maanantai 30. joulukuuta 2019

Huominen mielenosoitus PERUTTU

Ilmoitusluonteinen asia, että kerta tätä Malmin lentoaseman ry:tä ei kiinnosta yhteinen asia, eli lentotoiminnan puolustaminen, niin turha alueelle on enää pienellä porukalla lähteä protestoimaan.

Lentotoiminta sai jo vuoden kaupungilta lisäaikaa vuodelle 2020, eli erävoitto jo sinällään, että paine tuotti tulosta.

Joten huominen mielenoitus on PERUTTU.

Mutta silti taistelu kentän säilymisen puolesta jatkuu.

Terveisin

Teemu Vehkala

Koira älähti, jonne kalikka kalahti - Allekirjoittanut maalitusjournalismin kohteena


Teksti: Teemu Vehkala

Nyt se sitten tapahtui, että nimeni kirjoitettiin näihin roskalehtiin, ensimmäistä kertaa, eli nimeni pääsi lehtiin sieltä mustalta listalta kun Seura-lehden toimitus ja toimittaja Petri Korhonen tarttui käskettynä kynäänsä ja alkoi maalittamaan, koska olin muutama päivä sitten ilmoittanut järjestäväni julkisen mielenosoituksen Malmin lentoaseman säilymisen puolesta.


MV-lehden, Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin sekä Janus Putkosenkin julkisena vihaajana tunnetun Korhosen kynä syyhysi salamana ja allekirjoittanut tituuleerattiin jo heti otsikossa näyttävästi "ufoaktivistiksi", jotta mahdollisimman paljon hämmennystä saataisiin aikaan.

Kävin juuri puhelinkeskustelun MLY:n puheenjohtaja Timo Hyvösen kanssa ja sovimme puhelimitse, että huomisella mielenosoituksella ei ole yhdistyksen kanssa tekemistä. 

Suomessa on kuitenkin julkinen mielipiteenvapaus ja kokoontumisvapaus, mutta MLY ry on nyt ilmoittanut jäsenistölleen, etteivät he tue tällaista toimintaa.

MLY ry järjesti aikaisemmin yhden mielenosoituksen Eduskuntatalolla, jolloin yhdistys luovutti kansanedustajille vetoomuksen kentän säilymisestä.

Lähetin jo Seura-lehdelle vastineen, jota ei todennäköisesti tulla julkaisemaan "poliittisista syistä" siellä, mutta julkaisen sen nyt tässä.

Vastine


Järjestän mielenosoituksen pelkästään yksityishenkilönä ja tarkoituksena on vain tukea lentokentän ilmailutoimintaa puolustelevia aktiiveja.


Kävin puhelinkeskustelun Malmin lentokenttäyhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa ja hän myös sanoi, että julkisella paikalla saa järjestää mielenosoituksen, mutta MLY ry ei ole tässä mukana.


Täten vielä korostan, että vaikka Seura-lehti väittää, että tällä tapahtumalla yritettäisiin hämätä Malmin asiasta kiinnostuneita ihmisiä, niin tarkoitus ei ole mikään hämäys, vaan ainoastaan asian tukeminen.


Tiedän kyllä, että tämä myllytys ja kohu syntyi siitä, että nämä eräät isokenkäiset Helsingin herrat pelästyivät, että kuka on mielenosoituksen pääjärjestäjä ja he haluavat vaientaa minut, etten tulisi puhumaan sinne mitään ja sen kaltainen sananvapaus on fasismia sen puhtaimmissa muodoissaan.


Meillä on Suomessa edelleen sanan- sekä mielipiteen ilmaisuvapaus sekä mielenosoituksienkin muodossa, jossa riittää vain ilmoitus poliisille vähintään kuusi tuntia ennen tapahtumaa.


Tämä tapahtuma on jo ilmoitettu poliisille ja siitä tuli jo poliisille lupa, joten se tullaan järjestämään 31.12.2019 klo 15.00 alken.


- Teemu Vehkala


lauantai 28. joulukuuta 2019

Helsingin kaupunki aikoo estää ilmailutoiminnan Malmin lentokentällä laittomin keinoin


Teksti: Teemu Vehkala

Helsingin Malmin lentokentän tulevaisuudesta on käyty kova vääntö ja vaikka Helsingin kaupunki on irtisanonut vuokrasopimuksen lentäjiltä, niin silti päätös on kuitenkin riitautettu ja sen oikeuskäsittely on vielä kesken.

Helsingin kaupunginjohto kuitenkin väittää, että lentokentän vuokrasopimus loppuu 31.12.2019 mennessä ja on uhitellut huhujen mukaan täyttävänsä kentän tuon jälkeen betoniporsailla, jottei lentotoiminta voisi enää jatkua.

