä aletaan kilpailemaan näiden vastapuolen puolella.


Näiden rokotuttajien esi-isillä Temppeliritareillakin tuli silloin 1300-luvun alussa Ranskassa savuinen loppu, kun heitä otettiin kiinni ja heitä poltettiin roviolla.

Ihan samanlaista ihmissaastaa on tämä nykyinenkin globalistien kerho, joilla on nyt vain mielessä maailman väkiluvun vähentäminen näillä rokotteilla ja sitä varten he keksivät tämän valepandemia koronan, jotta saisivat ihmiset huijattua sinne lopetuspiikeille heikentämään immuniteettinsa niin alas, että lopulta pieni perusflunssa riittää tappamaan heidät.

Lähde: Rapsodia




Australialainen ex sotilas kertoi vanhasta armeijan joukkomurhasta - Koti joutui pommi-iskun kohteeksi


 Australiassa naispuolinen ex sotilas Kapteeni Louise on ollut todistajana sotarikosoikeudenkäynnissä, jossa kapteeni kertoi kuinka Afganistanissa SAS-joukot osallistuivat siviilien joukkomurhaan.

Erikoisjoukkojen yksikön sotilas oli ampunut vanhingossa kuulemma maanviljelijöitä ja sitten SAS yksikkö päätti, ettei ketään silminnäkijää voinut enää jättää henkiin, vaan kaikki 39 ihmistä surmattiin kylässä ampumalla lähietäisyydeltä päähän. Yksi uhreista oli 13-vuotias poika.

Todisteita kerättiin paikalta vasta 12 vuorokauden jälkeen.

Louise toimi SAS joukoissa C-sotilaana.

Hänet erotettiin myöhemmin palveluksesta.


Louisen kotiin tehtiin pommi-isku

Kapteeni Louisen kotiin Australiassa tehtiin pommi-isku, joka sattui viime vuoden marraskuussa, josta kertoi silloin myös australialaismedia. 

Louise epäilee, että se koskee tätä hänen todistuslausuntoaan koskien tätä Breretonin sotarikostutkimusta.

Nyt Louise siirrettiin todistajansuojeluohjelmaan.

Lähde: Iltalehti

Kajaanin Sanomat siirtyi koronauutisoinnissa huru-ukko linjalle - Syyttää vanhusten sairastumisesta nyt rokottamattomia


Kajaanin Sanomat -sanomalehti on ottanut nyt koronauutisoinnissa huru-ukko vaihteen päälle ja syyttää nyt rokotettujen vanhusten sairastumisesta rokottamattomia.

Mitään todisteita tai näyttöä tuosta ei kuitenkaan Kajaanin Sanomien toimituksella ole esittää.

Valheen esittäjä on Kajaanin alueen soten pandemiapäällikkö Olli Pekka Koukkari.

Lähde: Kajaanin Sanomat

maanantai 23. elokuuta 2021

Tietoenatorin logistiikkajohtaja katosi 13 vuotta sitten - Poliisin mukaan tapaukseen ei liity rikosta


13 vuotta sitten jyväskyläläinen Tietoenatorin logistiikkajohtaja Marko Ovaska katosi 1.7.2007.


Miehen uuudenkarhea Volvo V40 auto löytyi myöhemmin noin 250 km kauempaa Ovaskan kotipaikkakunnasta Pohjois-Savon Sonkajärveltä.

Auto oli siellä ollut parkissa 2.7.2007 lähtien, eli noin vuorokausi Marko Ovaskan katoamisen jälkeen.

Volvon sisältä löytyi Ovaskan kaksi puhelinta, aukaistu kartta, hygineniatuotteita ja miehen päällä viimeksi nähdyt verkkarit sekä t-paita.

Omaiset kuitenkin ihmettelivät, sillä miehellä ei normaalisti ollut mitään asiaa savon suunnalle.

Ovaska harrasti suunnistusta ja oli kokenut kisaaja mm. Jukolan viestissä.

Joku väitti nähneensä Ovaskan autonratissa Sonkajärven Paisuassa. Mutta taas läheisellä marjasuolla liikkuneet taas kiinnittivät huomiota tuntemattomaan mieheen, joka kulki metsässä ilman keruuastiaa.

Heinäkuun lopussa 2007 taas sonkajärveläinen mökkiläinen oli huomannut, että mökin pihassa oli käyty ja kirjoitettu pihassa olevan pöydän kanteen kaksi kertaa teksti NOBODY LOVES ME.

