perjantai 31. heinäkuuta 2020

Ricky Gervais jaksaa edelleen ärsyttää Hollywoodin pedofiilieliittiä



Brittiläinen näyttelijä Ricky Gervais, jonka tähtihetki oli vuosi sitten, kun hän alkoi roastaamaan Hollywoodin pedofiileja roastaus puheessaan.

Hän kirjoitti äsken Twitteriin näin; "Elämäni jälkeen en tullut valituksi Emmy ehdokkaaksi tänä vuonna. Mutta tämä teki Outstanding Variety Special: The Seitsemänneskymmenesseitsemäs (77th) Vuotuinen Golden Globe gaala".

Joten minusta, Kiitos, Hollwood, ja lakatkaa nussimasta lapsia. Huraa.



Tämä roastaus on edelleen klassikko ja ikimuistettavat ovat nämä Hollywood pedofiiliohjaajien pelkokertoiset häpeän ilmeet, jotka kertovat sen, että nyt tuo läppä osui heillä arkaan paikkaan, koska nämä lapsien seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole enää heille mikään huumorin asia, koska sitä nämä sedät siellä Hollywoodissa harrastavat naama vakavana.

Nehän pahoinpitelee niitä lapsia kesken aktin, kuten John Podesta teki siellä Washingtonilaisen pizzerian pelisalissa. Ainoastaan nyt se Podestan lapsenraiskausvideo on kadonnut Youtubesta, että se on enää joillakin sen talteen ottaneilla hallussa.

Jos tämä Hollywoodin pedofiiririnki puhallettaisiin julki kerralla, niin se tietäisi varmasti suoraa konkurssia monelle filmiyhtiölle, koska niin moni tähtinäyttelijä putoaisi koko alalta pois sen seurauksena, koska jos saat pedofiilin leiman otsaasi Hollywoodissa, niin sen jälkeen on enää turha soitella edes B-luokan pornotuottajille, että hei saisko rooleja.

Ellen DeGrenes päätyy nyt seuraavaksi sinne Hollywood lost broken dreams sarjaan ja yleensä tuossa vaiheessa nämä tähdet masentuvat ja kokevat psyykkeen menetyksen sekä burnoutin, kun tuo heidän koko uransa tuhoutuu kuin yhdessä yössä.

Ehkä he kuitenkin tajusivat, että tuo touhu oli rakentunut alusta asti pelkälle illuusiolle siitä, että tämä tv-pelle olisi jotain suurta. 

Kun se taikatemppu tehdään siinä vaiheessa, kun saadaan miljoonat ihmiset uskomaan, että tällainen julkisuudenhenkilö olisi oikeasti hauska ja viihdyttävä tapaus.

Jimmy Savile is captured groping the teenager

Britanniassa tällainen yksi julkisuuteen kuolemansa jälkeen noussut pedofiili pappa oli tv-juontajana britanniassa tunnettu Jimmy Savile, joka kuoli vuonna 2011.

Savile harrasti jopa nekrofiliaa, kun hänellä oli avaimet eräälle ruumishuoneelle, jossa hän kävi pistelemässä kuolleita lapsia.

Freddy Krueger (Original Film Series) | Elm Street Wiki | Fandom

Tämä Freddy Grugerin (kuvassa) näköinen viihdejuontaja, joka eli koko uransa aikana kaksoiselämää ja käytti lukuisia lapsia seksuaalisesti hyväkseen.

Eihän näistä pedofiili julkkiksista ole enää siinä vaiheessa muulle viihdeteollisuuden pedofiiliringeille vaaraa, kun nämä ehtivät vaihtaa hiippakuntaa.

Britanniassa kuitenkin lehdistöllä on ollut tapana paljastaa näiden julkisuudenhenkilöiden pedofilia vasta sen jälkeen, kun näistä pedofiileista aika jättää ja on jo mullat heidän päällä.

jill dando, saville, clifford, rolf harris, paedophile ring, bbc, murdered, crimewatch

Mutta tiettävästi tämä vuonna 1999 murhattu brittitoimittaja Jill Dando murhattiin, koska hän tiesi jotain näistä pedofiileista ja oli jo viemässä näitä tietoja eteenpäin brittien medialle.

Dandon kolleega kertoi tästä muutama vuosi sitten julkisuuteen.

Mutta tämä vitsaus jatkuu edelleen, kun Hollywoodissa vaikuttaa laaja julkkisten pedofiilirinki.

Britanniassa vaikuttaa laaja julkkisten pedofiilirinki.

Suomessakin vaikuttaa laaja viihdeteollisuuden pedofiilirinki, johon tämä Jari Sillanpää kuuluu vain sen takaisiin pikkutekijöihin... Hänen tuttavansa kun tukehtui Virossa, Tallinnassa hodariin, niin hän ei ehtinyt todistamaan oikeudessa.



Elijah Wood on myös todennut julkisuudessa, että kuinka Hollywoodissa on laaja pedofiiliongelma.








Ellen DeGrenes potkaistaan nyt viihdeteollisuudesta ulos

Ellen DeGeneres

Tunnetusta talkshowstaan tunnettu Ellen DeGrenes pudotetaan nyt viihdeteollisuudesta ulos. 

Tästä puhuttiin jo rivien välistä New York Postissa, että hän olisi valmis jättämään ohjelmansa.

Käsky on käynyt ja siksi tehtiin tämä kiusaamiskohu.

Kyse ei ole Ellenin ohjelmassa tapahtuneesta kiusaamisesta, vaan kyseessä on perinteinen Hollywoodille ja ylipäänsä viihdeteollisuudessa vallitsevalle vakiolle. 

Eli jos teet siellä kulisseissa jotain, joka uhkaa vaikka tätä Hollywoodin pedofiilirinkejä, niin se on korkeintaan yksi tai kaksi virhettä, jonka jälkeen urasi oli siinä ja aivan ilmiselvästi Ellen DeGrenes heitetään nyt tuosta maailmasta pois.

Se on tietyllä tavalla julmaa kenelle tahansa, joka on saanut itsensä tunnetuksi tuolla tavalla, koska tuollaisten ihmisten hyvin itsekeskeinen arvomaailma pyörii aika pitkälti heidän oman napansa ympärillä ja tuo muu kulttuurieliitti, joka tuossa maailmassa kilistelee shampanja laseja noiden tyyppien ympärillä ovat usein samanlaisia narsistisia luonteita, jotka kilpaa keskenään kehuvat toisiaan aina väsymiseen asti.

Joten jos tuollaisesta maailmasta joku viihdemaailman narsisti julkisuudenpelle lentää ulos, niin se on todella julmaa tälle ihmissielulle, joka kuitenkin loppupeleissä on usein kaiken tuon illuusion takana hyvin suurta yksinäisyyttä poteva ihminen, joka usein jopa kokee suurta tragediaa siitä, ettei heillä välttämättä edes ole yhtään oikeaa ystävää, joka edes älyllisesti pääsisi noiden tasolle, jos tuossa viihdeteollisuudessa on näitä julkisuudenhenkilöitä, joilla on myös tuon rahan, maineen ja mammonan lisäksi myös älykkyyttä äärettömästä viisaudesta puhumattakaan. 