Kuitenkin Malmin lenokenttäyhdistys huomauttaa, että tällöin lentämionen voi kuitenkin lain mukaan jatkua, koska irtisanomispäätös ei ole silloin vielä lainvoimainen, vaan yhdistys jatkaa kentän operointia normaalisti.

Riitauttamisen johdosta liikenne- ja viestintävirasto Traficom päätti joulukuun lopussa jatkaa Malmin lentokentän pitolupaa, vaikka oli aiemmin ilmoittanut kaupungille, että lentopaikan pitolupa raukeaa vuoden vaihteessa.



Helsingin kaupunki ja muutamat rikkaat elitistit (mm. ex Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen) ovat suunnitelleet alueelle maahanmuuttajille suunnantun lähiön rakentamista ja rakennustöiden on määrä alkaa jo 2020-luvulla. 

Ex kaupunginjohtaja Pajunen hamuaa Malmin lentokentälle kaavailtavan maahanmuuttajalähiön aikaansaavan ostovoimaa hänen osittain omistamalle luxemburgilaiselle rahastolle, joka osuudenomistajista ei luovuteta mitään tietoja, mutta tämä rahasto on yksi Malmin kauppakeskuksen omistaja.

Joten luonnollisesti Malmin lentokentän päälle kaaavailtava maahanmuuttajalähiö toisi ostovoimaa Malmin kauppakeskukselle, kun sen asuttaisi hyvin paljon lisääntyvät somalit, joista joka toinen nainen on paksuna ja työntää lastenvaunuja sekä rattaita. 

Sosiaalimenot vain kasvaisivat ja näin saataisiin niiden lomassa lisää asiakkaita Malmin kauppakeskukseen. 

Mutta jostain syystä nämä arkitodellisuudesta vieraantuneet elitistit eivät ymmärrä sitä, että Malmin lentokenttä rakennettiin aikanaan lähes rakennuskelvottoman savimaan päälle, joka on täysin kelvotonta rakentamiseen. 

Mutta Jussi Pajusella ja näillä muilla rikkailla elitisteillä on vain miljoonien eurojen osingot silmien edessä ja he eivät suostu katsomaan faktoja. Joten tuo somali- ja maahanmuuttajalähiö on sinne saatava rakennettua nyt keinolla millä hyvänsä.


Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11134973

http://www.boy.fi/atk/etusivu/12-ajankohtaiset/566-nain-malmin-kentta-lakkautetaan.html

https://www.malmiairport.fi/wp-content/uploads/2018/12/mielipiteet2018-2.pdf






perjantai 27. joulukuuta 2019

Britannia pakotti Chagossaaren asukkaat lähtemään kodeistaan CIA:n salaisen tukikohdan tieltä


Britannia on pakottanut Chagossaarten asukkaat lähtemään kodeistaan, koska alueella on Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n salainen sotilastukikohta.

Nyt Mauriutius uhkaa haastaa Britannian kansainväliseen rikostuomioistuimeen, koska kymmenien vuosien ja oikeuden päätösten jälkeen saaren asukkaat eivät edelleenkään saa palata koteihinsa.

Chagossaaret ovat Intian valtameressä Malediiveista etelään sijaitseva saariryhmä, joka koostuu n. 60:stä saaresta.

CIA:n tukikohta sijaitsee saarella edelleen ja Yhdysvaltain armeija on BBC:n tietojen mukaan käyttänyt sitä mm. tehdessään ilmaiskuja Afganistaniin ja Irakiin.

Lisäksi liikkuu tietoja, että siellä sijaitsisi yksi CIA:n salaisista kuulustelukeskuksista, joita on käytetty mm. terrorismista epäiltyjen kiduttamiseen.

Britannian ja Yhdysvaltojen vuokrasopimus Diego Garciasta uusittiin vuonna 2016 ja sopimus on voimassa tällä hetkellä vuoteen 2036 asti.



Chagossaarelaisten etujärjestö osoitti mieltään Lontoossa toukokuussa vuonna 2015.

Britannian ulkoministeriö ilmoitti, ettei tunnusta Mauriutiuksen vaatimuksia, vaikka siitä huolimatta se on pyytänyt jo anteeksi chagoslaisten pakkosiirtoja ja ryhtynyt järjestämään pakkosiirretyuille muistomatkoja heidän entiselle kotisaarelleen.

Chagoslaisten etujärjestön puheenjohtaja Louis Olivier Bancoult syntyi Chagossaarten Peros Banchos -saarella ja pakkosiirrettiin äitinsä kanssa neljävuotiaana Mauriutiukselle. Hän tuomitsee Britannian ehdottamat muistomatkat jykästi ja hänen mukaansa niiden tarkoitus on lähinnä aiheuttaa vain sisäistä hajaannusta chagoslaisten yhteisössä.

"Britannia yrittää ostaa meidät hiljaisiksi", Bancoult sanoi BBC:lle.