Syyskuun alussa taas Ovaskaa etsittiin taas poliisin saaman vihjeen mukaan, että rannalta muka löydettiin käsinkirjoitettu lappu, jossa luki NOBODY LOVES ME. Mutta lappua ei kuitenkaan löytynyt.

Viranomaiset taas väittävät, että Ovaskaa ei etsitty ensimmäistä kertaa, vaan hän olisi ollut kateissa myöskin 2007 touko-kesäkuun vaihteessa 2007.

Mutta tuolloin viranomaiset löysivät miehen joutsalaisen leivonmäen kansallispuiston läheisyydestä heikjossa kunnossa ja mies toimitettiin sairaalaan.

Mutta nyt tämä menee kummalliseksi. Sillä 2009 kesällä eräs vieremäellä asuva mies oli ollut kalassa ja hänen virveliinsä oli tarttunut päänahkaa, kun hän oli kalastanut Sonkajärven Haajaistenjärvellä, joka on noin parinkymmenen kilometrin päässä Ovaskan auton löytöpaikasta. Kyseiselle järvellä johtaa erävaellusreitti nimeltä Volokinpolku.

Mies oli ensin heitellyt kiviä virveliä rannalta kävin pienen saaren lähellä ja kun hän veti virveliänsä ylös, niin siihen oli tarttunut ihmisen päänahkaa.

Poliisi lähetettiin alueelle tekemään tarkempia etsintöjä, mutta mitään tarkempaa ei väitetty sieltä enää löytyvän.

Mutta päänahkaan liittyvä löydös lähetettiin tuolloin keskusrikospoliisille, jonka laboratoriotutkimuksissa sai selville, että niissä oli ihmisen hiuksia.

Mutta nyt homma alkoi saamaan omituisia käänteitä, kun tämä päänahan löytänyt nuorimies kuoli vain pari viikkoa myöhemmin moottoripyöräonnettomuudessa.

Jos tämä Ovaska olisi päätetty hiljentää, niin Tietoenatorin logistiikkajohtajana hänellä varmasti oli tietoa siitä, että miten Tietoenator osallistui Suomen vaalilaskennan väärentämiseen.

Nykyäänhän tuo homma hoidetaan Scytl-nimisen firman kautta, jolla on nyt käytössä se CIA:n vaalilaskentaa väärentävä softa.

Tuolloin vuonna 2007 pienpuolue Köyhien asialla puheenjohtaja Terttu Savola paljasti YLE:n tv1:llä esitetyssä ohjelmassa kuinka hänen itse antama äänensä ohjautuikin kilpailevalle ehdokkaalle, kun hän kävi tarkistuttamassa äänensä silloisen Tietoenatorin kautta.

Tietoenatorilla (sen jälkeen Tieto Oyj) tämä vaalivilppi oli aina tarkoin varjeltu liikesalaisuus. Joten jokainen silloisenkin Tietoenatorin it-logistiikkavastaava joka tällaisen tiedon voisi vaarantaa, niin heidän henkensä on ollut varmasti sen seurauksena helposti vaarassa.


Mutta kun CIA on sekaantunut Suomen vaaleihin ja tästä Tietoenatorista (nyk. Tieto Oyj) omisti 2007 vuonna amerikkalainen New Yorkissa sijaitseva sijoituspankki Goldman Sachs peräti 10 prosenttia.

Niin tämä johtui täysin siitä, että kyseisellä sijoituspankilla oli silloin jokin motiivi sekaantua Suomen poliittisiin vaaleihin manipuloimalla niiden vaalitulokset CIA:n tahdon mukaisiksi. Eikä tämä ole vieläkään muuttunut minnekään, sillä tätä filunkia tehdään nykyään tämän Scytl-firman kautta ja se on tasan fakta, että niin kauan kuin CIA väärentää Suomen vaalituloksen, niin demokratia ei silloin koskaan toteudu.

Lähde: MTV Uutiset














 

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Australia suunnittelee vievänsä 24 000 lasta pakkorokotuksiin stadionille

perjantai 20. elokuuta 2021

Rokotekuolemia tulee nyt niin paljon, ettei niitä kirjaava Fimea muka enää ehdi niitä kirjaamaan ylös

 


Rokotekuolemia tulee nyt niin paljon, ettei niitä kirjaava Fimea muka enää ehdi niitä kirjaamaan ylös.

Eihän ne siellä pysty mitään kirjaamaan ylös rokotekuolemista, kun koronarokotteilla tehtävä kansanmurha on jo täydessä vauhdissa.