Sitä ei voi kukaan ostaa mistään itselleen, vaan se tulee universumilta ja vain pieninä erinä, mitä enemmän sitä omaa viisauttaan uskaltaa käyttää.

Pedowood : ConspiracyMemes

Hollywoodin valkoinen imago on kärsinyt viime vuosina kovaa inflaatiota ja tulevaisuuskaan ei näytä hyvältä, koska somessa (sosiaalinen media) ollaan jo huhuiltu, että Hollywoodissa tulisi kohta vielä joku paljon laajempi pedofiilikohu, joka todennäköisesti jälleen keskittyy yhden kilpimiehen ympärille.

Televisio netflixeineen on edelleen kuin ooppiumia kansalle ja kyllä tämän myös nämä Hollywoodin filmiteollisuuden rabbit myös tietävät. 

He nauravat räkäisesti edelleen sille miten elokuvateattereihin on edelleen pitkät jonot, kun väkivaltaelokuvia ihannoidaan ja ylistetään. 

Vaikka nuo mogulit tavallaan kusevat henkisesti teidän moraalinne päälle, jolla altistatte melkein itsestänne samanlaisen psykopaatin, kuin mitä näkyy siellä valkokankailla näissä lukuisisa väkivaltaelokuvissa.

Esimerkiksi Suomessa viime vuosina on lukuisia kertoja nähty miten näitä Suomen ja Venäjän aikaisen sodan Talvisota juttuja täytyy vuodesta toiseen tuottaa uudelleen ja uudelleen sinne valkokankaille.

Siihenkin löytyy aivan oma syynsä, koska tätä Suomen kansallista sotatraumaa täytyy pitää kansamme mielessä, koska kansan muisti on katoavainen. Jos jostain julkisuuden pellestä ei vaikka lue Seiska-lehdessä yhtään juttua 2-viikon aikana, niin kansa unohtaa muuten nimen ja sen jälkeen tätä viihde klovnia ei ole enää heille olemassa.

Tällä tavalla se viihdeteollisuuden illuusio toimii vuodesta toiseen. Mutta keille nämä viihdeteollisuuden pellet oikein todellisuudessa ovat töissä ? 

Aller lehden omistajat asuvat mm. Ruotsissa ja tällä rahasuvulla on siellä hyvin suuri valta.´mm. pankkimaailmassa.

Tuollainen rikas rahasuku kun tarvitsee edelleen sen hovin, jolle nuo julkisuuden pellet oikeasti työskentelee. Mutta Suomessa ei ole ollut kuningaskuntaa enää yli tuhanteen vuoteen, joten tämä hovi viihdytttää nyt tätä Ruotsin yli 900 vuotta henkisesti alaspainamia suomen kansalaisia.

Nämä ruotsalaiset elitistit ovat tarkkoja siitä, ettei tässä maassa saisi kansallinen itsetunto nousta edes lähellekään sitä tasoa, mitä se tuolla svedupetterien maassa on.

Suomalaisten itsetunto | Uusi Suomi

Suomalainen itsetunto on myös muustakin riippuvainen kuin vain MM-lätkästä.

Se on riippuvainen sinun itsesi itsetunnosta, että arvostatko itseäsi vai etkö.

Se on riippuvainen siitäkin, että arvostivatko tai arvostavatko vanhempasi sinua.

Kulttuurillinen ja kansallinen trauma alistaa tätä koko kansakuntaa ja sen historia on upotettu tuon vanhan kirkkokulttuurin taakse. Mutta tämän ei tarvitsisi enää antaa vaikuttaa tähän kansalliseen ja alaspainettuun kansalliseen itsetuntoomme.

Se ei ole mitään kansankiihotusta, jos onnistut saamaan Suomalaisissa herätettyä heidän todellisen itsensä.

Töitä tänne tultiin tekemään, eikä alaspainamaan muita.

Valossa ei ole enää häviäjiä, eikä voittajia, koska siinä SINÄ OLET YHTÄ KAIKKIEN KANSSA.

Tämä on myös universumin salaisuus.

SINÄ OLET

eli 

MINÄ OLEN














Energian hallinta

Bible guide for the new Age: Luke 11:34-36 The Light of the Body

Teksti: Teemu Vehkala

Tämä aihe mistä nyt kirjoitan liittyy tunnetiloihin. Kun synnymme, niin meille opetetaan että on joko oikein tuntea ajoittain eri tunnetiloja, jos vaikka vapaata tahtoamme aletaan rajoittamaan.

Mutta narsisti taas kasvattaa lapsen niin, että se jopa kieltää lapselta näiden monien tunnetilojen tuntemisen, jolloin lapselle jää helposti sellainen tunne, että "en kelpaa tällaisena kuin olen".

Sitten tällaiset ihmiset aikuisena alkavat hakemaan huomiota itsensä ulkopuolelta ja ajautuvat helposti ongelmiin myöhäisemmässä elämässään.

Tämän taustalle kitkeytyy nuo lapsuuden traumat ja ongelmat, jotka olivat mm. narsistivanhempien henkinen tai jopa fyysinen väkivalta, joka jättää tunnekehoon pysyvät traumat, jotka lähtee sieltä vasta sen jälkeen pois, kunnes ne kykenee käsittelemään läpi anteeksiannolla.

Samoin myös jos alat kokeman katkeruutta tai vihaa näitä vallan salatun verhon esiriipun takana olevan eliitin toimista, niin tässä on se salaisuus, että kaikki tunteet myös viha, palautuvat lähettäjälleen takaisin.

Koska tämä kolmiulotteinen matriiseihin perustuva maailmamme rakentuu näistä matriiseista, jotka ovat vain pelkkää hologrammiin perustuvaa projektiota.

Joten kun metsäkin vastaa, kun sinne huutaa, niin myös muut ympärilläsi olevat ihmiset vastaavat myös energiatasolla aivan samalla tavalla. 

Tätä kontrollia tämä tyranniaan tähtäävä eliitti on käyttänyt meitä koko ihmiskuntaa vastaan, koska heillä on ollut siihen parhaat ja mahdolliset aseet, koska enemmistömme mieli on sumutettu mm. valheellisella informaatiolla, jota tunkee läpi eetteriin valemedioista päivin ja illoin. Ellet sitten älyä laittaa sitä radiota tai tv:tä kiinni, joloin et enää altista itseäsi tämän psykologisen terrorin kohteeksi.

Kaikki tämä informaatiosota perustuu vain mielesi ohjemoinnille, jonka taustalla mitä enemmän pelkoa saadaan aikaiseksi, niin sitä enemmän nämä valveunessa olevat ihmiset saadaan pysymään enemmän ruodussa.

Tämä tie jota kuljet on kuitenkin sinun itsesi valitsema ja jos valitset vihan ja pelon tien, niin se on raskas tie kuljettavaksi, mutta sitten kun herätät sydän tietoisuuden ja avaat oman todellisen itsesi, niin tällä keinoin siirryt tuohon tien risteykseen, jossa valo alkaakin paistaa jo sinne risukasaankin.