"Siksi sanomme, että arvokkuutemme ei ole kaupan".

Lähde: HS




torstai 26. joulukuuta 2019

Presidentti Sauli Niinistö: Hurstin köyhien linnanjuhlat hieno perinne


Teksti: Teemu Vehkala

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö totesi juuri äskettäin järjestetyistä Sini ja Heikki Hurstin järjestämistä köyhien linnanjuhlista, kuinka hän välittää tämän meidän kaikkien yhteisen kiitoksen Hurstin perheelle, jotta tämä hieno perinne jatkuu.



Köyhyyskö on hieno perinne ? 

Tasavallan Presidentti Niinistö kuuluu Kokoomus puolueeseen, joka on kautta linjan vihannut aina köyhiä ja pyrkinyt pääsemään heistä eroon keinolla millä hyvänsä. 

Kokoomus puolue kun on aina virallisesti olevinaan yrittäjien asialla, mutta puolueen arvomaailmaa kannattavat enemmänkin nämä Espoon Westendissä asuvat ihmiset, joiden yhden ihmisen mediaanitulot ylittävät vuodessa jo helposti yli 100 000 euroa. 

Piilovittuiliko Presidentti Niinistö tarkoituksella Suomen köyhille puheessaan ? 

Voisi luulla, että tuo Presidentti Niinistön lipsautus ei ollut lipsautus, vaan se oli aivan tietoisesti suunniteltu provokaatio Suomen köyhällistöä vastaan.



Sauli Niinistön vaalimainos Salon Seudun Sanomissa 26.9.1976 mies julisti, että on tuomittavaa käyttää verorahoja mm. palkkiovirkojen perustamiseen jne. 

Pian yli 20 vuotta myöhemmin hän itse sai palkkioviran investointipankissa, joka oli palkinto hänen tekemästään työstä Suomen valtionvarainministerinä.

On muistettava, että köyhyys on aina ollut poliittinen ase, jota nämä isokenkäiset rikkaat elitistit käyttävät kansalaisia vastaan.

Koksa kapitalismissa tärkein asia on vain se, että mitä jää sinne viivan alle loppulaskelmissa ja pelissä on silloin aina mm. muiden työpaikat ja koska rahaa syntyy vain velkaa vastaan, niin tämän takia kyseessä on melkoisen julma pudotuspeli.

Mutta nämä lukuisat Kokoomusporvarit on aivopesty edelleen luulemaan, että "köyhyys on valinta" ja "työpaikkoja sekä rahaa kasvaa puussa". Mutta he eivät ymmärrä talousdemokratiasta silloin juuri mitään.











keskiviikko 18. joulukuuta 2019

100 000 - 1 000 000 euroa tietyllä taikasanalla


Teksti: Teemu Vehkala

On olemassa lukuisia rekisteröityjä yhdistyksiä, joille voidaan hankkia ihan julkisesta Patentti- ja rekisterihallinnosta rahankeruulupa.

Sen jälkeen tämä ry voi sitten ilmoittaa, että sen toiminta keskittyy vaikka maahanmuuttajien kotoutumiseen jne. 

Vantaalla toimiva YIB in Sport (Youth win immigrant background in sport) on ollut Vantaan Liikuntapalveluiden koordinoima hanke, joka sai rahaa EU:lta.

Erasmus+Sport ohjelma myönsi sille 400 000 euroa rahaa.

Mutta mitä lopulta tässä kaksivuotisessa hankkeessa saatiin aikaan?

Projektityöntekijöiden palkkakuluihin upposi ensimmäiset 300 000 euroa.

Siihen päälle tulivat lukuisat seminaarit Bulgariassa, Italiassa ja Suomessa.

Hallinnointikuluista jäi enää 30 000 euroa käytännön hankkeisiin.

Kyseistä maahanmuuttajille suunnattua urheiluhanketta on nyt yksi vuosi takana, ja Vantaalla näitä urheilutapahtumia on järjestetty vain yksi, joka oli Mini Fun Run- niminen juoksutapahtuma Vantaan maratonin yhteydessä.

Mitään muuta tuon 400 000 euron EU-tukisumman eteen tarvinnut juuri sanoa kuin tuo taikasana "maahanmuuttajat", niin johan alkoi rahaa satamaan taivaalta.

Mutta myös Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) myöntää rahaa myös samankaltaisiin hankkeisiin vuosittain, joka on sosiaali- ja terveysministeriön yhdeydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen. Systeemi siellä toimii Veikkauksen tuottoja hyödyntämällä.

Maahanmuuttojärjestöt saavat vuosittain STEA:lta useita miljoonia yhteensä rahaa, ja kukaan ei voi tietää, että jos jotain tällaista somaliliittoa hallinnoikin joku ISIS terrorismin rahoittaja, jolloin ne Veikkaustuotot valuvatkin pahimmillaan suoraan lähi-itään ISIS taistelijoille. Toki KELA:han rahoittaa heitä jo muutenkin.