Joku on vaan käskenyt siivota jäljet maton alle.

Valtiovalta keskittyy sillä välin tiedottamaan kansalaisille, että tulisi ottaa jo toisen rokotteen jälkeen kolmas piikki.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen heitti nyt melkoisen aivopierun, jonka hän luki tietenkin hänelle jaetuista nuoteistaan, että kuinka nyt rokottamattomat pitäisi rokotettuja panttivankeinaan ja kuinka meidän tulisi nyt saada yhteiskunta käyntiin, mutta yhteiskunta ei voisi olla pienen äänekkään vähemmistön panttivankina, jos meillä on näitä salaliittoteorioita lukevia foliohattuja, jotka eivät ota rokotetta.

Siinä on vaan sellainen ongelma, että rokottamattomat eivät voi kuolla siihen rokotteeseen ja tämä luo ongelman siihen, että nämä ihmiset täytyisi saada hengiltä huijaamalla heidät niin monta kertaa piikille, ennen kuin heiltä lähtee viimein henki pois.


Jos nyt katsotaan sitä todellista rokotekattavuutta näiden koronarokotteiden luojien näkökulmasta, niin heidän lopullinen tavoitteensa on saada vähennettyä maailman väkiluku aina niin pieneksi, että väestöä on koko pallolla enää 500 miljoonaa.

Nyt maailmassa on väkeä n. 7,713 miljardia.

Se on siis aika karkeaa logiikkaa, että kuinka 7,70 miljardia ihmistä tulisi saada sinne koronarokotuksille rokottamaan itsensä niin monta kertaa, että heidät saadaan kaikki eliminoitua pois.

Sitten nämä loput 500 miljoonaa ihmistä jäisivät tänne, joita nämä vallanhimoiset ja sadistiset psykopaatit sitten alkaisivat alistamaan maailmanlaajuisella uuden maailmanjärjestyksen tyrannihallinnolla.

Tämä ei ole mitään salaliittoteoria, sillä tuo Georgia Guidestonesin kivimonumentti on olemassa, jossa tuo 500 miljoonan väestönvähennystavoite teksti lukee sen kyljessä.

Koronarokotteissa on lisäksi paljon myrkyllistä grafeeinioksidia, joka on piilotettu näiden koronarokotteiden pantenteistakin.

Grafeenioksidi on titaniumia vahvempaa ja se kestää aina 930 astetta celsiusta lämpötilassa.

Jos grafeenioksidi saa positiivisen varauksen, niin se tuhoaa silloin kaiken sen kanssa kosketuksiinsa tulevan. Näin tästä aineesta tehtiin koronarokotteiden salainen aineosa, jonka efekti on rokotteen saajan kuolema.

Pfizerin entinen työntekijä Karen Kingston paljasti tämän grafeenioksidin ja koronarokotteiden välisen yhteyden.




'









tiistai 17. elokuuta 2021

20 lasta joutunut ensiapuun Tampereen koulun lasten koronarokotusten jälkeen

Bob Dylan joutuu oikeuteen 12 vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä


Folk laulajalegenda Bob Dylan joutuu vastaamaan oikeudessa syytteisiin 12 vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Syytteen takana on nainen, joka oli tapahtuma aikoihin vuonna 1965 vain 12-vuotias tyttö, jolloin hän väitti Bob Dylanin pitäneen häntä viikkoja vankina ja käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen.  

Haasteessa kerrotaan lisäksi vielä, että Bob Dylan antoi tytölle tuona aikana mm. huumeita sekä alkoholia hyödyntäessään sitä hyväksikäytössään. Mutta käytti myös hyväkseen väkivallalla uhkailua.

Hyväksikäytön sanotaan tapahtuneen legendaarisessa Chelsea-hotellissa, jossa Dylanilla oli huone suoaina 1961-1965.

Mutta Bob Dylanin edustajan mukaan taas kyseessä on pelkkä valeuutinen.


Pedofilia yhdistää näitä staroja

Harvat tietävät sen, että tällaiseksi folk-staraksi ei kukaan voi päästä ilman, ettei hän lähtisi sortumaan sellaiseen asiaan kuin pedofilia, jolla näitä pop-staroja sitten myös kiristetään.

Luultavasti Bob Dylanistakin löytyy näillä hänen kiristäjillään useita videonauhoja, joilla Bob Dylan raiskaa jotain alaikäistä lasta.

Nyt kun Bob Dylanin maailmankiertueen päivämääriä katsoo netistä, niin Japanin kiertue on yllättäen PERUTTU. 