Ihmiskunta on nyt jo tuossa kollektiivisessa valon tienristeyksessä ja siksi nämä maailmalla nyt tapahtuvat asiat näyttävät jo sen, että siirrymme kohti uusia aikoja ja koska yhä useampi ihminen valitsee tämän valon tien ja jättää pelon taakseen, niin samalla näkyy tämän palkoa hyväksikäyttävän eliitin paniikki, koska he ovat kauhuissaan näistä ihmisistä, jotka eivät suostu käyttämään tuota ILLUMINATI kuonokoppaa, eli maskia.

Nämä ihmiset eivät suostu edes menemään rokotettavaksi ja eivät alistu näiden psykopaattien tahtoon, joten tulemme näkemään melkisen hulluja aikoja, kun näiden YK:ta johtavien dr. MAD ja DR. evil Bill Gatesin koijarit käyvät viimeistä väsytystaisteluaan tuolta käsin, sillä heillä on jo viimeiset vuodet menossa. 

Koska he tulevat häviämään tämän pahuuden suunnitelmansa Uudesta Maailmanjärjestyksestä, koska pimeyden voimat häviävät tämän projektin ja kyllä osa heistä myös sen tietää, mutta koska Saatana vangittiin sinne alakerran seurakuntiin kuten muistamme... langennut henkiolento Luciferilta lähti luojan kortti hyllylle ja hänellä ei ole luojan ajolupaa vieläkään.

Se on ihan jokaisen teidän oma valintanne, että mihin suuntaan kumarratte, mutta jos teillä on sopimus Saatanan voimien kanssa, niin sieltäkin voi aina vaihtaa leiriä ja tehdä sopimus valon puolen kanssa olit vaikka sielusi Luciferille myynyt vapaamuurari.

Saatanan valtakunta ei koskaan tule onnistumaan tuhoamaan tätä planettaa, koska näin on tarkoitettu.

Tämä kaikki on osa suurta suunnitelmaa, jossa kuitenkin teidän jokaisen valon soturin työtä nyt tarvitaan, koska siksi te olette tänne pallolle myös silloin hyvin kauan aikaa sitten ja jopa yli tuhansia elämiä sitten päättäneet tulla auttamaan tätä planettaanne tässä projektissa, jossa tämän planeetan siirtymistä tultiin avustamaan, jossa tämän planeetan määrä on astua kohti Vesimiehen aikaa.

Joten anna sisimmän valosi loistaa ja älä välitä, jos ympärilläsi on näitä, jotka pelkäävät tuota tiedon ja totuuden valoanne. He ovat vain sisimmässään kateellisia ja peloissaan, koska teistä loistaa tuo valo läpi.

Joten sinussa on tuo kaikki voima ja valo, joten käytä sitä kaikella siihen kuuluvalla vastuulla.




torstai 30. heinäkuuta 2020

Taloustieteen dosentti Tuomas Malinen vaatii kansanäänestystä EU:n elvytysrahastosta

Populismi nousee, miten käy EU:n? | Vihreä Lanka

Teksti: Teemu Vehkala

Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti Tuomas Malinen on ottanut kantaa blogissaan EU:n tuoreesta elvytysrahastosta. Hän vaatii, että siitä on järjestettävä kansanäänestys.

Kun tämän tason dosentti avaa suunsa, niin tätä ei vaan voida ohittaa EU:n komission olan kohautuksin.

Myös Suomen valtionvarainministeriön entinen rahoitusmarkkinaosaston ylijohtaja Peter Nyberg varoitti kanssa, että tämä EU rahasto käynnistää jo prosessin, jonka päässä on sekä EU:n liittovaltio että hyvinvointivaltiomme todennäköinen alasajo.

Että onkin vaikea löytää enää asiaa, joka vaatisi kansanäänestystä enemmän kuin mitä tämä, Malinen toteaa.

Mutta tämä on merkillistä, että Malinen on Suomessa ainut ekonomisti, joka uskaltaa vaatia tätä kansanäänestystä julkisesti ääneen ja muut ovat taas hiljaa, koska ilmeisesti nämä muut ekonomistit pelkäävät, että työt lähtee, jos he alkavat vastustamaan kansallisesti EU:n liittovaltiosuunnitelmia.

Malinen totesi blogissaan varsin osuvasti, että "Euroopan unionissa on valmistunut suuri puhallus". 

Niin onkin ja tälle olisi jo aika tehdä jotain.

Voisin tähän väliin myös bloggaajana huomauttaa tästä EU:sta, että se Pariisissa vuonna 1947 solmittu Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa Suomen osalta ja se sopimus kieltää kaiken taloudellisenkin liittoutumisen muiden maiden kanssa, joten näin ollen tämä 25 vuoden EU-jäsenyys on ollut kaiken ajan laiton, koska Suomi huijattiin sinne EU:n jäseneksi.

Euroopan keskuspankissa on 25 vuotta painettu euroja tyhjästä ilmasta juuri ilman mitään katetta ja ilmankos tätä kutsutaankin "elvytysrahastoksi".

Saksan pankkien rosvot kun ryöstivät jo niin monta Euroopan keskuspankin kassaholvia tyhjäksi, että nyt ne kassaholvit täytyy täyttää uudelleen tällä leikkirahalla nimeltä euro, jolle on aina vain määritelty se kulloinenkin arvo, joka on riippuvainen maailman talousmarkkinoista.

Mutta kun tämä maailmantalous markkinoineen on näiden pankkien omistavien roistojen manipuloinnin jatkuvana kohteena, niin sen vaikutukset ovat EU valtioille tässä tapauksessa tuhoisat ja nyt tuo 25 vuoden rahasikailu, joka maksoi Suomen valtiolle sellaiset yli 1700 miljardia euroa täytyisi jotenkin maksaa takaisin ja se tietäisi EU liittovaltiota ja sosiaaliturvan heikennysohjelmaa sekä pienyrittäjien tuhoa, joka alkoi jo.

Joten Suomen EU:sta eroamiseksi tarvitaan kansanäänestys.

Suomea uhkaa suurtyöttömyys

Se on idea, joka täytyy toteuttaa, joten...

KANNATETAAN

Toki monta eurokraattia haluaa vielä roikkua noissa EU:n hillotolpissa, mutta kohta nekin hillotolpat poistetaan ja tilalle rakentuu enää korkeintaan markan ympärille rakennettuja poliittisia suojavirkoja. 

Mutta senkin on aina parempi, ettei nämä Wall Street pankkiirit pääse enää verenimijä hommiin tässä maassa, eli imemään Suomen Pankkia tyhjäksi rahasta tuolla sieltä Suomeen lainatulla velkarahalla.

Euro pikavippien aika on ohi, kun Suomi irroitetaan EU:sta ja se tapahtuu aika pian. Odottakaas vaan, niin kohta se tapahtuu ja tapahtuu FIXIT.