Veikkausmonopolihan on jo nykyään yhtä RAY:n sekä Fintoto:n kanssa.


Ry:n rahoilla voi matkustaa vaikka maailman ympäri

Niille jotka eivät vielä ymmärrä, että mitä tämä ry-toiminta on, niin se on syvimmillään ihan puhdasta rahanpesua, mutta jos se tehdään uskottavasti, niin parhaimmillaan ry:n rahoilla voidaan vaikka matkustaa maailmanympäri, jos se reissu saadaan tehtyä käyttämällä jotain taikasanaa kuten "maahanmuuttajien kotoutuminen".



Järjestetään vaikka maahanmuuttajille maailmanympäripurjehdusmatka, jonne joku ry hakee rahaa. Niin lopulta siinä voidaan vaikka kustantaa jokaiselle Karibian risteilyt, jos vain rahoittajat näkevät sen virkamieslasien läpi, että sillä edistetään maahanmuuttajien kotoutumista viemällä heidät Karibialle risteilemään.

Mutta on silti enemmän tai vähemmän moraalisesti väärin, että näitä rekisteröityjä yhdistyksiä käytetään näiden lukuisten huuhaa hankkeiden suojatyöpaikkojen tukemiseen. 

Eli jos toimintaan kuluista menee vain 10 % ja loput sikaillaan ulkomaan matkoihin, niin silloin ei ole yleensä edes kyse mistään oikeasta työn tekemisestä.

Mutta EU:n Erasmus-rahasto ja STEA ovat sellaisia instansseja, että sanot sinne ry:nä oikean taikasanan ja jos vielä tunnet muutaman poliitikon, joka toimii STEA:n johdossa, niin silloin voit varmistaa jopa miljoonien eurojen virtaamisen yhdistyksellesi ja sen jälkeen rahantuloa ei voi estää, kun sitä alkaa tulemaan ovista ja ikkunoista.

Lähde: HS


















tiistai 17. joulukuuta 2019

Mitä siellä Espoossa eilen oikein tapahtui ?


Teksti: Teemu Vehkala

Poliisi siis väittää, että eilen Espoossa karapellontie 6 osoitteessa tapahtui törkeä ryöstö, jossa joukko ulkomaalaisia miehiä pakotti aseella uhaten rekka-auton kuljettajan avaamaan lastinsa.

Nyt poliisi väittää, että lastissa (sinetöity kontti, joka oli tullut Vuosaaren satamasta) oli huumeita, joita ulkomaalaiset Tanskasta tulleet miehet etsivät.

Kaikki epäillyt otettiin poliisin mukaan kiinni eilen maanantai-iltana Helsingin olympiaterminaalista, jossa miehet olivat pyrkimässä Tukholmaan päin menevään laivaan.

Toimivatko ammattilaiset näin ? 

Ensinnäkin ammattirosvot eivät toimi noin... Ensimmäinen juttu joka ryöstökeikan jälkeen tehdään on pakoauton hävittäminen.

No tiettävästi nämä sankarit ajoivat samalla etsintäkuulutetulla Passatilla suoraan Helsingin, Olympiaterminaaliin, jonka rekisterinumerokin oli jo selvillä.

Sen verran olen jenkkiläisiä pankkiryöstöön liittyviä elokuvia katsonut sekä seurannut uutisia ammattirikollisten tekemistä ryöstöistä. 

Niissä miltei aina tämä ryöstökopla hajaantuu aina lopulta viimeistään siinä vaiheessa kun pakoauto on valeltu bensiinillä ja siitä on päästy eroon.

Mutta nämä Tanskasta Suomeen tulleet Irakilaismiehet eivät selvästikään olleet ammattilaisia, koska eivät olleet edes naamioituneita. Vaan paljastivat myös naamansa.



Joten tämä nyt asettaa jälleen pienen kysymysmerkin sille, että mistähän tässä koko Espoon tapauksessa oli kysymys. Ettei vaan poliisi kinuaisi tämän tapauksen seurauksena jälleen lisää määrärahoja. Nähtiinhän se Toyotan panssarijeeppi eilen siellä Espoossa jälleen lehtikuvissa.

Kuitenkin paljon suurempi turvallisuusriski Suomen turvallisuudelle ovat nämä terrorijärjestö ISIS:sin asekätköt, joita löytyy eri puolilta pääkaupunkiseutua. 

Erään ulkomaan suurlähetystö on sekaantunut niiden ase-erien maahantuontiin, joihin on huhujen mukaan käytetty Helsingin, Malmin lentoasemaa, jossa sopivasti päivittäinen lentoliikennekin rauhottui vuosia sitten pakonomaisella lakkautuspäätöksellä.



Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on salakuljettanut Suomeen ISIS:sille aseita.

Mutta täytyy muistaa myös, että CIA salakuljettaa myös Suomeen suuria huume-eriä. 

CIA toimii näiden salakuljetusten vastaavana salakuljettajana ja itse huumelasteista taas New Yorkiin rekisteröidyt sijoituspankit käärivät oman osuutensa voitoista. 



Homma ei käsittääkseni ole sen kummempaa ollut, kuin että huume-erät on tuotu pienkoneilla Helsinkiin ja lasti pudotettu jossain kohtaa Cessnasta (pienkone) alas, jolloin huumelastin hakevat sitten joko poliisien erikoisryhmä tai jokin muu osasto, joka osallistuu näiden huume-erien jakeluun. 

Jotkut moottoripyöräkerhothan osallistuvat huume-erien jakeluun.  Tästä syystä Kokoomuksella on lämpimät välit näiihin eräisiin liivijengiläisiin, koska näiltä samoilta moottoripyöräkerholaisilta myös toimitetaan Kokoomusnuortenkin bileisiinkiin ne kuuluisat valkoiset viivat ja kummasti vessajonot pitenee sen jälkeen.



Helsingin huumepoliisia ei kiinnosta tähän Etelä-Amerikasta tuodun valkoisen pulverin myyntiin, niin kauan kuin kauppa pyörii tämän saman rikollisen tahon käsissä.

Tätä se todellinen huumeiden vastainen sota on, että USA:n hallinto ja CIA käyvät kansainvälistä sotaa huumeiden freelance myyjiä vastaan.

Kun katsos CIA:lla kuuluu olla monopolioikeus pyörittää kansainvälistä Cocaine.Import.Agency (CIA) bisnestään.



Tämä kova hinku päästä tuomaan Suomeen palaavia ISIS taistelijoita on hyvin kumma juttu ?

Jos he kerta ovat sinne mm. Syyriaan lähteneet vapaaehtoisesti tappamaan ihmisiä, niin mikä heitä tänne on pakko repiä nyt vaikka puoliväkisin ? 

Turkin Erdogan avasi nyt ne Turkin rajat Kurdialueiden osalta ja nyt nähdään se seuraus, kun Al-Hol leiri tyhjenee näistä traumatisoiduista lapsista ja ISIS hirviöäideistä, jotka ovat myös äiteinä tappaneet rynnäkkökivääreillä ihmisiä Syyriassa. 

Joten Suomeen heidät täytyisi nyt tuoda keinolla millä hyvänsä. 

Näillä ISIS taistelijoilla on jo Helsingissä salaisia asekätköjä ja näiden ISIS terroristien ideologia on se, että suomalaiset ovat kaikki vääräuskoisia, jotka kuuluu silloin tappaa. Tätä on radikaalimuslimien ääri-islamilainen ideologia, jota ISIS ajaa. 

Eli se ajaa länsimaihin omaa islamilaista kalifaattiaan ja tätä poliittista suunnitelmaa CIA tukee täysin rinnoin, koska se aseistaa ISIS terroristeja ja hankkii heille lähi-itään myös Toyotan lava-autot alle, jonne vielä se konekivääri mahtuu katolle.

Joten sissisotaanko tässä Suomen armeijaa vielä valmistellaan tulevaisuudessa näitä ISIS terroristeja vastaan, sillä siinä leikissä kyllä Suomen sotilaat pervitiinin voimin näyttäisivät näille maahantunkeutujille sen viimeisimmän kaapin paikan.

Mutta korostan tässä, että sen suurimman turvallisuusuhan Suomeen on tälläkin hetkellä aikaansaanut USA:n tiedustelupalvelu CIA, joka on tuonut Helsinkiin useita laatikoita Irakista tulevaa tavaraa, joka voi olla ISIS terroristeille meneviä aseita.


Suomen hallituksella kuitenkin on jatkuvat nöyrät välit USA:n suurlähetystön kanssa, joka patistaa tälläkin hetkellä Suomea Natoon.

Mutta ei tämä ISIS ole mikään itse itsensä perustanut terroristijärjestö, vaan sen on perustaneet CIA ja Mossad.

Sitä käytetään vain länsimaalaisten yhteiskuntien pelotteena ja sen avulla tämä Illuminaatien porukka pyrkii hajoittamaan kaikki Eurooppalaiset kulttuuri-identiteetit, jotka nähdään vaaraksi uuden maailmanjärjestyksen toteutumiselle, jossa kaikki rajat poistetaan ja luodaan lopulta Jerusalemiin tuleva maailman järjestyksen keskus.

Tämä on heidän kauaskatsoinen suunnitelmansa, jota ennen nämä pankkiirien elitistit haluavat hajoittaa mm. humanitaarisella maahanmuutolla EU-maiden vahvat kansallisidentiteetit.