No mistäköhän syystä ? 

Eipä jää epäselvyyksiä.

Eipä varmaan japanissa ole kovinkaan trendikästä enää alkaa myymään lapsen raiskauksesta epäilleen folk legendan keikkoja.

Toisaalta nyt näemme seuraavina kuukausina ja vuosina, että nauttiiko Bob Dylan näiden vaikutusvaltaisten pedofiilirinki kiristäjien suojelua, vai ei ja se näkyy suoraan siinä, että jatkuuko miehen ura vai ei. Koska sen päättävät aina lähestulkoon nämä staroja kiristävät pedofiilirinkien pyörittäjät itse.

Lähde: YLE





lauantai 14. elokuuta 2021

Dr. Charles Hoffe: Koronarokotetuit voivat kuolla 3 vuoden sisällä


Tohtori Charles Hoffe varoitti, että monet koronarokotuksen saaneet ihmiset saattavat kuolla jo kolmen vuoden sisällä, joka johtuisi näistä verihyytymistä, mitä he ovat saaneet koronarokotteista heidän sisäänsä.




Li Anderssonilta pääsi YLE:llä freudilainen lipsautus


Opetusministeri Li Anderssonilta pääsi YLE:llä freudilainen lipsautus ulos.

Kun YLE:n toimittaja kysyi, että on löytynyt jo yksi opettaja, joka levitti lapsilleen rokotevastaista propagandaa, mutta hän irtisanoutui.

Sitten Li Andersson päästi tämän freudilaisen lipsautuksen ulos:

"No siis tottakai jos on tilanne koulussa, että opettaja levittäää paikkansa pitävää tietoa rokotteista oppilaille, niin se on niin kun ehdottomasti asia, mihin koulun johtajan eli rehtorin silloin pitää puuttua ja se ei ole hyväksyttävää ja silloin siihen myöskin puututaan".

Tuohan oli jo politiikassa sen luokan lipsautus, että yleensä siitä seuraa välittömät kurinpidolliset toimet ja nämä ministerit pakotetaan usein eroamaan näiden virheiden takia, koska ministeri ei saa kyllä koskaan kertoa totuutta ääneen varsinkaan kansalaisiin kohdistuvasta rokotepropagandasta, jonka pääasiallinen tarkoitus on kansalaisten tappaminen rokotteilla.

Mutta opetusministeri Andersson nyt paljasti, että kyllä hän tietää tämän rokotekansanmurhan, että kuinka rokotteiden haittavaikutuksista ei saa missään nimessä kouluissa puhua ja niistä puhuvat opettajat tulee irtisanoa rehtorin toimesta.



Talouselämä julkaisi netissä Riikka Purran puheenjohtajuusvoiton ennen ääntenlaskua

Perussuomalaisten puheenjohtajavaalissa nähtiin Seinäjoella kummallinen tilanne, kun Talouselämä lehti julisti Riikka Purran puheenjohtaja voiton ennen äänestystuloksen julkistusta.

Mutta äänestys tehtiinkin paikan päällä sähköisesti, jolla vilppi mahdollistettiin. 

Purran äänisaalis väärennettiin röyhkeällä tavalla, kun hänen väitettiin saavan yli puolet kaikista äänistä.

Ossi Tiihosen äänisaaliista pudotettiin niin paljon pois, että hänen ilmoitettiin saaneen vain muutaman sata ääntä.


Tässä on eilinen gallup Twitteristä, joka kertoo todelliset kannatuslukemat, ilman CIA:n sähköisen äänestysjärjestelmän virhemarginaalia.

Temppu ja kuinka se tehtiin

Tämä puheenjohtajavilppi tehtiin Seinäjoella todella törkeällä tavalla, kun puoluekokouksessa ilmoitettiin, että peräti yli 700 puoluekokoukseen osallistujat kuulemma unohtivat henkilöpaperinsa, jolloin he eivät kelvanneet puheenjohtajavaaliin äänestäjinä.

Tiihosella oli ilmeisesti niin kova kannatus. Mutta hommahan oli tässä takana, että Perussuomalaisten puolueen puheenjohtajaksi haluttiin sellainen ihminen, joka olisi riittävän koronapassi myönteinen.





Koronarokotus myrkkypiikkien käyttäjäkokemuksia - Näitä juttuja et pääse lukemaan lehdistä

 

























 








Ja tuolta löytyy loput näistä tapauksista: https://kuleksii.com/80haittaa/?s=08 

Vieläkö tekee näitä myrkkypiikkejä mieli ?