Lähde: MSN










Elle DeGrenes shown lavasteet muistuttavat Epsteinin saarta

Image tagged in ellen degeneres,epstein island - Imgflip

Ellen DeGrenesin imago on kärsinyt viime aikoina valemediassa, kun hänen ohjelmassaan väitetään olleen kiusaamista, josta syntyi ja synnytettiin kohu, kun mm. yksi ex työntekijä avautui DeGrenes shown kulisseissa kokemastaan työpaikkakiusaamisesta.

Muta vieläkin suurempi kohu tulisi tästä, että miksi Ellen DeGrenes shown lavasteet on kopioitu kuin suoraan Jeffrey Epsteinin saarelta.


Nämä kohut ovat miltei aina tilattuja

Nämä Hollywood kohut ovat kuin poliittisia kohuja, koska ne synnytetään miltei aina tarkoituksellisesti ja niillä on aina lopulta tarkoitus savustaa nämä julkisuudenhenkilöt syrjään tuolta paikalta.

Vaikka en nyt olekaan mikään Hollywood bloggari tai Hollywood tähtien paparazzi tai luottotoimittaja, niin tiedän kuitenkin sen verran tästä Ellen DeGrenesistä, että tämä täti ei ole aivan sitä mitä hänestä ollaan ulospäin uskoteltu.

Sillä kyllä hänestä oikein paistaa ulospäin se hänen pimeämpi puolensa, joka viestii siitä, että tällä lesbo naisella saattaa olla myös seksuaalisia mieltymyksiä pieniin lapsiin, koska hänestä tuo pizza lähetti läppä oli niin hauska sivunumero siinä muutaman vuoden takaisessa Oscar gaalassa.



Kun tämä muutaman vuoden takainen pizza läppä kesken Oscar gaalan oli Hollywood sosiaalieliitin sisäpiirivitsi ja tarkoitettu sellaiseksi, koska siinä tilattiin Oscar gaalaan pizzaa kesken gaalan ja tarjottiin sitä näille Hollywood näyttelijöille.

Jos Hollywoodin viihdemaailmassa tai USA:n hallinnon sisällä vaikuttava pedofiili tilaa itselleen alaikäisen pikkutyttö-prostituoidun, niin silloin hän käyttää alan koodisanastoa ja tilaa pizzan.




Steyer the pedophile Walnut sauce is... - Patriot Jaye Citizens ...

Pizza kun nyt sattuu olemaan sosiaalieliitin pedofiilien koodisana eräälle asialle ja sillä tarkoitetaan nuorta tyttöä.

Juustolla taas tarkoitetaan nuorta poikaa.

Jäätelöllä taas miespuolista prostituoitua.

Pastalla taas tarkoitetaan pikkupoikaa ja hotdogilla poikaa.

Kastike on taas origiat.

Juusto taas erittäin nuori tyttö.

Pasta on taas erittäin nuori poika.

Billionaire Tom Steyer Behind Impeachment Push in Podesta "Walnut ...

John Podesta ilmoittautui vuonna 2015 satanisti ja kannibaali Marina Abramovicin järjestämille Spirit Cooking illalliskutsuille.


Walnut sauce is pedo code for black child and if you do a simple ...

Podesta keskusteli myös miljardööri Tom Steynerin kanssa saksanpähkinä hillosta. Ei sellaista hilloa tässä asiayhteydessä ole, koska se on näiden eliittipedofiilien koodisana värilliselle (tod. tumma) lapselle ja kastike = origiat.

Siellä ovat Steyner ja Podesta nussineet etnisiä pikkupoikia perseesen. Tällaisia lapsiinsekaantujia USA:n hallinnossa työskentelee.

Mutta Podestalla on edelleen syytesuoja ja hän nauttii CIA:n diplomaattista koskemattomuutta.

Steyer puolestaan on melkoinen rahankäyttäjä, kun hän tuki pelkästään vuonna 2016 yli 91 miljoonalla amerikan dollarilla USA:n presidentinvaalien ehdokkaita. Siellä meni varmasti muutama pedofiili sisään USA:n kongressiin silläkin kerralla. 

Tiedä vaikka itse Steynerkin olisi kutsunut näitä ehdokkaita jonnekin yksityiselle huvilalleen, juottanut känniin ja tarjonnut hieman lapsiprostituoituja heille ja salakuvannut videolle lopun osion ja lähettänyt nauhat eteenpäin Mossadille jne.

PedoGate, Podesta, the English Crown and the End of Infowars

Podestan veljeksistä on se Scotland Yardin kuva, jossa on tämä kaksikko, jotka sieppasivat sen Madeleine McCann nimisen pikkutytön siellä Portugalissa silloin 2007.

Mutta nämä lastenraiskaajat nauttivat edelleen CIA:n diplomaattista syytesuojaa. Joten ei voi CIA tai edes FBI ottaa näitä pikkulapsien raiskaajia ja murhaajia sekä pikkulapsia kidnappaavia pedofiileja kiinni, koska muuten poliisi taas astuisi tämän kansainvälisen lapsikaupparingin ja pedofiilirinkien varpaille.

The Disturbing Reality Of Human Trafficking And Children, In ...

Siellä liikkuu suuret rahat, että jos per kaupattu lapsi tekee sen n. 15 000 dollaria per lapsi, niin jos jenkeissä jo pelkästään katoaa vuodessa sen 460 000 lasta, niin se on jo 6,9 miljardin dollarin hintaista lapsikauppaa tuollaisella jenkkiläisellä 460 000 kidnapatulla lapsierällä.

Tämä lapsiprostituution ympärille rakennettu laiton lapsikauppa rehottaa edelleen maailmalla ja sille ei oikein haluta tehdä mitään, koska siellä liikkuu jo niin suuret rahat.

Ehkä vaietuin asia siinä on se, että nämä Wall Streetin sijoituspankit sekä ihan nämä muut länsimaalaiset pankit kierrättävät näiden pedofiili-lapsikauppiaiden voittoja pankeissaan, joita nämä rikolliset sitten pesevät mm. kiinteistöbisneksellä puhtaaksi. On jo yksistään hyvin irvokasta ajatella miten nämä ökypilvenpiirtäjätkin on osaksi rakennettu kidnapattujen lapsiprostituutiorinkikaupan rahoilla, vaikkakin huumerahoilla ne pääosin on sinne New Yorkin Manhattanille myös aikanaan rakennettu.

The Real Reason Why NYC's Skyscrapers Are Where They Are | JSTOR Daily

Ehkä tämä sana pilvenpiirtäjä onkin jokin sisäpiiri vitsi, koska pilvihän voi myös tarkoittaa aivan muutakin kuin sitä taivaalla leijuvaa, varsinkin jos siellä ilmassa leijuu jazz tupakan (kannabis) tuoksu.

Mutta ainahan tämä huimausainebisnes (alkoholi, huumeet) on näille pankkiireille ja muille huumekauppiaille ollut kunnia asia, koska niiden käyttäjät sillä vain vetävät päänsä sekaisin ja nämä pankkiirit rikastuu näillä päihteidenkäyttäjillä. 