Tästä tässä on kyse.

Sillä he eivät salli itsemääräämisoikeutta edes valtioille, joista tulisi heidän mielestään luopua, koska he pitävät itseään niin älykkäinä, että heidän tulisi olla lopulta vallassa.



He ovat jo suunnitelleet, että sopiva määrä ihmisiä tällä planeetalla olisi vain 500 miljoonaa ja lopusta on päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Joten kiire tulee, jos tämä death-line tosiaankin oli heillä vuonna 2050 mennessä.



Tämä satanistinen horuksen silmää symbolinaan pitävä järjestö koostuu n. 8500 miehestä. Mutta heidän joukossaan on myös naisia. Esimerkiksi Englannin kuningatar Elisabeth II on sen sisällä hyvin vaikutusvaltaisessa asemassa Britannian valtionpäämiehenä.



Winston Churchill, joka toimi aikanaan Englannin pääministerinä II-maailmansodan aikoihin kirjoitti erääseen silloin ilmestyneeseen lontoolaiseen sanomalehteen vuonna 1920 näin: "Spartacus-Weishauptin ajoista Karl Marxin aikoihin ja niin edelleen tämä maailmanlaajuinen salaliitto sivilisaation kukistamiseksi sekä yhteiskunnan uudelleen rakentamiseksi pysäytetyn kehityksen, kateellisen pahantahtoisuuden, sekä mahdottoman tasa-arvoisuuden pohjalta, on ollut tasaisessa kasvussa. 

Hän puhuu kommunismista ja illuminismista yli 140 vuotta vanhana salaliittona sivilisaation kukistamiseksi. Tämä Yhdysvaltojen isä George Washington lausui tämän kirjeessään eräälle pastorille. Ei ollut minun aikomukseni epäillä etteivätkö Illuminatin doktriinit olisi levinneet Yhdysvaltoihin. Sitä vastoin, kukaan ei ole tyytyväisempi tästä tosiasiasta kuin minä olen".

Mutta mistä tämä sitten johtuu, että näillä Illuminaateilla on jo ajat sitten lähtenyt vähän enemmän kuin keulimaan, koska ovat ylentäneet itsensä suoraan jumalan paikalle ? 

No koska he ovat vannoituneita langenneen henkiolento Luciferin palvojia, jolta väittävät saavansa voimaa.

Lucifer ja Saatana ovat ne voimat, joinne päin he kumartavat ja koska nämä voimat heille lupasivat kolmannenkin valtakuntansa materiaa ja rikkauksia vastaan, jos vain he suostuivat heille kuulijaisiksi.



Hyvin harva on uskaltanut puhumaan näistä piireistä, joissa uhrataan lapsia saatanalle. Mutta yksi heistä on hollantilainen pankkiiri Ronald Bernard.


















maanantai 16. joulukuuta 2019

Maahanmuuttajat murtautuivat kemikaalivarastoon Espoossa


Espoossa on ollut tänään käynnissä poliisioperaatio, joka liittyy alueella sijaitsevan karapellontie 6 osoitteessa sijaitsevan kemikaalivaraston (Algol Chemicals Oy) murtoon, jonne tunkeutui sisään kaksi maahanmuuttajan näköistä miestä, jotka ovat tod. kotoisin Irakista. 

Poliisi kaipaa nyt kipeästi lisätietoja kuvasta näkyvistä henkilöistä sekä myös mustasta Volkswagen Passat merkkisestä henkilöautosta, joka on vuosimallia 2010 ja rekisteritunnus ZX-28953.

Yksi juttu mikä tuossa heti ensimmäisenä pistää silmään on tuon rekisterikilven 5:n numeron sarja, joka ei silloin ole suomalainen rekisterikilpi.

Viisi numeroinen numerosarja voi olla joko 


  
 Tanskalaisessa rekisterikilvessä

                Vatikaanilaisessa rekisterikilvessä



                Norjalaisessa rekisterikilvessä




Kun juuri Tanskassa poliisi kertoi viime viikolla saaneensa selville, että siellä valmisteltiin isoa ääri-islamilaista terrori-iskua ja 20 ihmistä oli pidätetty.

Nyt Helsingin, Kontulasta löytyi asekätkö.




al-Hol leiri toimii kansainvälisenä lasten salakuljetuskeskuksena


Teksti: Teemu Vehkala

Helsingin-Sanomat haastatteli juuri al-Holin leirillä useita kertoja vieraillutta ruotsalaiskirurgia Nemam Ghafouria.




Hän kertoi Helsingin-Sanomille suoraan kuinka al-Hol leirillä on jopa kultakauppa, jossa rahaa liikkuu sen verran, että lasten salakuljettajille maksetaan 10 000-15 000 dollaria lasten salakuljettamisesta. 