Siltikään nämä Wall Streetin pankkien norsunluutorneissa istujat eivät itse edes juuri usein käytä mitään huumeita tai juo edes välttämättä alkoholia, koska he tietävät mitä se tekee aivoille. Eli syövyttää ne hitaasti ja jos tuollainen huumekauppias ryyppää aivonsa pihalle, niin jo pian tarvitaan assistentteja vetämään viivat kirjanpitoon, kun aivot eivät enää toimi kuin autokauppiaalla.

Tiedän että tämä päihdekulttuuri siirtyy vielä tulevien kymmenien tai kahdenkymmenen seuraavan vuoden sisällä vielä pois alkoholista ja tämäkin on jo päätetty näissä salaisemmissa pöydissä, joissa tiettävästi synteettinen kannabis on se, jolla tämä päihdekulttuurin näkymätön käsi aikoo jossain vaiheessa kieltää kaiken alkoholin kieltolailla tod. Joka varmasti saa alkoholiriippuvaisen kansan marssimaan kaduilla, koska raivostuvat tuosta tulevan hallinnon tempusta.

Näillä huimausaneilla kuten ihan tupakka, kahvi, alkoholi, kannabis, heroiini, amfetamiini jne. on vain tarkoitus pitää kansat kurissa ja edelleen alkoholi näyttäisi olevan tehokkain keino eteenkin pitää tämä työväestö kurissa, koska siksi heille sallitaan vieläkin tämä ns. perjantaipullo, vaikkakin se karu fakta on, että tässä maassamme on edelleen yli 300 000 työssä käyvää alkoholistia, joka näkyy jatkuvina vuosittaisina työpoissaoloina.

A guide to drinking habits and culture in Germany | Expatica

Alkoholihan oli monia satoja vuosia sitten vielä pelkästään apteekissa, mutta kas yhtäkkiä tästä päihteestä tehtiin koko kansan huume.

Se on edelleen aivan kuningasluokan aine siinä mittaluokassa, että se on hajoittanut lukuisan määrän perheitä sekä ihmissuhteita ja se on tappanut lukuisia ihmisiä enneaikaisesti.

12 dead after drinking poisonous alcohol

Minusta olisi jo korkea aika lopettaa tämän hermomyrkyn ylistys, joka kuuluu edelleen osana normaalia suomalaista juntti- ja äijäkulttuuria. 

Jopa buddhalaisuus sanoo, että alkoholijuomien käyttö on mielen sumentamista. 

Se on juurikin sitä.

Mutta viihdeteollisuuden huono taso korreloi täysin tämän Suomalaisen alkoholi- ja junttikulttuurin kanssa käsikädessä ja siksi näillä känniläpänheittäjillä on koomikkoinakin kova kysyntä edelleen tässä maassa ja myös maailmalla.

Se on kysynnän ja tarjonnan laki. 

Mutta huonolla tv-viihteellä ja alkoholilla on paljonkin yhteistä ? 

Ne kumpikin sumentavat ja turruttavat mielen.













ex-pornotäht Jenna Jameson on vaarassa saada kohta Marilyn Monroen kohtalon



Ex pornotähti Jenna Jameson tykittää nyt sen luokan settiä Twitterissä, että hän on jo vaarassa kohta saada Marilyn Monroen kohtalon.



Viime aikoina Jameson paljasti kuinka sosiaalieliitti jahtaa bileissä jopa neljävuotiaita lapsia ja saalistavat niitä näiden sosiaalieliitin pedofiilirinkien uhreiksi.

Hän vertasi Jeffrey Epsteinin olevan tähän verrattuna pelkkä amatööri mitä tulee näihin lasten seksuaalisiin hyväksikäyttörinkeihin, joissa ne todelliset pedofiilit ovat ottaneet uhreikseen aivan pieniä lapsia eikä enää mitään teinityttöjä.

Lähde: https://www.collective-evolution.com/2020/07/30/ex-porn-star-jenna-jameson-says-jeffrey-epstein-is-an-amateur-children-are-hunted-at-parties/


Onko YLE:n viihdeohjelmien komediatuotanto siirtynyt uutispuolelle ?



YLE:n tv-kanavalla nähtiin muutama päivä sitten varsin koominen tilanne, kun YLE:n uutistoimittaja oli lähetetty Barcelonaan raportoimaan koronatilanteesta ja toimittajalle oli määrätty maski päähän, joka tuotti selvästi uutistoimittajalle jo hengitysvaikeuksia, koska alueella oli luonnollisesti tähän vuoden aikaan ihan helle lukemat.

Mutta kesken lähetyksen äänimies joutui tulemaan korjaamaan tilannetta ja hänellä taas maskia ei ollut naamalla. 

Yleisradio kun joutuu pysymään tässä narratiiivissa, että koronavirus on uhka koko ihmiskunnalle ja maski naamaan, ettei terveytesi vaarannu.

Mutta jos olet hereillä, niin tuo maskisekoilu enemmänkin huvittaa kuin pelottaa, koska se näyttää suoraan tuon täysin hyödyttömään hengitysmaskiin kulminoituvan totuuden. Koska tuo maskisekoilu on täyttä pelleilyä, jota vielä kustannetaan meidän verorahoista YLE:n toimesta.

Pelle Väripilkku Naamiaisasu - Hauskakauppa.fi verkkokauppa

YLE ei tarvitsisi enää mitään erillisiä viihdeohjelmia, koska he tekivät jo itsestään pellen omissa uutisissaan.

Joten nämä nenäpäivälähetyksetkin voisi jo ulkoistaa pois ja siirtää tilalle maskipakkopäivä ja kerätä vaikka hyväksikäyttörahoitusta tuohon korona maskisekoiluun.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Jenkeissä muuttaa kohta yli 28 miljoonaa ihmistä sillan alle asumaan ja syy ei ole koronan

Kuvassa kerrostalo New Yorkissa.

Teksti: Teemu Vehkala

Jenkeissä muuttaa kohta yli 28 miljoonaa ihmistä sillan alle asumaan ja syy ei ole koronan, vaikka valemedia sitä yrittää väittää.

Syy on aivan muu kuin mikään koronakriisi.

Työttömyyden takia Yhdysvalloissa on nyt jopa 28 miljoonaa vuokralaista vaarassa menettää asuntonsa tulevina kuukausina häätökieltojen umpeutuessa.

Jo vuonna 2016 amerikassa oli pelkästään 2,3 miljoonaa häätöä.

Liittovaltio asettu kuitenkin häätökiellon aiemmin, joka päättyi viime perjantaina. Kielto koski vain kiinteistöjä, joissa oli liittovaltion tukemia lainoja, ja vuokralaisia, jotka saivat jenkkien paikallista asumistukea. 

Mutta nyt valemedia YLE julkaisee tätä REUTERS propagandaa, kun se väittää näiden häätöjen voivan edesauttaa koronan leviämistä.

Kun mennäämpä nyt niihin faktoihin, että minkä väestönosan nämä pankkiiri globalistit haluavat tappaa ensimmäisenä ? 

No tietenkin työttömät ja vanhukset. Eli tämä porukka, jotka eivät tuota mitään yhteiskunnalle ja maksa veroja näille roistoille. Kun jotain George Sorosta ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun jenkkiläisen työttömän köyhyys ja häätöuhka.

Vaan Soros nauraa räkäisesti aina kun joku köyhä kuolee kadulle ja Soros tekee sillä suurta tiliä. Sellainen suursijoittaja Soros on, koska hän tekee miljardien voittoja ihmisten köyhyydellä ja kurjuudella sekä kuolemilla ja väkivallalla.

Columbian yliopistossa tehtiin äskettäin tutkimus, että kodittomien määrä jenkeissä voi kasvaa tänä vuonna peräti 40-50 prosenttia. Tämä tarkoittaisi n. 250 000 uutta asunnotonta ja yhteensä n. 800 000 kodittoman armeijaa.

Almost 1.5 Million Greeks Live in Extreme Poverty | GreekReporter.com

Muistan edelleen sen kun 2017 keväällä kävin kaverini kanssa Barcelonassa muutaman päivän reissulla ja välilento meni sopivasti Ateenan kautta, niin pääsi sitten näkemään sinä eräänä Huhtikuisena iltana miltä talouskriisin runtelema Kreikka näytti.

Siellä oli mm. pukuun pukeutunut mies kaivelemassa itselleen syötävää roskiksesta ja tarjouduin antamaan hänelle eväitäni. Mutta mies koki siitä niin suurta häpeää, ettei hänelle kelvannut minun Suomesta Lidlistä hänelle ostavat eväät.

Kornia sinällään, että Lidl on Saksalainen kauppaketju ja Saksan pankithan ne sen Kreikankin raateli tuohon kuntoon, että siellä oli jo 2009 vuosina aika monta narkkia piikittämässä itseään heroiinilla hengiltä, kun lähti firmat ja kodit alta.

Alarming Poverty Rates in Greece Spark Volunteer Move... - Culture-ist

Tällainen kylmäkiskoinen psykopaatti pankkiiri globalisti ei näe näissä EU-maiden köyhissä mitään arvoa, koska heille ihminen täällä Euroopassa on vain pelkkä veroja maksava lypsylehmä, eli ihmiskaupan kohde, joilla nämä roistot vetävät voitot liiveihinsä.

He eivät tunne armoa tuon valtioiden tuhoamisohjelman edessä, joissa teuraaksi täytyisi heidän tavoitteiden mukaan saada vielä se yli 7 miljardia ihmistä tältä pallolta, jotta enää se loput 500 miljoonaa sitten enää jätetään henkiin.

Siksi nämä salaseuramiehet saarnaavat mm. liikakansoittumisesta, vaikka tämä liikakansoittuminen on pelkkää DEEP STATE rosvojen propagandaa, joilla he haluavat ylläpitää tuota valheellista narratiivia siitä, että kuinka tämä planeetta tarvitsee mm. ilmastonmuutoksen kaltaista uudistusta hiilineutraalista tulevaisuudesta.

Greek poverty deepens during 7 years of austerity - The Salt Lake ...

Köyhyys on näiden pankkiiri rikollisten käyttämä ase ihmiskuntaa vastaan, koska köyhyydellä saadaan ihmisen älykkyysosamäärä laskemaan helposti jo yli 14 prosenttiyksikköä alas. 

Sitten kun ihmiseltä on viety asunto alta sekä tuhottu vielä sosiaaliturvan toimeentulo, niin kun hänen kaikki aikansa kuluukin enää jossain Ateenan kaduilla roskiksista ruoan etsiminen ja heroiinidiilerien löytäminen, niin alkaa toteutua jo tämä väestön harvennus siinä mittaluokassa, jossa tämä Vatikaanin seurakunta tätä peliä pelaa tuolta kulisseista.

Bilderberg-ryhmäkin toimi jo yli 800 vuotta sitten ja tunnettiin tuossa ajassa nimellä VENETSIAN MUSTA AATELI. Eli jälleen kaikki tiet johtavat sinne Italiaan ja Roomaan, koska Vatikaanihan toimii siellä edelleen.

Jesuiitat eivät kaivele leipää roskiksista, koska heille Sveitsin BIS-pankki maksaa jo hieman suurempaa toimeentulotukea kuin mitä Rooman paikallinen kansaneläkelaitos.

Austerity in Greece Promotes Poverty - BORGEN

Kreikka nyt oli vaan tämä ensimmäinen varoitus siitä, että miten tämä pajatso tyhjennetään kerralla yhdessä EU maassa, mutta seuraavana näistä Euro maista kaatuu Italia.

Poverty in Italy stops growing for first time since 2015 | Euronews

Italiassa taas tätä köyhyyden nurjaa puolta ei haluta edelleenkään näyttää valemediassa, koska muuten tuon Italian brändi pastan ja pizzan luvattuna maana alkaisi kokea imagotappiota.

Financial Crisis Among Causes of Poverty in Italy | The Borgen Project

Että MAMMA MIA kun on verensokeriarvot alhaalla, jospa tuolta Rooman paikallisesta roskiksesta löytyisi joku käytetty makaronipussi pieneen suolaisen nälkään.

Ei tämä enää siinä vaihessa naurata, kun se sattuisi omalle kohdallesi ja täällä Suomessa, että tämä Kokoomus RKP troika ilmoittaisikin, että "nyt muuten loppuu se sosiaaliturvan maksaminen, kun korona vei rahat".

Ei saisi enää sosiaalilähiöissä asuvat sitä keskikaljarahaa KELA:lta ja loppuisi tuonkin kansanosan huumori katsoa enää televisiota, kun kuluisikin se kaikki aika ruoan etsimiseen paikallisista roskiksista.

Tämä on se EU:n tulevaisuus, jos annamme tämän leikin edetä sinne Saksan liittovaltioon, koska Saksaa kiinnostaa vain Suomen luonnonvarat, jotka se haluaa ryöstää täältä halvalla itselleen ja tehdä tästä maasta köyhän banaanivaltion.

Mutta nämä pirulaiset suunnitelivat tämän EU:n jo silloin vuonna 1971 britanniassa niin, ettei täältä oikein voi mikään maa erota. 



Britannia ei sieltä oikeasti edes eronnut, koska Englannin BREXIT oli puhdasta harhautusta, koska Britanniassa tätä Euroopan unionia suunniteltiin jo silloin vuonna 1971, joista on olemassa salainen dokumentti.


Tälle Satanistiselle kultille pitäisi antaa häätöuhka

Mutta jos mennään itse asiaan, niin tälle vallan verhon takaiselle Satanistiselle kultille jesuiittoineen pitäisi antaa se häätöuhka ja sellainenkin onnistusi, jos meillä ihmiskunnalla olisi käytössä oma ja itsenäinen rahajärjestelmä, joita nämä parasiittit eivät taas pystyisi kontrolloimaan.