Ex CIA:n agentti Robert Steele on julkisesti kertonut, että kuinka CIA harjoittaa tätä lapsikauppaa ja lapsia välitetään suoraan isokenkäisille pedofiileille. 

Tuota lapsikauppaa nimenomaan tehdään mm. kultakauppojen yhteydessä, joihin CIA:lla on suorat yhteydet maailmalla.



Yhdysvalloissa tätä lapsien kidnappausta (child trafficking) harrastetaan vuosittain jatkuvasti.



Mutta mm. Aasiassa lapsiprostituutio on hyvin yleinen ongelma, jossa myös muutamat vanhemmat myyvät lapsensa hyväksikäyttäjille prostituutiota vastaan.



Amerikkalainen toimittaja Vicky Ward yritti paljastaa jo vuonna 2002 Jeremy Epsteinin kuviot, mutta hänet hiljennettiin silloin.

Mutta nyt se on jo ent. israelilainen vakooja Ari Ben-Menashe kertonut julkisuudessa, että Epstein oli Mossadille hommissa, jonka tehtävänä oli kiristää amerikkalaisia poliitikkoja.

Mutta tämän Ben-Menanshen mukaan myös Harvey Weinsteinilla oli yhteyksiä Mossadiin.


Minkä takia al-Hol leirin lapsia täytyi salakuljettaa Suomeen ?

Jos tuolla viime viikolla Helsinki-Vantaan lentoasemalle salaisesti laskeutuneella Turkis airlinesin lennolla TK1109 salakuljetettiin al-Hol leiriltä lapsia näihin 10 000 - 15 000 dollarin hintaan, niin voi vaan miettiä, että kenenkä isokenkäisen pedofiilin kotiin ne on mahdollisesti täällä tuotu. 

Koska näitä pedofiilejä löytyy aina liike-elämän huipulta, poliisijohtajista, valtioneuvostosta, ministereistä, kansanedustajista ja viihdeteollisuudesta asti.












Suolistosairaudet lisääntyivät räjähdysmäisesti - GMO viljatko pääsyyllisiä ?


Teksti: Teemu Vehkala

Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Suomessa. Vuodessa diagnoosin saa jo suunnilleen n. 2000 suomalaista.

Karkeasti se tarkoittaa n. 5 uutta potilasta per päivä.

Croch ja Colitis ry:n toiminnanjohtaja Ulla Suvanto sanoo, että luvut ovat korkeat.

Keski-ikäisillä jo kansantauti

Tulehduksellisiin suolistosairauksiin voi sairastua missä iässä tahansa.

Kelan mukaan voidaan jo parin vuoden päästä puhua ihan kansantaudista ikäryhmiin katsomatta.

Mutta vaikka valemedia (Iltasanomat, Iltalehti, YLE, Helsingin-Sanomat) julistaa edelleen, että syytä kasvuun ei tunneta. Niin kyllä nämä suolistosairauden aiheuttajat GMO-teollisuuden pääomistajat sen tietävät, että geenimanipuloitu vilja aikaansaa sen, että WC pönttö täytyy jopa verestä, kun suolisto oireilee. 

Mutta tätä ei voida kertoa kansalaisille, koska muuten he älyäisivät kiinnittää huomionsa siihen ruokavalioonsa, eikä niinhin suolistosairauslääkkeisiin, joista BIG PHARMA tavoittelee voittojaan.



BIG PHARMA (lääketeollisuus) yrittää viimeiseen asti salata sitä, että miten ihmisen ruoansulatusjärjestelmä toimii.

Sen vuoksi heillä on täällä Suomessakin nämä pahamaiset kätyrinsä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella, jotka sitten kertovat julkisuuteen että kuinka pulla on D-vitamiinipommi, nyt kaikki syömään pullaa jne. 


Tämä nykyinen THL:n ruokaympyrä on siltä osin muuttunut menneistä ajoista, että nykyään jos menet kauppaan ostamaan vaikka ruisleipää, niin enää et tiedä, että mitä se leipä pitää sisällään.

Vaasan ruispalat mm. on täynnä glyfosaattia ja sitten kun nämä huhut lähtevät kiertämään verkossa, niin yhtiö yrittää vakuuttaa, että "kaikki tuotteemme ovat täysin turvallisia".

Entäs siinä tapauksessa kun se perse vuotaa verta aina sen jälkeen kun syö ruisleipää ? 

Sillä nämä yleistyvät suolistosairaudet liittyvät enemmän tai vähemmän juuri geenimanipuloidun viljan ympärille, koska geenimuuntelulla ollaan saatu aikaan sellaisia kemiallisia reaktioita, jotka heikentävät suoliston immuniteettia.