Libyahan ja Syyria kykeni valtiona toimimaan omavaraisesti, joka sai tämän pankkiirien syndikaatin aina raivon partaalle, koska he eivät onnistuneet taivuttamaan Lybian johtaja Muammar Gaddafia puolelleen, koska Gaddafi oli jo rikas, eli häntä ei enää saatu edes lahjottua. Joten se oli enää aivan turhaa CIA:ta lähettää sinne Tripoliin joku CIA:n hillotolppamies tarjomaan sitä kymppitonnia, kun Gaddafilla oli jo miljoonia omasta takaa.

Joten CIA:n ja Pentagonin neuvottelijat päätyivät lopulta siihen, että kun kerta Gaddafi halusi tehdä Afrikasta vauraan ja rakentaa sinne myös oman vesiputken sekä perustaa Afrikkaan Libyan kanssa yhteisen kultaan sidotun valuutan, niin se sai lopulta tämän maailmaa salaisesti hallitsevan pankkiiri syndikaatin juonimaan tuon, että Gaffafista tuli päästävä eroon.

Natohan kävi sitten pommittamassa sen vesiputken, joka oli jo rakennettu aluksi sinne Afrikkaan. 

Nato oli taas sen rauhan asialla, kuten he aina ulkoisesti uskottelevat.

Nato on todellisuudessa näiden pankkirikollissyndikaatin yksityisarmeija, joka puolustaa näiden Sveitsin yksityisomisteisen BIS-pankin omistajien intressejä.

Soros varoittaa EU:n kahtiajakautumisesta | Tekniikkatalous

George Soroksen hyvä ystävä Martti Ahtisaarikin edusti rauhanneuvottelijana tätä samaa pankkiiri syndikaattia, joiden lähettämä hän Soroksen kautta oli.

Puhutaan ihan puhtaasta hyvin vaikutusvaltaisesta rikollisjärjestöstä, jolla on sijoituspankkimaailmassa pitkät lonkerot, jotka ulottuvat Sveitsin BIS-pankista, Euroopan keskuspankkiin ja aina USA:n keskuspankkiin jne. 

Noilla rahoilla sitten käydään tätä maailman huumekauppaa, lapsikauppaa, lapsiprostituutiota, sisäelinkauppaa, paritusbisnestä, lääkebisnestä jne. 

Tämä maailman ihmisten köyhdyttäminen on näille pankkiireille puhdasta peliä, jota he tekevät tuon työnsä vuoksi, jota he tekevät suoraan Saatanalle ja pimeyden voimille, koska he ovat tehneet sopimuksen Luciferin kanssa.

Eli sitä sopimusta vastaan nämä pankkiirit myivät sielunsa suoraan Saatanalle ja saivat vastineeksi tuon miljoonapalkkaisen jetset elämän, jossa kokaiini smoothiet kuuluvat pitkään päivään ja työsuhde-etuihin. On ökyautoja, ökyveneitä, ökyhuviloita, ökykartanoita, ökylentokoneita, ökyhelikoptereita, ökymökkejä, öky purjeveneitä jne. 

Nämäkin arvokiinteistöt ja ökyveneet sekä ökyautot on yleensä pesty huumekauppoista saadulla huumerahoilla, eli joku lähiö ghettojen narkkari antaa niistä sen oman osansa tuolla huumeidenkäytöllään ja he ovat sen öky jetset elämän ihmiskaupan kohde.

Mutta siinä Satanistisessa arvomaailmassa kaikki tuo oikeudenmukaistetaan sinulle, jos olet tehnyt sen Saatanan kanssa sopimuksen tuosta diilistä, että myit sielusi paholaiselle tuota kaikkea materialistista rikkautta sekä valtaa vastaan sekä halusit myös päästä mahdollisesti huoraamaan julkkiksena noihin julkkispiireihin.

rich man | Meme Generator

Tämä ökyisyys vain heijastaa tätä pankkiiri rikollisen sielutonta ja tyhjää elämää, joka todellisuudessa on hyvin yksinäistä ja onnetonta elämää, joka kuitenkin täytyy tv:ssä ja Hollywood elokuvissa kiillottaa näyttämään jotenkin coolilta ja makeelta.

He ovat vain langenneita ihmispoloisia, jotka ovat jääneet lapsena vailla rakkautta, koska yleensä näiden ökyrikkaiden sukujen vanhemmat kasvatavat myös lapsensa tuolla psykopaattien omaisella kylmäkiskoisella välttävällä kiintymysmallilla. Joten sitten näistä kyseisten rahasukujen lapsista saadaan myös yhtä kylmäkiskoisia bisnesnaisia ja miehiä, jotka ahertavat tuon köyhiltä ryöstetyn rahan eteen ja tekevät sitä kovaa työtä, jota siihen heidän mittakaavassa menestymiseen vaaditaan.

Mutta jos nyt mennään siihen itse tabuun, niin eihän tuo sakki oli kuin vain pieni joukko äärimmäisen rikkaita ihmiskauppiaita.

Heidän koko bisnes perustui vain ihmissielujen hyväksikäyttöön ja tällainen liiketoimintamuoto on mahdollinen vain, jos kysessä on sielunkehitykseltään lisko, jossa maailmassa tuo ihmiskauppa ja raha muodostavat aina sen suurimman arvomaailman.

Money Kills The Soul Drawing by Victor Melendez | Saatchi Art

Kynnyskysymys edelleen tähän koko ydinongelmaan on, että onko se ihmissielu edelleen kaupan ? 

Kun mitäs se sosiaaliturvatunnus oikein ihmiselle edustaa. Kun silloin 90-luvun lamakriisin aikana, joka myös oli keinotekoisesti luotu kriisi... Silloin Suomen velkaantuneet yrittäjät jos eivät pystyneet maksamaan lainojaan kerralla takaisin pankeille, niin yrittäjät menettivät sosiaaliturvatunnuksensa oikeuden Suomen sosiaaliturvaan, eli heidät kirjaimellisesti ajettiin sinne siltojen alle.

Tämä tehtiin vain, jotta Suomen pankit mahdollistivat EU-jäsenyydelle vaaditun 58 prosentin vakavaraisuusasteen, joka ei olisi muuten onnistunut, ellei niitä Suomen pienyrittäjiä olisi silloin tuhottu.

Mutta tämä korona kevät alkaa vähän selvästi muistuttamaan tuota 1992-1993 vuosia siltä osin, että myös tälläkin kerralla huomio kohdistuu jälleen pienyrittäjiin, kuinka heitä kohdellaan yhtä raakamaisesti kuin silloinkin, koska monikansalliset yhtiöt ja pankit haluavat nyt ryöstää näiden pienyrittäjien omaisuuden keinolla millä hyvänsä ja siitä syystä mitä todennäköisimmin tämä koronan toisen aallon teatteriesitys kun polkaistaan käyntiin viimeistään syyskuun puolella, niin sitten taas Suomen hallitus määrätään laittamaan jälleen ravintolat kiinni uudelleen ja ehdottamaan maskipakkoa ja mennään askel kohti lopullista EU liittovaltion tyranniaa.

Että tämä Euroopan eurostoliittohan alkaa jo muistuttamaan jotain kyykkyhyppykurssia, jota johdetaan aina sieltä Saksasta asti.

Kyykkyhypyillä nyt vaan tarkoitetaan sinun omaisuudestasi luopumista, kun suostut pistämään yrityksesi kiinni, koska KORONA.

KORONA on nyt tämä tyrannien käyttämä taikasana, jolla sinut yritetään triggeroida luovuttamaan yrityksesi valtiolle ja luopumaan siitä, sekä nöyrtymään sitten sosiaaliturvan asettamiin köyhyyspaineisiin. Tämä saa sitten myös apurahoilla ennen eläneet taiteilijat riippuvaiseksi KELA:sta ja tuhoaa kulttuuria sitä mukaan, kun näitä tunnettujakin laulajia joutuu nöyrtymään sinne työkkärin käytäville anomaan työmarkkinatukea, kun keikkaa ei enää ole kuten ennen.

Different Gigs For Musicians And Singers Wanting To Work On Cruise ...

Viihdemaailma kun koki jo sen luokan inflaation tänä kesänä, että se uudisti tämän koko skenen siltä osin, että nyt nämä kulissien takaiset tyrannit kiihottuivat tästä kuinka muusikotkin voidaan nyt melkein määrätä, että "Tästä eteenpäin kaikki julkinen keikkailu on kielletty ja te esiinnytte enää vain nettistriimeillä". 

Niin jo ylipäänsä tällaisen ehdottaminen on aivan mielipuolista, joka käytännössä tuhoaisi koko kyseisen skenen täysin, joka tunnettiin nimellä muusikkojen puolella nimellä keikkailu. Tuo maailma mitä itsekin harrastin vielä kymmenen vuotta sitten lähinnä vain näissä enemmän julkisuudelta näkymätömimmissä rivimuusikon hommissa.

Marilyn Manson quote: Sell your soul to yourself. You'll make more ...

Mutta nämä musiikkiteollisuuden takana istuvat ylimmät viihdemogulit... Eivät ne mitään tyhmiä miehiä ole. 

Kyllä ne tietävät tasan tarkkaan, että miten tämä viihdemaailma pyörii ja miten sillä kaupallisissa radioissa soivalla kolmisointu saasteella, jota nimitämme pop musiikiksi, saadaan edelleen nykyinen nuoriso aivopestyä siihen muottiin, johon heidät halutaan saatua aivopestyä.

Viihde teollisuus viihdyttäjineen onkin ollut vuosisatojen tämän teollistumisen myötä yhä suurempi laitos, joilla on tarkoitus pitää tämä sen kohderyhmä tuossa valveunessa, jottei syntyisi kapina.

Kun vielä silloin satoja vuosia sitten se viihdyttäjien sakki oli se kuninkaan hovi, mutta nyt kuninkaiden hovit ovatkin siellä tv-ruutujen vastaanottimien puolella ja näiden viihdyttäjien todellinen tehtävä on pitää television katsojat tuossa valveunessa, jottei he kykenisi heräämään tästä valveunesta ja herättämään tuota nukkuvaa mieltään ja tulemaan tietoiseksi omasta itsestään sekä näkemään minkälainen kusetus ja huijaus tämä koko järjestelmä onkin kaikki nämä vuodet ollut.

Mutta sinä et vain sitä ennen vielä huomannut, kun kaikki päivittäinen ja viikottainen aikasi meni siellä lapsiasi hoitaessa ja viedessä heitä mahdollisesti tarhaan ja töissä käymiseen. Sitten kun tulit töistä, niin laitoit television päälle, koska se antoi sinulle tekosyyn jälleen olla käyttämättä aivojasi ollenkaan tietoiseen ajatteluun.

Sanoisin, että tämän EU mailta ryöstävän rosvokoplan jäljittäminen ja tutkiminen on miljoona kertaa mielekkäämpää kuin katsoa jotain television typeriä ohjelmia tai Netflixiä. 

Koska sitä näissä hommissa ihan saattaa oikein oppia jotain ja siitäkös nämä hybridikeskuksen työntekijät tykkäävät kyttyrää, kun heille tulee aina uusi hybridikakka housuun, kun uusi suomalainen heittää sen tauluteeveen lähimmälle kaatopaikalle tai myy sen pilkka hintaan tori.fi kaupassa.

Ja ne televisioiden pelleohjelmien tuottajat sekä käsikirjoittajat ovat oikeasti jo aivan kusi sukassa, kun suosituimmat Youtubettajat ovat kiillaamassa näiden surkeimpien tv-ohjelmien edelle. Joten eihän siinä sitten auta kun näiden surkeista surkeimpien tv-ohjelmien tuottajat painostetaan houkuttelemaan näitä Youtubettajia näiden pelleohjelmien vieraileviksi juontajiksi.

Tulee mieleen se Grimmin klassikko satu Keisarin Uudet vaatteet, jossa alaston keisari kehui jokaiselle alamaiselleen, kuinka hänellä oli hienot uudet vaatteet, mutta hän olikin alasti.

Suomen rappeutunut viihdeteollisuus on jo siinä tilassa, että se on sen Keisarin kaltaisesti jo alasti, mutta tätä totuutta ei ainakaan juuri yksikään alalla työskentelevät taiteilija uskalla edelleenkään sanoa ääneen, koska he pelkäävät että sitten joku viihdemoguli suuttuu ja heiltä lähtee työt alta.



Nämä parhaimmat koomikot itse asiassa ovat ja olivat totuudenpuhujia, mutta he naamioivat tuon läppänsä siihen muottiin, ettei heille siellä buuattu juuri koskaan.

George Carlin mm. veti tuota lavashowtaan ja hänen kertomansa setti oli aika pitkälti tätä samaa shaibaa kuin mitä täälläkin olen kirjoitellut pitkin nämä vuodet. 

Mutta ihmisten mielestä se oli viihdyttävää kuulla tuollaisen vanhan ja vihaisen oloisen miehen suusta.

Mutta toki jos tuon Carlinin yleisö olisikin kokenut sen totuuden heräämisen seuraavan vaiheen, eli vastustuksen, niin olisi sinne varmaan muutama pullo heitetty lavalle ja joku totuudesta häiriintynyt pitkätukkainen hippi vaatinut tuota salaliittopaskaa huumorishowta äkkiä loppumaan, ennen kuin totuus tekisi hänet mieleltään vapaaksi.

Totuudella kun on tuo kolme vaihetta

1. Niille nauretaan
2. Niitä vastustetaan viimeiseen asti
3. Ne hyväksytään totuuksina

Että jos netissä vaikka jossain somessa hiillostat ja riittävän paljon provoat totuutta, niin jossain vaiheessa saat porukkaa tuohon kakkosvaiheeseen, niin saat melkoisen määrän vihamiehiä, jos olet tunnettu persoona.

Mutta jos onnistut saamaan tämän kuulijakuntasi tuohon kolmosvaiheeseen, niin siinä vaiheessa työsi on tehty. Eli my work here is done

Eikä se porukka herättänyt itseään sinun takiasi, vaan sinä vain mahdollistit heille ne avaimet heidän korkeimman itsensä ja minänsä löytämiseen, eli totuuden.

Lähde: YLE-REUTERS