VHH-dieetti on edelleen BIG PHARMA:n suuri vihollinen

Silti edelleen jos seurataan tätä julkista keskustelua valemediassa, niin nähdään se, että edelleen VHH-dieetti, eli vähähiilihydraattipitoinen ruokavalio on edelleen BIG PHARMA:n suuri vihollinen, koska se vaarantaa mm. 2:s tyypin diabetes ja statiini lääkebisneksen. 

Koska on tutkittu, että ihmiset joilla on alkava diabetes, että jos he onnistuvat laihduttamaan edes 20 kiloa pois VHH-dieetillä, niin he voivat sen jälkeen jättää osin jo diabetes lääkkeet pois ja sellainenhan on BIG PHARMA:lle äärimmäisen suuri uhka.



Joten tämän vuoksi näitä VHH-ruokavaliota kannattavia lääkäreitä kuten Antti Heikkilää vastaan on hyökätty rajusti Suomen valemediassa aina Helsingin-Sanomia myöten sekä Heikkilän uusin kirja laitettu myös myynti boikottiin tämän vuoksi.

Tiettävästi nämä geenimuunnellut viljat aiheuttavat myös muitakin oireita kuten tulehdustiloja elimistössä, sillä niillä saattaa myös olla olennainen tekijä mm. liikalihavuuden kanssa, joka myös on  jo yksi suomalainen kansantauti uniapnean lisäksi.



Ruokavaliomuutos uudistaa vatsan mikrobit

BIG PHARMA ei halua kertoa totuutta ihmisen suoliston ja vatsan toiminnasta sen osalta, että mitä esimerkiksi ovat mikrobit.

Mikrobit eli mikro-organismit, jotka ovat yksisoluisia eliöitä, jotka eivät näy paljain silmin.

Mikrobeihin kuuluvat bakteeri, levät, alkueläimet, hiivat ja homeet ja virukset.

Esimerkiksi roskaruoassa (hampurilaiset, ranskanperunat, perunalastut, jne.) on huonoja mikrobeja, jotka muodostavat pitkässä ajassa käytettynä vatsaan huonon mikrobikannan.

Mutta koska suoliston sanotaan olevan ihmisen toiset aivot, niin myös mikrobit elävät siinä missä hiivakantakin. Joten jos jollain ihmisellä on vaikka hirveä oluen himo, niin tuo keskikaljan himo voi aivan yhtä hyvin johtua siitä vatsassa elävästä hiivakannasta, koska aina jos sinne jotain kolmosolutta kaataa sekaan, niin sen jälkeen myös niillä hiivakannalla on omat bileet.

Tällä tavalla kun toimii ihmisen vatsa, niin siihen taas on myös sellainen vastalääke, että jos alatkin ruokkimaan vatsaasi esimerkiksi tuollaisilla parsakaalin kaltaisilla vihanneksilla, niin jossain vaiheessa n. 2-viikon kuluttua vatsasi mikrobikanta uudistuu ja nämä huonot mikrobit taas kuolevat pois ja niiden tilalle syntyykin terve mikrobikanta. 

Tämän jälkeen kehosi alkaa huutamaan lisää terveellistä ruokaa ja nämä roskaruoan aiheuttamat tulehdustilatkin katoavat usein tuollaisen elintapamuutoksen jälkeen.

VHH-dieettiin kuitenkin kuuluu muutamia nyrkkisääntöjä kuten tuo, että proteiininsaanti on oltava 1,5 g per painokilo/päivässä. Jotta elimistö saa riittävästi proteiineja. Mutta sallittujen hiilihydraattien määrä pudotettava n. 50 g per päivä.  

Mutta myös yleisvitamiinien päivittäisestä saannista kannattaa pitää huolta, jos alkaa VHH-dieettiä kokeilemaan.



Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta on mm. VIISAS VATSA (Emran Mayer), LÄÄKKEETÖN ELÄMÄ (Antti Heikkilä).



Jenkeissä pelkästään nämä lääkärit, jotka toimivat holistisesti, eli käyttävät paljon vaihtoehtoisia hoitomuotoja ovat joutuneet mm. murhatuiksi.

Lääkäri Antti Heikkilä kertoi tänä syksynä Helsingissä pitämällään luennolla, että eräs holistinen lääkäri kokeili psykiatrisessa hoidossa potilaillaan VHH-dieettiä holistisena hoitomuotona ja yksikin nainen sekä mies parantuivat kumpikin, joilla toisella kaikki harhat katosivat kolmessa viikossa pelkästään tällä hiilihydraatteihin perustuvalla hoitomuodolla.

Mutta tuollaiset holistiset hoitomuodot ovat lääketeollisuuden kartellille äärimmäisen vaaralliset, koska useita miljardeja voittoja käärivät lääkeyhtiöt joutuvat silloin vaaraan menettää myyntitulojaan.


Lähteet: IS